mtk

Sydän-Häme on maakunnan ruoka-aitta

Sydän-Häme on Pirkanmaan ruoka-aitta. Saarioisten elintarviketehdas nielee valtavat määrät lähitienoon peltojen satoa ja Sahalahden broilerteurastamon ympärille on keskittynyt broilereiden kasvattajia. Pälkäneellä muun muassa vihannesviljelyyn erikoistuneet maatilat tekevät keskimääräistä suurempaa liikevaihtoa. Perinteistä viljan tai juurikkaan viljelyä vaativampaan vihannesviljelyyn löytyy suotuisan maaperän ja pienilmaston lisäksi osaamista. – Pälkäneellä vallitsee tulevaisuuteen uskova, talonpoikainen kulttuuri, MTK Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa…

Perinteinen pientila ei enää elätä perhettä

Suomalainen maalaisidylli on perustunut pientiloihin. Parinkymmenen lehmän navetta ja sen ohessa hoidetut metsätyöt riittivät elättämään edellissukupolvet. Nyt ajat ovat toiset. – Perinteinen pientila ei enää elätä perhettä. Jos haluaa että molemmille on työt tilalla, niin sen pitää erikoistua tai olla eläintila. Ja aika iso sellainen, sillä tuntuu, ettei mikään riitä, Jyrki Ahola sanoo. Pienemmillä tiloilla…

Leipä kootaan pienistä paloista

Jos nuori haluaa elää maalla, työpaikka pitää yleensä luoda itse. Kotitila voi tarjota jälkipolvelle työtä, muttei välttämättä riittävää toimeentuloa, jos sukupolvenvaihdoksen yhteydessä kertyy velkaa. Tuloja on hankittava myös tilan ulkopuolelta. Rautajärveläisen Mika Hippeläisen kotitilalla oli viljapeltoja, navetassa nelisenkymmentä lehmää ja pihassa saha, jossa myös höylätään ja painekyllästetään puutavaraa. Niiden lisäksi nuori isäntä kiersi tyhjentämässä sivukulmien…

Sateet vaikeuttivat lannan levitystä

Syksy on ollut maatiloille poikkeuksellisen työläs ja kuormittava. – Koko syksy pitänyt kytätä, milloin pääsee puimaan. Sateiden vuoksi sadonkorjuutöissä jäätiin normaalitahdista yli kuukausi jälkeen, ja vasta nyt tiloilla on päästy puhdistamaan puimureita ja kuivureita, MTK Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski sanoo. Sekä maassa että maakunnassa on suuret vaihtelut siinä, miten suuri osa sadosta jäi vettä tulviviin…

Tuottajat puolustavat kyliä

Tämän lehden välissä jaettava Omasta maasta -liitelehti on uudenlainen aluevaltaus. Liitteestä osa on valtakunnallista sisältöä, joka jaettiin tällä ja viime viikolla sadan paikallislehden välissä. Osa sisällöstä kertoo paikkakunnan omien tilojen kuulumisia. Paikallislehtien ensimmäisen valtakunnallisen liitelehden kumppanina toimii tuottajajärjestö MTK. Jatkossa samanlaisella mallilla voidaan avata esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan uudistuksia.   Paikallislehtien asema on vahva maaseudulla….

Mistä ruoka tulee – ja miten?

Mistä paikallinen ruoka on peräisin ja miten se on tuotettu? Minkälaista on arki nykypäivän maatilalla? Mitä erikoistuminen viljelyssä tarkoittaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa kirjoitussarja, jossa vieraillaan eri tuotantosuuntiin erikoistuneilla sydänhämäläisillä tiloilla. – Maatalous on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä. Tilojen määrä on harventunut ja yksikkökoko on kasvanut, kertoo Luopioisten MTK:n puheenjohtaja Jyrki Ahola. Samaan aikaa…

Rosamunda van Gogh esittelee mukulansa

Kostian Wanhan ajan markkinat ovat kuolleet, eläkööt Pernavestarit! Pälkäneläisen lähiruuan ympärille puuhataan kunnon markkinameininkiä korvaamaan viime kesänä Kostian juhlavuoteen päättynyttä tapahtumaa. Hyvästä konseptista ei luovuta: tarjolla on yleisen markkinahumun lisäksi ruokaelämyksiä ja käsitöitä, näyttely ja kilpailuja perunan innoittamana. Kirjoitustaidottomien sisäelinfestivaaleiksikin herjattu Pernavestari on pitkälti Pälkäne-Seuran puuhanaisten Paula Härkösen ja Helena Tiililän käsialaa. Tiililän mukaan osa…

Viljelijä EU:n ja globalisaation puristuksessa

Kiitos järjestöagrologi Jaakko Aholalle, kun vaivautui vastaamaan ihmettelyyni. Hyvä tietää, mihin näkökantoihin erilaiset väitteet perustuvat. Ilman muuta meidän kannattaisi suosia kotimaista. Myös rehu- ja traktorikaupassa. Tuotantotavat saattavat erota eri maissa. Esimeriksi antibiootteja saatetaan käyttää luvallisesti tai luvattomasti. Tuotantotavoista olivat värikkäät kuvaukset. En ymmärrä, miksi Brasiliassa kasvattaja syöttäisi turhaan kallista antibioottia terveille, kohta teurastamoon lähteville eläimille….

Kotimaisen alkutuotannon moraali kestää vertailun

Jaakko Ikävalko kirjoitti ruuan olevan pyhä asia (SHL 3.4.). Ikävalko on täysin oikeassa, ja myös siinä, ettei ruokaa pidä ylenkatsoa. Vanha jälkipolville periytynyt viisaus on siltä ajalta, kun ruoka on ollut elämän ja kuoleman kysymys, eikä itsestään selvyys kuten nykyään. Tälle vuosituhannelle voisi lanseerata ohjeeksi myös tuoreemman kansanviisauden; ota lautasellesi ainoastaan niin paljon kuin jaksat…