Rönnvikin viinitila

Eila Rönni jatkaa Rönnvikin Viinitilan emäntänä

– Oikeastihan olen jo eläkkeellä. Mutta en voi kuvitella sellaista aamua, että miettisin, mitä tänään tekisin, Rönnvikin Viinitilan emäntä Eila Rönni sanoo. Hän perusti viinitilan Pälkäneen ”makukylään” vuonna 1995. – Olimme etujoukoissa ja saimme siksi paljon julkisuutta. Sitä kautta meidät tunnetaan edelleen laajalti. Tunnettuutta on tuonut myös tilan viinien toistuva menestyminen viinikilpailuissa. Rönnvikin Viinitila on…

Alkoholilain muutos ei tunnu Rönnvikissä

– Alkoholilainsäädäntö ei vaikuttanut Rönnvikin viinitilan toimintaan oikeastaan millään tavalla, Eila Rönni sanoo. Suurimmat muutokset koskevat pienpanimoita, jotka saavat myydä maksimissaan 12-prosenttisia juomia ulos –kunhan hakevat siihen aluehallintoviraston luvat. – Meilläkin toimii käsityöläispanimo, mutta sen yrittäjät eivät aio pitää myymälää. Kun erillistä panimomyymälää ei ole, Rönnvik saa päivittäistavarakauppojen tapaan myydä maksimissaan 5,5-prosenttista olutta aamuyhdeksän ja…

Pälkäneellä osataan

Syksy on tuonut palkintosateen pälkäneläisiin pien- ja tilayrityksiin. Laitikkalan Makukylään päätyi kaksi tunnustusta. Rönnvikin viinit voittivat tilaviinikilpailun kuudesta sarjasta neljä. Rönnvikistä tulivat parhaat ruoka-, seurustelu-, jälkiruoka- ja kuohuviinit. Seurustelujuomaksi tarkoitettu puolimakea viherherukkaviini Rönnvik valittiin vuoden 2017 tilaviiniksi. Marjoja ja vihanneksia Laitikkalassa viljelevä ja jalostava Suttisen tila puolestaan palkittiin Pirkanmaan Maistuvaksi maaseutuyrityksenä. Myös pälkäneläiset kädentaitajat ovat…

Lähiruokasafari tuo vieraita tiloille

Rönnvikin viinitila Laitikkalasta, Penttilän tila Aitoosta, Pajuparvi Helena Tiililä Onkkaalasta ja Marjatila Tyrnikka Sahalahdelta ovat mukana lauantaina 16.9. järjestettävässä Lähiruokasafarissa. Rönnvikin viinitilan (Hämeenlinnantie 270, Laitikkala) kahvila-ravintola Pikku-Valakka tarjoaa Safaripäivänä kello 10–15 pientä purtavaa sekä talon omia viinejä ja tilalla toimivan pienpanimon oluita. Potturieskoistaan tunnettu Penttilän tila (Kajantilantanhua 2, Aitoo) myy ja maistattaa kello 12–16 tilan…

Hämeen järviseutu hakee osaansa turistivirrasta

Tuore sydänhämäläislähtöinen matkailukonsepti Tavastia Lakeland sai kevättalvella ympärilleen kehittämisyhdistyksen. Hämeenlinna–Valkeakoski–Tampere -akselin sekä Päijänteen välistä järvialuetta markkinoitiin viime perjantaista sunnuntaihin niin sanotuilla Supermessuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Pirkkahallissa. – Tavastia Lakelandin voi sanoa syntyneen jatkeena Luopioisten Yrittäjien taannoin pyörittämälle Kukkia maailmalle -hankkeelle. Isompaa kokonaisuutta on helpompi saada näkyville kuin pelkkää pientä Kukkiaa, Tavastia Lakeland ry:n puheenjohtaja…

Ensimmäistä ikiomaa taidenäyttelyä jännittämässä ja järjestämässä

Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella oppinsa saanut Irene Riihimäki esittelee Rönnvikissä kukkien kauneutta ja kummallisuutta. Hui apua, olenko menossa ojasta allikkoon!  Nämä ovat ajatukseni tasan viikkoa ennen ensimmäisen taidenäyttelyni ripustusta. Jännitys on pinnassa ja olo on kuin pinteeseen joutuneella, mutta onko olemassa hyviäkin pinteitä? Olen kolmena kesänä kirjoittanut Sydän-Hämeen Lehteen kulttuuritapahtumista, ja samalla on tullut nähtyä monta…

”Matkailussa on vielä paljon vallattavaa”

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetyillä Supermessuilla vieraili viime viikonloppuna lähes 20 000 kävijää. Puutarha oli yksi suuri teema, samoin keräily. Keskuksen aulan valtasi April Fest -nimen saanut, lähinnä ruokaan, juomaan ja kulttuuriesityksiin keskittynyt kokonaisuus. Sydänhämäläisittäin kiinnostavimmat satsaukset nähtiin E-hallissa, jossa pidettiin Kotimaan Matkailu -messut. Esillä oli loma- ja majoituskohteita, nähtävyyksiä, kuntien palveluja ja kulttuuritarjontaa maan…

Aurinkotervehdys tutuksi

Laitikkalassa tutustuttiin joogaan toissaviikonloppuna, kun Rönnvikin viinitilalla järjestettiin astangajoogakurssi. Kurssi veti tilan vintille kymmenkunta kiinnostunutta Laitikkalasta ja lähikylistä. – Meillä oli mukava viikonloppu. Suurin osa kävijöistä oli ensikertalaisia, jotka olivat tutustumassa urheilulliseen ja dynaamiseen astangajoogaan, kurssin järjestelyistä vastannut Annika Heikkilä kertoo. Kurssin ohjaajat, Anna Lammivaara ja Jenni Syvälä, tulivat Laitikkalaan tamperelaiselta Lentävä matto -nimiseltä salilta….

Rönnvik putsasi pöydän tilaviinikilpailussa

Kahdeskymmenes Suomen tilaviini -kilpailu oli yhtä juhlaa laitikkalalaiselle Rönnvikin viinitilalle. Rönnvikin Rönnvik-viini valittiin paitsi parhaaksi jälkiruokaviiniksi myös Suomen tilaviiniksi 2015. Makea jälkiruokaviini, joka on valmistettu viinitilan Vertti-viherherukasta, sai kilpailun ainoana viininä raadilta yli 17 pistettä, mikä ratkaisi voiton. Kilpailussa oli kaikkiaan kuusi sarjaa, joista Rönnvikin tila vei nimiinsä neljä. Rönnvikin nimikkoviinin lisäksi voitokkaita olivat korkeimmat…

Rönnvikin nimikko-olut on vihdoin pääsemässä markkinoille

Toimitusjohtaja Timo Jukan neljän vuoden uurastus palkitaan vihdoin. Jos kaikki menee suunnitellusti, Rönnvikin viinitilalla Pälkäneellä saadaan nauttia Olutverstaan tuottamia oluita aivan näinä päivinä. – Nyt näyttää hyvältä, mutta uskon itsekin vasta kun näen, Jukka hymähtää. Kaikki sai alkunsa miehen kotiolutharrastuksesta. Hän oli haaveillut pienpanimon perustamisesta pitkään, ja Rönnvikistä löytyi sopivat tilat panimolle. Yritys perustettiin jo…