sahalahden pyörätie

Kreate rakentamaan kuulua pyörätietä – Sahalahdelle johtavan kevyen liikenteen väylän ykkösvaihe maksaa 440 000 euroa

Tilaajille

Kreate Oy on valittu urakoitsijaksi Huutijärven ja Sahalahden välisen kevyen liikenteen väylän ensimmäiseen vaiheeseen. Rakennusurakkaan kuuluvat 58-tien ja Sahalahdentien liittymän järjestelyt kevyen liikenteen väylineen, kevyen liikenteen väylän rakentaminen Ponsantien ja Sarsan sillan välille sekä Sarsan sillan korjaus. Kreaten jättämä – kolmesta kilpailijasta edullisin – tarjous urakasta oli noin 443 000 euroa. Elinympäristölautakunta teki hankintapäätöksen kokouksessaan tiistaina.

Maakuntamuseo vaati Sahalahden pyörätien maastoon arkeologisen tutkimuksen – Sarsasta löytyi kivikirveitä, kvartsi-iskoksia ja kaapimia

Tilaajille

Kangasalan Sahalahdentien ja Ponsantien risteysalueen lähellä aloitettiin heinäkuun lopulla arkeologiset tutkimukset. Tutkimuksia tehdään, sillä Kangasalan kaupunki suunnittelee alueelle uutta kevyen liikenteen väylää. Arkeologi Kalle Luoto kertoo, että Huutijärven arkeologisissa tutkimuksissa on tehty uusia havaintoja alueen tuhansia vuosia vanhasta asutuksesta. – Viime viikolla löysimme varhaisemmalta kivikaudelta kivikirveen. Myös kvartsi-iskoksia ja -kaapimia on löydetty. Iskos on kivensiru,…

Viimeiset neljä kilometriä on aina pitkät niin – Sahalahden kuuluisa pyörätie rakennetaan loppuun vaiheittain ensi syksystä alkaen

Tilaajille

Sahalahden pyörätie kuului 14 vuotta sitten Kangasalan ja Sahalahden kuntaliitoshankkeisiin. Porkkanarahoista varatun vajaan miljoonan turvin päästiin alkuun, mutta rakentaminen loppui Pelisalmen siltojen ylityksen jälkeen, ja jatko putosi Kangasalan investointiohjelmista säästöpakettien yhteydessä. Rakentamatta on edelleen reilun neljän kilometrin osuus Pelisalmesta Huutijärvelle. Tekninen keskus on arvioinut loppupätkän hinnaksi 1,5 miljoonaa euroa. Rakennussuunnitelmat pyörätien toteuttamiseksi ovat valmiina. Vaikka…

Lautakunta pyörsi pyörätien

Elinvoimalautakunta päätyi Kangasalla esittämään, ettei sen jo kertaalleen ehdottamaa kevyen liikenteen väylää Huutijärveltä Pelisalmelle voida sisällyttää teknisen keskuksen investointiohjelmaan. Näin siitäkin huolimatta, että kunta on esimerkiksi viime vuonna käyttänyt pyöräilyn ja kävelyn edistämisen investointeihin vain kolmanneksen siitä, mitä se linjasi tavoitetasoksi erillisessä ohjelmassa vuonna 2014. Lautakunnalle taustoitettiin, että Sahalahden suunnasta aloitettuun väylään on tähän mennessä…