Päivi Kuusivaara

Yrittäjät koronakriisin keskellä – sitkeästi eteenpäin poikkeusoloissa

Tilaajille

– Ensisijaisesti kunnasta on kysytty yksinyrittäjätuista, sitten muista tukimahdollisuuksista, Pälkäneen kunnan elinkeinojohtaja Jaana Koivisto kertoo. Koivisto on viime aikoina keskittynyt työssään nimenomaan paikallisten yrittäjien neuvontaan ja kunnan myöntämän yksinyrittäjätuen hakemusten käsittelyyn. Yksinyrittäjätuki on 2000 euroa ja se on tarkoitettu yritysten kiinteisiin kuluihin. – Ihan valtavaa ryntäystä hakemuksissa ei ole tullut kahden ensimmäisen viikon aikana. Kunnan alueella on…

Kangasala hamuaa kotimaan kärkimatkailukohteiden joukkoon – jo ensi kesäksi on suunnitteilla uusia avauksia: ”meillä on totuttu ajattelemaan vähän turhankin vaatimattomasti”

– Kangasalla on valtava matkailu- ja luontokohteiden sekä tapahtumien potentiaali, eli paljon hyvää jo nyt. Maine ”kesäpäivän pitäjänä” ja paikkana ”oksalla ylimmällä” on tunnettu lähialueilla, mutta kun mennään vähän kauemmaksi, Kangasalaa ei enää tunneta niin hyvin. Meillä on perinteisesti ajateltu vähän turhankin vaatimattomasti sijainnin, osaamisen ja yrittäjyyden suhteen. Tähän tulee muutos – kymmenen vuoden päästä…

Elinkeinoyhtiölle johtaja Kangasalla

Business Kangasala Oy:n hallitus on valinnut yhtiön ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Päivi Kuusivaaran. Kuusivaara siirtyy tehtävään Espoon uusyrityskeskuksen johtajan paikalta. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa Suomen Liikemiesyhdistys ry:n toiminnanjohtajana sekä taloushallintojärjestelmän kehittäneen ja markkinoineen Lemonsoft Oy:n toimitusjohtajana. Lisäksi Kuusivaaralla on kokemusta myynti- ja kirjanpitotehtävistä. Business Kangasalan hallituksen puheenjohtajan Tapio Tulenheimon mukaan pestiin…