matti repo

Pälkäne ja Daniel Medelplan

Tilaajille

Olin mukana Pälkäneen vanhalla kirkossa (tunnetaan paremmin rauniokirkkona) pidetyssä messussa sunnuntaina 28. heinäkuuta. Siinä saarnasi hiippakuntamme piispa Matti Repo ja liturgian toimitti kirkkoherra Jari Kemppainen. Jumalanpalvelus toimitettiin taidolla ja viisaudella siitä huolimatta, että siinä noudatettiin 300 vuotta sitten voimassa ollutta jumalanpalveluksen kaavaa. Itse sain siitä enemmän irti kuin mistään niin monesta elämässäni kokemistani kirkon menoista….

Rutterin kuoroteos viritti vahvan hengen piispa Matti Revon syntymäpäivän juhlamessuun

Tilaajille

60 vuoden iän eilen torstaina saavuttanut Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo asteli tuomiokirkon alttarille englantilaisen säveltäjän John Rutterin This is The Day -kuoroteoksen pauhatessa. Sadat kirkkovieraat kohtasivat esipaimenensa tekstiilitaiteilija Helena Vaarin suunnittelemissa piispankaavussa, -hiipassa ja -stolassa. Repo kuvasi oloaan uudessa liturgisessa asussaan ”hyvin omaksi”. – Ne tuntuivat yhtä omilta kuin virka, jota olen jo kohtalaisen pitkään hoitanut.

60 vuotta täyttävä piispa Matti Repo puolustaa kutsumustyötä tekeviä hoivan ja hoidon ammattilaisia

Tilaajille

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo haluaa palauttaa arvoonsa hoidon ja hoivan ammattilaiset, jotka antavat koko elämänsä kutsumustyölleen. Kirkonmies pelkää yhteiskuntaamme ravistelevan vanhustenhoidon kriisikeskustelun lyövän yksioikoisen tylyn leiman koko satojen tuhansien osaajien ammattikunnan päälle. Hän varoisi kevyisiin tietoihin perustuvia tiukkoja tuomitsemisia. Piispan mielestä kansakunnallamme on nyt otollinen hetki miettiä moraaliin liittyviä arvoja ja asenteita yhteiskuntamme heikko-osaisten…

60-vuotias Matti Repo sai muotokuvan ja piispankaavun, hiipan sekä stolan

Tilaajille

Tampereen hiippakunta muisti 60 vuotta täyttävää piispaansa taidemaalari Timo Vuorikosken maalaamalla muotokuvalla ja tekstiilitaiteilija Helena Vaarin suunnittelemilla kaavulla, hiipalla sekä stolalla. Renessanssihenkinen maalaus sai paikkansa Piispantalon alakerran salin seinältä, jolla ovat Revon edeltäjien Juha Pihkalan ja Paavo Kortekankaan muotokuvat. Matti Repo käyttää ensimmäisen kerran uutta liturgista asuaan torstaina 7. maaliskuuta Tampereen tuomiokirkossa pidettävässä messussa. Piispa…

Hyvän tahdon ihmiset

Joulua kutsutaan hyvän tahdon juhlaksi, eikä syyttä. Jouluna halutaan kokea rakkautta ja lämpöä, muistaa ystäviä ja sukulaisia, toivottaa naapureille ja työtovereille iloa ja rauhaa. Tottahan tällaiset ovat hyvän tahdon ilmauksia, eikä niitä pidä säästellä muinakaan vuodenaikoina! Muuttaako joulu arkisen ihmisen jonkinlaiseksi ”hyvän tahdon ihmiseksi”? Vetääkö se esiin hyveitä, joita ei muuten harjoitettaisi? Onko jossain kovien…

Hyvä nauru pidentää myös seurakunnan ikää

Piispantarkastus Pälkäneen seurakunnassa päättyi sunnuntaina piispan messuun, lähetyslounaaseen ja päätösjuhlaan. Elokuussa alkanut tarkastus tuotti seurakunnalle paljon kiitettäviä arvosanoja, joskin kirkkoherra Jari Kemppainen kertoi, että ”päättötodistus” sisälsi myös joitakin kehotuksia. Sekä saarnassaan että juhlassa pitämässään puheessa piispa Matti Repo kertoi olevansa erityisen ilahtunut vapaaehtoisten innosta ja uskollisuudesta. Seurakunnalle jaettiin myös kiitosta aktiivisuudesta ja ahkeruudesta, monipuolisuudesta ja…

Piispan tupatarkastus

– Mitä teette iltaisin koulupäivän jälkeen, piispa Matti Repo kyselee vantaalaiselta Janella Lehtiseltä ja valkeakoskelaiselta Veronica Sutiselta. Yhdeksäsluokkalaiset solukaverukset eivät ole kysymyksestä yllättyneitä, sillä juuri vapaa-aika ja asuntolaelämä kiinnostavat kaikkia, jotka eivät tunne Anna Tapion koulun arkea. Ne ovat uutta myös ensimmäistä kertaa Aitoon sisäoppilaitoksessa vierailevalle Matti Revolle. Lehtinen ja Sutinen esittelevät piispan seurueelle koulun…

Piispan vierailu päättää kesällä aloitetun urakan

Piispantarkastus Pälkäneen seurakunnassa päättyy ensi viikonloppuna piispa Matti Revon kolmipäiväiseen vierailuun. Piispa pitää aamurukouksen perjantaiaamuna Pälkäneen kirkossa ja lauantaiaamuna Luopioisten kirkossa, osallistuu perjantaina olopäiville Luopioisten seurakuntatalossa ja vierailee Anna Tapion koululla, missä pidetään oppilaille piispan kyselytunti. Piispantarkastusmessu pidetään Pälkäneen kirkossa sunnuntaina 24. tammikuuta kello 10.   Koko seurakunnan yhteistyötä Piispantarkastus käynnistettiin Pälkäneellä 16. elokuuta. Silloin…