Roholan alue

Roholan tonttien imua halutaan vahvistaa – kunnanhallitus esittää hintojen puolittamista

Tilaajille

Paljon kyselyitä mutta marraskuuhun mennessä ei yhtään konkreettista varausta. Kunnianhimoinen Roholan asuinalue Lahdentien varressa ei ole lähtenyt rakentumaan Pälkäneen kunnan toiveiden mukaisesti. Tilannetta ei ole auttanut se, että valtaosa nyt myynnissä olevista tonteista vaatii paaluttamista. Kunnanhallitus esittääkin ratkaisuna valtuustolle, että ensimmäisenä rakennettavaksi sovitun alueen paalutusta vaativat tontit myydään 50 prosentin alennuksella toukokuun loppuun mennessä. Tämän…

Lomakodin alue lähes loppuunmyyty – Roholasta kysellään paljon, mutta kauppoja ei ole vielä toteutunut

Tilaajille

Pälkäneen tonttimarkkinoilla puhuttaa erityisesti yksi alue, viime keväänä myyntiin tullut Rohola. Kunnan elinkeinojohtaja Jaana Koivisto kertoo, että Roholan ykkösvaiheen tontit ovat herättäneet paljon kiinnostusta, mutta kauppoja tonteista ei ole vielä tehty. – Kiinnostuneet ovat vielä selvästi odottavalla kannalla, sillä alueen kunnallistekniikka ei ole vielä valmistunut. Roholan tonttialennuskampanja jatkuu vuoden loppuun, eli siihen mennessä tontin varanneet…

Rajapyykkejä kaalipellossa

Pälkäneen kautta aikain suurimman asuinalueen rakentaminen on alkamassa keväällä, kun kunta ryhtyy kaivamaan kunnallistekniikkaa Roholan alueelle. 205 talon pientaloalue alkaa jo hahmottua maastossa, kun maanmittarit ovat paaluttaneet tonttien rajapyykkejä pitkin ruusukaalipeltoja ja metsiä. Torstaina kokoontuvan kunnanvaltuuston on tarkoitus päättää tonttien hinnoista ja linjata, miten kunta voisi vauhdittaa tonttikauppaa. Tarkoituksena on etsiä yhteistyökumppani, joka ryhtyisi rakentamaan…

Alikulku säästää henkiä

Pirkanmaan kansanedustajien ja etenkin rautajärveläisen Marjatta Stenius-Kaukosen aktiivisuus palkitaan, kun reikäinen, repsahtanut ja mureneva Rautajärventien kunnostetaan Luopioisten ja Pohjan väliltä. Pirkanmaan ELY:n aikataulujen mukaan kauan kaivatut koneet saapuvat korjattavalle tieosuudelle vuonna 2017. Korjausvelkamiljoonia ei riitä kaikkein kurjimmassa kunnossa olevalle Kyynärön tielle. Sen kautta kulkee Padasjoen suuntaan muun muassa runsaasti rekkoja. Rautajärven ja Kyynärön asutus levittäytyy…

Liikuntahalli vasta 2020-luvun lopulla

Pälkäneen kunta aikoo kiirehtiä liikuntahalliprojektia. Syynä on se, että erilaiset sisäpallopelit ovat kasvattaneet suosiotaan ja salivuoroista on pulaa. Muilla liikuntalajeilla kuin koripallolla ei kuitenkaan ole pakottavaa salitilan tarvetta. Luja Lukon koripallojuniorit ovat nousseet ensimmäistä kertaa seuran historiassa ylemmälle sarjatasolle, eivätkä voi pelata kotiotteluita yhteiskoulun liian pienessä salissa. Liikuntahallista ei ole pulmaan kuitenkaan akuuttia apua, sillä…