Sanna Majanlahti

”Vähän vanhaa, paljon uutta ja hieman sinistä” – Hullu prinssi 2.1 näkee päivänvalon Kangasalan lukion 100-vuotisjuhlavuonna

Tilaajille

Tuttu teksti, uusi versio. Vuonna 2021 sata vuotta täyttävä Kangasalan lukio tekee juhlavuonnaan uuden version lukion menestysmusikaalista Hullu prinssi. Työnimellä Hullu prinssi 2.1 kulkeva fantasiamusikaali saa ensi-iltansa tammikuussa 2021. Vaikka teksti on ennestään tuttu, lupaa osittain uudistuva tekijätiimi lavalle paljon uutta. – Tunnettua häävertausta mukaillen: vähän vanhaa, paljon uutta ja hieman sinistä, ohjaaja Sanna Majanlahti…

Medelplan-näytelmä sai kantaesityksensä – Tahdonnäyte elää, vaikka taidonnäyte paloi

Tilaajille

Turun edistysmielinen piispa ymmärsi kuvien merkityksen jo reilut 300 vuotta sitten. Niiden painaminen oli kuitenkin vaikeaa ja kallista, sillä alkeellisessa kirjapainossa jokainen kuva oli kaiverrettava erikseen puulaatalle. Piispa uskoi oppikirjassa tarvittavien kuvien tekemisen nuoren kädentaiturin tehtäväksi. Kirkonmies onnistui välittämään kuvien leikkaajalle jättiurakassa tarvittavan voiman: kyse oli tahdosta. Daniel Medelplan onnistui mahdottomalta vaikuttaneessa tehtävässä ja mainetta…

No nyt kävi munkki… ei kun Onni!

Pälkäneen Soroptimistit järjestää ONNI-teatterihetken sunnuntaina 24.huhtikuuta. Pääsylipputuloilla kerätään varoja pälkäneläisten nuorten hyväksi. Tositunnelmaan voi virittäytyä jo tuntia ennen esityksen alkua kello 16–17, kun sorokahveeta ja munkkeja on tarjolla puffetissa. Teatteriesityksen tekstin raaka-aineita on ammennettu rakkaudesta ja kuolemasta, suklaanhimosta ja anarkiasta. Teräviä siivuja suomalaisesta sielunmaisemasta, tunteiden paljastamisen vaikeudesta ja loppuhalauskompleksista. Sekaan ripoteltu naurua ja kyäräystä, liivien…