Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Erikoissairaanhoito paukahti yli

Jo kesällä Kangasalla aloitetut toimet erikoissairaanhoidon kustannusten nousun hillitsemiseksi eivät näytä tehonneen. Kunnanjohtaja Oskari Auvisen mukaan erikoissairaanhoidon viime vuoden kulut ylittävät budjetoidun 1,3 miljoonalla eurolla.  Ylityksen arvioitiin loppuvuoden tiukentuneen linjan seurauksena jäävän 700 000 euroon. Auvisen mukaan sairaanhoitopiiriltä on jo tiedusteltu, miksi yhdessä viritellyt säästöt jäivät toteutumatta.

Kiireetöntä hoitoa lykätään

Kangasala ja Pälkäne ovat mukana säästötalkoissa, kun Tampereen kehyskunnat yrittävät säästää loppuvuoden aikana 6,1 miljoonaa euroa erikoissairaanhoidossa. Kehyskuntien eli Kangasalan, Pälkäneen, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Ylöjärven ja Vesilahden erikoissairaanhoidossa potilaita on hoidettu enemmän kuin  sairaanhoitopiirin palvelusopimusta tehtäessä arvioitiin. Kangasalla ja Pälkäneellä kustannukset ovat ylittymässä noin 700 000 eurolla. Mitään yksittäistä isoa syytä ylitykseen ei ole, kertoo Kangasalan…

Ambulanssiadressi kerää nimiä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suunnitelmia viiden ambulanssin toiminnan lakkauttamisesta Pirkanmaalla kyseenalaistetaan adressin voimin. Sairaanhoitopiirin hallitus on päättänyt esittää valtuustolle, että ambulanssin sijoituspaikka poistettaisiin muun muassa Sahalahdelta ja Kuhmoisista. Sahalahdella on nykyisin ambulanssi hälytysvalmiudessa kello 8–16. Adressissa vaaditaan, ettei säästöjä haeta ensihoidon kustannuksella eivätkä säästökohteet suoraan vaikuta ihmisten terveyteen, henkeen ja turvallisuuteen. Adressin laatijat ovat huolissaan siitä, että…

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma linjaa palveluja

Sairaanhoitopiirin valtuusto on hyväksynyt Pirkanmaan terveydenhuoltoa koskevan järjestämissuunnitelman, jonka mukaan päivystystoimintaa tullaan lähivuosina maakunnassa keskittämään entisestään. Kunnissa jo aiemmin käsitellyssä suunnitelmassa linjataan, että terveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys keskitetään Pirkanmaalla Tays Ensiapu Acutaan Tampereelle, Valkeakosken aluesairaalaan ja Jokilaakson sairaalaan Jämsään. Valtuusto äänesti Vammalan aluesairaalan päivystyksen sisällyttämisestä suunnitelmaan, mutta Vammalaa koskeva esitys hävisi äänestyksen. Parhaillaan on valmisteilla asetus,…