oac finland

Karvapohja risteyttää lumikengän ja suksen

Maailman suurimmat talviurheiluvälinemessut on järjestetty Münchenissä vuodesta 1970 alkaen. Kangasalalainen Antti-Jussi Tiitola on ollut mukana vielä kuusi vuotta pidempään, sillä ensimmäisinä vuosina ISPO-messujen edeltäjät pidettiin Wiesbadenissa. Münchenin messuhalli on monta kertaa Helsingin messukeskusta suurempi. Tänä vuonna se täyttyi 2400 näytteilleasettajasta, jotka tulivat kymmenistä eri maista. Messuvieraita kävi reilut 80 000, vaikka sisälle ei päästetä tavallisia…

Retkiluistimet viedään käsistä

– Eilen myin enemmän kuin kolmena edellistalvena yhteensä, OAC Finland Oy:n toimitusjohtaja Miika Vuorio kuvaa retkiluistinten menekkiä. Monoon kiinnitettävien retkiluistinten kysyntä räjähti, kun tammikuun puolivälissä vihdoin saapunut talvi jäädytti järvet sileään jäähän. Lumesta eteläisessä Suomessa sen sijaan ei ole tietoakaan. Edellistalvina tilanne oli päinvastainen. Lunta tuli paljon koko maahan. Suojaavan lumikerroksen alla järvien jääkansi jäi…