Pälkäneen kunta

”On realismia ajatella, että koronavirus saapuu Pälkäneellekin” – Pälkäneen kouluissa on varauduttu koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen

Tilaajille

Myös Pälkäneellä on varauduttu koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen. Pälkäneläiskoulujen oppilaille ja huoltajille lähetettiin viime maanantaina talvilomien päätyessä tietoa Wilmaan, miten menetellä siinä tapauksessa, jos epäilee altistuneensa virukselle. Samassa yhteydessä ohjeistettiin myös käsihygienian merkityksestä viruksen ennaltaehkäisyssä. Pälkäneellä valmiusryhmänä toimii kunnan johtoryhmä, johon kuuluvat kunnanjohtaja ja kaikki toimialajohtajat. Ryhmä päätti viime kokoontumisessaan torstaina nostaa myös Pälkäneen valmiustasoa koronaviruksen…

Sivistyslautakunta pohtii kouluverkkoa ensi tiistain kokouksessaan: liipaisimella ovat Harhalan, Aitoon ja Rautajärven koulut – mahdollisesti käynnistyvien yhteistoimintaneuvotteluiden myötä vajaa kymmenen työsuhdetta on katkolla

Tilaajille

Pälkäneen sivistyslautakunta pohtii ensi tiistain kokouksessaan kunnan alakouluverkkoa. Esityslistalla on kolmen alakoulun – Harhalan, Rautajärven ja Aitoon – lakkauttamiset säästösyistä. Harhalan toiminta loppuisi jo tämän kevään jälkeen ja koulun oppilaat siirtyisivät Kostian koululle. Rautajärven ja Aitoon kouluja esitetään lakkautettaviksi 1.8.2021 alkaen. Rautajärven oppilaat siirtyisivät Luopioisten Kirkonkylän koululle ja Aitoon oppilaat Kostialle. Koulujen yhdistämisen jälkeen Kostian…

Rautajärven ryhmis myydään 21 000 eurolla – tilaan on suunnitteilla partio- ja kerhotoimintaa

Tilaajille

Pälkäneen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Rautajärven ryhmäperhepäiväkodin kiinteistö myydään Susanna Nivalalle ja Timo Haaralalle 21 000 eurolla. Lakkautetun ryhmiksen kiinteistö oli julkisessa myynnissä 28.11.2019–31.1.2020. Kiinteistöstä saatiin viisi tarjousta. Tarjoukset pisteytettiin kunnanvaltuuston marraskuisen päätöksen mukaisesti siten, että myyntiperusteissa painoi myyntihinnan lisäksi myös sen tuleva käyttötarkoitus. Tarjoushintaa painotettiin 70 prosenttia ja käyttötarkoitusta 30 prosenttia. Käyttötarkoituksessa kokonaisuudessaan yleishyödyllisestä toiminnasta…

Ei mahdollisuutta kuntalaisten asiakaspäätteisiin, joista pääsisi tekemään hakuja vanhoihin päätöksiin – kunnan avoimuuden ja kuntalaisten hyvän tiedonsaannin aloite oli kunnanhallituksen käsittelyssä

Tilaajille

Maaliskuussa 2017 jätetyssä valtuustoaloitteessa toivottiin kuntalaisille pääsyä kunnan asianhallintajärjestelmään, jotta kuntalaisten tiedoksisaantioikeus toteutuisi myös vanhemman materiaalin osalta kuin kunnan internetsivuilla on saatavissa.

”Koulu on elämän ja kuoleman kysymys” – koulun lakkauttaminen vahvistaisi negatiivisen kehityksen kehää

Tilaajille

  Kertyykö toimintakykyisen koulun lakkauttamisesta todellisia säästöjä kunnalle? Tämän kysymyksen ympärille kiertyi Pälkäneen alakoulujen lakkauttamisaikeista käyty keskustelu Luopioisten kirkonkylän koululla. – Säästöjen sijaan tilinpäätöksessä näkyy vain kulujen nousua, huomautti Kirsi Oesch viitaten Epaalan ja Laitikkalan koulujen lakkauttamisten säästövaikutuksiin. – Säästöt voidaan lopulta saavuttaa, mutta samalla menetetään veronmaksajia, työpaikkoja ja yrittäjiä negatiivisen kehityksen kehässä. Helposti kunnassa…

Kuntosalien vuosikorttimaksu nousee viidellä eurolla

Tilaajille

Pälkäneen kunnan kuntosalien hinnat nousevat kesäkuun alussa. Korotus on noin viiden prosentin luokkaa, mikä tietää viiden euron korotusta vuosimaksuun. Kostia-areenan kuntosalin henkilökohtainen vuosikortti maksaa 1. kesäkuuta alkaen 105 euroa ja perhekortti 125 euroa. Luopioisten kuntosalin perhekortti maksaa kesäkuun alusta alkaen 85 euroa. Lisäksi ulkopaikkakuntalaisten salivuoromaksuja Kostia-areenalla korotetaan. – Elinvoimapalveluille on asetettu säästötavoitteita tälle ja tuleville…

Kunta jakoi kylille 10 000 euroa

Tilaajille

Pälkäneen kylätoiminta-avustukset kuluvalle vuodelle on jaettu. Avustuksen saajia on yhteensä 12. Kunta avustaa vuosittain kylätoimintaa ylläpitäviä yhteisöjä, joita ovat esimerkiksi kyläyhdistykset ja jotkin VPK:t. Tarkoitus on, että kunnan tuki kohdistuu kunkin kylän osalta vain yhdelle yhteisölle, mikäli toimijoita on useampia. Kylätoiminta-avustukset 2020: Aitoo-Kaukkala Kyläyhdistys Aika ry 1500 euroa Haltian kylätoimikunta 500 Kuohijoen Kyläyhdistys Vepari 1100…

Kymmenen tahoa sai kulttuuriavustusta

Tilaajille

Kulttuuriavustusta on jaettu yhteensä kymmenelle taholle Pälkäneellä. Kunta myönsi avustuksia yhteensä 10 000 eurolla. Avustusta saivat Kostian veneseura (200 euroa), Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta (1300), Luopioisten Sahtiseura (200), Muodonmuutoksia ry (2500), Pälkäne-Seura (3500), Pälkäneen Eläkeläisten Kerho (300), Pälkäneen Seniorit (400), Pälkäneen Maanpuolustusnaiset (400), Pälkäneen Teatteri (400) ja Sydän-Hämeen Sukututkijat (800).

Ehdotuksia kunnan maineen parantamiseksi

Tilaajille

Kertokaa ystävät, miten saisimme kotikuntamme Pälkäneen imagoa vähän nostettua – itse ehdotan esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä. Homekoulut korjattaisiin. Ei lakkauteta pieniä toimivia kouluja. Tänne pitäisi saada uusia yrittäjiä ja työpaikkoja. Vuokra-asuntoja, ei kaikilla ole heti varaa omaan asuntoon. Tiet pitäisi saada kuntoon, reikiä joka paikassa. Jos niihin reikiin heittää lapiollisen täytettä, se ei kauan kestä, kun…

Liikunta- ja urheiluseuroille jaettiin avustuksia reilulla 22 000 eurolla

Tilaajille

Pälkäneen kunta on myöntänyt liikuntajärjestöille tarkoitettua avustusta kymmenelle eri seuralle. Avustuksia myönnettiin yhteensä 22 500 eurolla. Avustusta saivat Aitoon Taekwondo (1400 euroa), Kaukkalan Ratsastajat (500), Kukkian Haukut (1100), Luopioisten Atleetit (500), Luopioisten Urheilukalastusseura (150), Pälkäneen Luja-Lukko (15 800), Ratsastusseura PR-88 (1000), Sydän-Hämeen Ratsastajat (550), Tupenpurijat (500) ja Ratsastusseura KR-Team (1000). 4H-yhdistys ja Tauko Osuuskunta saivat yrittäjyyskasvatusavustusta Yrittäjyyskasvatusavustusta…