mielipide

Teiden ylläpito ja ajoturvallisuus – Kaksi esimerkkiä kehnosta teiden huollosta Sydän-Hämeessä

Tilaajille

Poliittiset vaikuttajat lupaavat ennen vaaleja, vaaliteeseissään, valtaan päästessään, lisätä euroja tieliikenteen ylläpitämiseen ja tieverkon parantamiseen. Nyt olisi uuden hallituksen paikka näyttää. Tosin jo alkumetreistä alkaen näyttää pahalta. Lupaukset mm. Tampere – Helsingin rautatien pikayhteydestä on siirretty ”suunnittelupöydälle”, eikä tieliikenteeseen näytä heruvan varoja. Kerron tässä kahdella esimerkillä Tampereen lähialueelta, Kangasala/Pälkäne alueelta teiden kunnosta ja liikenteen nopeusrajoitusten virheellisestä suunnittelusta….

Ravustuksen teoria ja käytäntö

Tilaajille

Kalastuslaki ja -asetus määräävät pyydysten merkitsemisestä seuraavaa: ”Pyydykset on merkittävä siten, että ne ovat selvästi muiden vesistössä liikkuvien havaittavissa. Rapumerta voidaan merkitä vähintään 5 senttimetriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla. Kohon pyydykseen yhdistävän narun on oltava uppoavaa.”  Näin siis teoriassa. Käytännössä suurin osa merkeistä on säädöstenvastaisia, esimerkiksi laudanpalasia, pieniä, värillisiä muovipulloja, tummuneita styroksinpalasia, ongenkohoja, jopa viinipullon korkki (!) tms….

Terveisiä kirjastolle

Kyllä minulta niin käpy paloi taas kerran Pälkäneen kirjaston oven takana maanantaina 30.4. noin kello 15.30., kun raskaan työn raatajat siellä kirjastossa joutuivat kesken päivän sulkemaan ovet, kuten ennen pääsiäistäkin. Paikalle tuli samaan aikaan toinenkin kirjastoon haluava, joka kertoi käyvänsä Tampereella töissä ja oli sieltä aikanaan tänne muuttanut. Sanoi siinä, kuinka ihmeessä voitte sietää tällaista…

Onko aina tehtävä voittoa?

Onko yleistä palvelua tuottavien liikeyritysten ja laitosten aina tuotettava voittoa, vuodesta toiseen? Eikö se riittäisi, että toimintakulut saadaan katetuksi? Jos tuota jatkuvasti kasvavan voiton tavoittelua ei olisi, meillä voisi olla raitiovaunuissa rahastajat, lääkäreillä sihteerit, poliisipartioita kaduilla, kodinhoitajia entiseen malliin.  Mistä tulee tämä vaatimus jostakin 10-20 prosentin vuotuisesta kasvuvaatimuksesta? En minä vastusta voiton tekemistä, kasvakoon yksityisyrittäjän…

Hukkakauraa?

Nyt kyllä kohtasi useampaakin roskiksella asioijaa sellainen näky, ettei voi ihan omana tietona pitää. Eletäänkö Vuolijoella pellossa vai onko tämä nyt sitä hukkakauraa? Jollakulla ei taida olla tiedossa, mikä lasketaan jokapäiväiseksi talousjätteeksi. Onhan tuolla ollut aikaisemminkin milloin lankkua, milloin lasia sekaan rymäytettynä. Lehtiäkin – vaikka paperinkeräyspiste olisi tien toisella puolella. Tuossakin roskien tuonnissa on ollut…