Sappee

Hohtavaa valohoitoa

Riemu talvesta oli jälleen ennenaikaista. Mutta siinä ei ole mitään uutta. Aikainen ja ohimenevä talvi ja kesä kuuluvat nykyilmastoomme. Lumet satavat marraskuussa viikoksi tai kahdeksi ja parhaat kesäkelit saapuvat samanmittaiseksi jaksoksi toukokuussa. Sen jälkeen alkaa pahimmillaan pari kuukautta jatkuva lonkeronharmaa jakso. Seisova ankeus katkeaa korkeintaan reippaampaan sateeseen silloin tällöin. Pälkäneen vapaa-ajan ja matkailun veturi Sappee…

Uikutus seis, sappeelaiset!

Ensin katosi 36440 Sappeenvuori -postinumero, sitten loppui koulu, sitten kauppias lopetti lottokuponkien vastaanoton, eikä terveydenhoitaja enää käynyt kerran kuukaudessa koululla kyläläisten verenpainetta mittaamassa. Nämä ja paljon muuta surkeutta on ollut sappeelaisten elämässä. Kovasti on aina vaikerrettu, kun palvelut loppuvat, ”eikä kunnasta saa mitään, vaikka samanlaisia veronmaksajia tässä ollaan kuin kirkolla asuvat”. Useimmiten olemme olleet itse…

Sappee tarjoaa huvia ja työtä

Nuoret häipyvät maaseudulta kohta koulut päätettyään, koska maalta ei löydy työtä eikä huvia. Sappeen ansiosta Pälkäneellä virta käy toiseen suuntaan. Sekä rinteet että Tapahtumakeskus Huippu vetävät nuorta väkeä niin töihin kuin vapaa-ajan viettoon. Sappeen rinteissä nautitaan vauhdikkaasta vapaa-aikaa ympäri vuoden. Kesäaikaan se tarjoaa huippupuitteet kasvavalle alamäkipyöräilijäjoukolle. Talvella Sappee satsaa trendikkäisiin lauta- ja suksilajeihin. Snow Parkin…

Anna Puu keikka peruuntui

Sappeen keikkatalven avausilta peruuntui sairastumisen vuoksi. Anna Puun piti nousta Huipun lavalle lauantai-iltana, mutta sairauden vuoksi keikka peruttiin. Sappee on pyrkinut ilmoittamaan peruuntumisesta ennakkolipun ostaneille, jotka saavat rahansa takaisin. Lipun hankkineet voivat olla yhteydessä myyntipalvelun osoitteeseen sappee@sappee.fi Peruuntumisen vuoksi lauantai-iltaa vietetään Huipun sijaan tiiviimmässä Vohvelissa.  

Maallakin voi kansainvälistyä

Syksyisestä Road showsta on tullut sydänhämäläinen perinne. Tämänkertainen kierros esitteli seudun yrityselämää monipuolisimmillaan. Kirjo oli laaja. Kohteina toimi parisataatuhatta kävijää vuodessa vetävä matkailukeskus sekä yhden miehen firma, joka hoitaa Pälkäneveden rannalta käsin vientiä 30–40 maahan. Kunnan ja Aito Säästöpankin isännöimälle kierrokselle nousi kyytiin myös pankin uusi rahoituspäällikkö Joni Hokkanen. Vilppulasta kotoisin oleva mies ei hämmästynyt,…

Polkujuoksun hurmaa

Jos asfalttiviidakko ei houkuttele mutta haluaa haastaa itsensä, Sappee Trail Run on se paikka, johon kannattaa suunnata. Toista kertaa järjestetty polkujuoksukisa keräsi 89 osallistujaa Sappeen ja Laipanmaan metsiä kiertämään. Juoksemaan saavuttiin laajalta alueelta, mutta paikallisia mukana oli vain kourallinen. Tamperelaisen Hannu Turpeisen toi uudelleen paikalle viime vuoden onnistunut tapahtuma ja monipuolinen reitti. – Suoritus metsässä…

Pälkäne antaa kasvot Suomi-elokuvalle

Sappeen metsässä vilisee tummiin pukeutuneita hahmoja. Kuvataan Saattokeikka-elokuvan toista versiota kohtauksesta, jossa pääosakaksikko, Noah Kin ja pitkän linjan näyttelijä Heikki Nousiainen kohtaavat metsässä kyyn. Ohjaaja Samuli Valkama on huomannut, että Noah Kin sanoo kaksi kertaa lähekkäin ”miks” ja toinen halutaan vaihtaa vaikkapa muotoon ”hä”. Kohtaus kuvataan uudelleen ja räppärinä päivätyönsä tekevä Noah Kin pystyy toistamaan…

Teemapäivä kokosi kutojat saman pöydän ääreen

–Tätä se seurustelu teettää. Piti tulla isoäidin neliö, mutta tulikin tällainen isoäidin triangeli, Hellevi Salonen huokaa ja nostaa muiden pöydän ääressä istuvien nähtäväksi purettavaksi menevän virkkuutyön. Pylväiden virkkaamisen sekoittaneita keskusteluita käytiin viime lauantaina Sappeen ruuttahuoneen edustalla, jossa käsitöiden tekijät kokoontuivat viettämään Knitting in public –päivää. Vilkkaan jutustelun aiheita tarjosivat toki tekeillä olevat käsityöt, mutta myös…

Rinteeseen nousi ”Big Momma”

Sappeella päästiin viikonloppuna lähelle unelmia, kun Snow Park pistettiin laskettelun päättäjäisviikonlopun kunniaksi uusiksi. Parkki sai uuden ilmeen Sappeen 12 Hours -kisan voittajatiimin ideoimana. Kilpailun nimi viittaa sen ideaan: voittajatiimi sai muokkauksia varten rinnekoneet käytettäväkseen 12 tunnin ajaksi. Rinteitä pääsi pistämään uusiksi tamperelainen lasketteluporukka, joka tunnetaan nimellä Redline Films. – Tämä oli tosi hieno mahdollisuus. Tiimimme…

Ladunaukaisijoita ja perässähiihtäjiä

Pienen matkan päässä olisi kuntorata ja sen upeasti hoidetut ladut. Mutta tässä pitää tarpoa umpihangessa suksenpohjat sohjosta jäätyneinä. Syynä ovat Pirkkolan kolmonen ja Paloheinän vitonen. Ne keräsivät Kekkosen aikaan kaikki Helsingin seudun rammat, joilla oli kelvottomasti voidellut sukset. Parkkipaikalla vaivojaan vertailleet sairauslomalaiset ja -eläkeläiset painoivat hetken päästä baanaa kuin viimeistä päivää. Parhaat olivat hankkiutuneet parhaassa…