Sahalahden sotaveteraanit

Vähälläkin liikunnalla on merkitystä

Sohvalle ei kannata jäädä makaamaan, jos on vähänkin voimia lähteä ylös, ulos ja liikkeelle. Tämä viesti tuli hyvin selväksi veteraaneille ja veteraaniyhdistyksen jäsenille suunnatussa tilaisuudessa Sahalahdella. Jo vähäiselläkin liikunnalla on merkitystä. – Jos pystyy kävelemään luonnossa , mikä on tasapainon kannalta hyvä, niin jo muutaman minuutin lenkki vaikuttaa suotuisasti muiden muassa verenkiertoon, tilaisuuden ohjelmasta vastanneen…

Jarmo Toukola johtaa edelleen Sahalahden sotaveteraaneja

Sahalahden sotaveteraanit kokoontuivat talvisodan päättymispäivänä perinteiseen tapaan vuosikokoukseensa. Tilaisuus alkoi sankarihaudalta, johon Lauri Arra, Matti Toukonen ja Olli Lehto laskivat seppeleen. Ennen kokousasioiden käsittelyä seurakuntatalolla juotiin yhdistyksen toimeliaiden naisjäsenten järjestämät kahvit. Kokouksen alkajaisiksi sytytettiin kynttilät ja vietettiin hiljainen hetki pois nukkuneiden muistoksi. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa edelleen Jarmo Toukola. Hallituksen erovuoroiset jäsenet Lauri Arra, Olli Lehto,…