näyttely

Luonto ja musiikki taiteilijan vaikuttajina

Mikkolan Navetan maaliskuun taitelijan Leo Mäntylän ura lähti alkuun mestarin ja oppipojan suhteesta, kun Pispalan Tahmelassa paikallinen taitelija otti Mäntylän oppiinsa. Mäntylän teoksien löydettyä tiensä valtakunnallisiin näyttelyihin vahvistui usko oikeasta uravalinnasta. Minä olen muistanut – näyttelyssä on esillä taitelijan teoksia neljänkymmenen vuoden ajalta. Työt ovat pääosin värikkäitä öljymaalauksia, lisäksi joukossa on muutama mustavalkoinen monotypia. Navetalla…

Leo Mäntylän töitä Navettakalleriassa

Hauhon Sappeen koululla asuva Leo Mäntylä on Mikkolan Navetan kallerian maaliskuun taiteilija. Pitkän linjan kuvataiteilija tuo näyttelyyn värikkäitä töitään neljänkymmenen vuoden ajalta. Vanhin työ on valmistunut jo vuonna 1973 ja uusimmat ovat viime vuodelta. Minä olen muistanut sopiikin hyvin näyttelyn nimeksi. Leo Mäntylä sanoo, että hänen iässään taiteilijalla on jo iso työkalupakki, josta ammentaa aiheita….

Lapasia näytillä Arkissa

Pälkäneen pääkirjasto Arkissa pääsee ihailemaan nyt lapasia. Viime keväänä pidetyn kuntalapaskisan tuloksena lähes kaikissa Pirkanmaan kunnissa on nyt oma kuntalapanen, myös Pälkäneellä. Kaikki lapaset ovat esillä Arkissa 22.2.–7.3. Jos näyttelyssä käytyään innostuu tekemään lapasia itse, materiaalipaketteja on saatavissa Pirkanmaan taitokeskuksesta. Rollaattori asiakkaiden käyttöön Pälkäneen pääkirjastoon on hiljattain hankittu myös rollaattori asiakkaiden käyttöön. Jos liikkuminen on…

Varaston aarteiden talvituuletus Navettakalleriassa

Vuodenvaihteen tienoilla rautajärveläinen Ulla-Maija Haapamäki ja puutikkalalainen Piia Salmi sukelsivat löytöretkelle komeroihinsa ja varastoihinsa. Niistä löytyikin kaikenlaista hauskaa ja muistorikasta. Monenlaiset tavarat ja materiaalit päätyivät Mikkolan Navetan Navettakalleriaan, missä ne pantiin uuteen, leikkimieliseen järjestykseen. Ilmaisnäyttely Aitantaustan ja Komeronperän kuulumiset on avoinna 27.2. asti Navetan aukioloaikoina tiistaista torstaihin kello 10–15, perjantaisin 10–18 ja lauantaisin 10–15.

Kuvat tallensivat luopumisprosessin

Kangasala-talon galleriassa on esillä 3. tammikuuta saakka toimintaterapeutti Sirke Uitus-Liljan valokuvia, videoita ja installaatioita Kaivannon sairaalan työntekijöistä. 539 vuotta Kaivannon töissä -näyttely kertoo sairaalan henkilöstöstä ja työyhteisöstä. Uitus-Lilja kuvasi 18 työntekijää kesällä 2015, kun päätös sairaalan lakkauttamisesta oli tehty. Näyttelyn nimi ”539 vuotta Kaivannon töissä” viittaa kuvausprosessiin osallistuneiden henkilöiden yhteenlaskettuihin työvuosiin. Sirke Uitus-Liljan tavoite oli…

Raili Tangin maalauksia tammi-elokuussa Kangasalla

Taidemaalari Raili Tangin suurikokoisia, abstrakteja värimaalauksia esittelevä ”Ilolla ja intohimolla – maalauksia 1989–2015” -näyttely avaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon vuoden 2016 näyttelytarjonnan. Taidemuseon ensimmäisen ja toisen kerroksen tiloihin ripustettava kokonaisuus koostuu Raili Tangin kahdestakymmenestä teoksesta. Tang on juuriltaan abstrakti ekspressionisti. Ilolla ja intohimolla -näyttely on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvien näyttelyiden tiloissa 30.1.–21.8.2016. Näyttelyssä nähdään Tangin…

Taidetta läpi elämän

Mikkolan navettakallerian loppuvuoden näyttely Taidetta läpi elämän on luopioislaisen Osmo Rekolaisen ja hänen lastensa kokoama vaimon ja äidin taiteen muistonäyttely. Pirkko-Liisa Rekolainen teki miehensä tavoin elämäntyönsä opettajana mutta harrasti aktiivisesti kuvataiteita aivan viimeisiin aikoihinsa asti. Taidetta läpi elämän onkin kattava katsaus taidetta rakastaneen, siitä energiaa ammentaneen ja ilmaisuvoimaisen Pirkko-Liisa Rekolaisen töihin. Aikajänne on laaja, aina…

Alma Heikkilän näyttely Espoossa

Espoon modernin taiteen museon Areena-näyttelytilassa avautui viime viikolla pälkäneläislähtöisen Alma Heikkilän näyttely. Katsoja liikkuu osana Areenaan rakennettua kuusiosaista teosta, sen sisällä ja liepeillä, saavuttamatta teoksen samanaikaista kokonaiskuvaa. Teoksen ripustus kutsuu katsomaan suuria pintoja läheltä ja käsittelee ilmiöitä, jotka ovat kooltaan, nopeudeltaan tai etäisyydeltään suhteettomia ihmisen havainnoitavaksi tai ymmärrettäväksi, kuten biosfääri, ilmastonmuutos tai öljyyn pohjaava maailmanjärjestys….

Yhteiskaulaliina syntyy kävijöiden käsissä

Suvi Simola istuu Mikkolan Navetan Navettakalleriassa sijaitsevassa nojatuolissa ja kutoo. Ympärillä on kauniita käsitöitä, ja tunnelma on rauhallinen. Puikoilta on valmistumassa ensisentit Navettakallerian näyttelyvieraiden yhteistyönä valmistuvasta kaulaliinasta. Jokainen Kukkian Kädentaitajien lokakuun näyttelyssä käyvä vieras on tervemennyt kutomaan. Väriksi yhteiskaulaliinalle on valittu sininen ja valkoinen. Materiaali on akryylilankaa, jotta mahdolliset villa-allergikotkin pääsevät neulomaan. – Kaulaliinan sijoituspaikka…

Sahalahtelaisen Maria Stereon näyttely Kangasala-talossa

Kuvataiteilija Maria Stereon näyttely Kahdeksan eri fiilistä avattiin eilen tiistaina Kangasala-talon galleriassa. Näyttelyssä esillä oleva teossarja koostuu kahdeksasta teoksesta, jotka pohjautuvat Stereon teiniaikaisiin, päiväkirjan sivuille tekemiinsä piirroksiin. Piirrokset Stereo on päällystänyt kirkasvärisillä lasihelmillä, mikä tuo teoksiin kitschahtavan tunnun. Maria Stereo on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2011 Tampereen ammattikorkeakoulusta. Stereo tekee koosteveistoksia, installaatioita, videotaidetta, piirustuksia ja maalauksia….