Sappee

Talviklassikko joka ilta

Kainoimmat pälkäneläispäättäjät olisivat saattaneet punastella, jos olisivat päässeet seuraamaan, miten kuntaa kehuttiin joulun pyhinä Facebook-keskustelussa. Pitkän keskusteluketjun laittoi alulle Luopioisten entinen liikuntasihteeri Jussi Korhonen. Hämeenlinnassa asustava Korhonen kävi joulupäivänä poikiensa kanssa Haanloukkaassa pelailemassa. Reissu sai Korhosen kiittelemään Pälkäneen puitteita ja tunnelmaa. Kohta lätkäjätkät ihmettelivät, miksei Hämeenlinnassa ole tekojäätä. Ulkojäillä riittää yleisövuoroja, joilla isät ja pojat…

Sappee tekee talven

Sappeen lumitykit käynnistyivät tapaninpäivänä, kun lämpötila laski vihdoin pakkasen puolelle. Lumetusta yritettiin aloitella jo alkutalven ensimmäisinä pakkaspäivinä, mutta rajalämpötilassa ei syntynyt kuin sohjoa ja sähkölaskua. Nyt olosuhteet vaikuttavat otollisilta. Lämpömittari pysyy lähipäivät viiden ja kymmenen pakkasasteen välillä, joten lunta syntyy tehokkaasti. Sappeen maisema alkoi muuttua jo viikonloppuna valkoiseksi. Lumetustiimi paiskoo hommia kolmessa vuorossa yötä päivää….

Harjoittelumäki omaan pihaan omin voimin

Yrittänyttä ei laiteta: jos sopivaa harjoittelupaikkaa ei ole, tehdään itse sellainen. Näin toimivat pälkäneläiset Huuhot, kun perheen slopestyleä harrastaville pojille piti löytää ympärivuotinen harjoittelupaikka. Rakennusmestarina toimi perheenisä Jari Huuho. Kotipihaan kasattiin ensin iso kasa multaa mäeksi ja mäen päälle rakennettiin torni, jotta lähtöpaikka saatiin nostettua entistä korkeammalle. Korkeuseroa maahan saatiin näin reilut kolme metriä. Seuraavaksi…

Kantritohtori ratsastaa jälleen

Sappeen Huipun ohjelmavastaavaa Juha Silvania on syytä onnitella pienimuotoisesta kulttuuriteosta, kun mies oli rohjennut kutsua Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen valaisemaan synkän sateista itsenäisyyspäivän aattoa. Yleisö palkitsi valinnan saapumalla noin parinsadan hengen voimin toteamaan, että konkaribändi on palannut onnistuneesti lavoille solistinsa Pekka Myllykosken syöpähoitojen aiheuttaman tauon jälkeen. Yhtye puolestaan kiitti kannatuksesta soittamalla kaksi pitkää…

Matkailu megatrendinä ja paikallisemmin

Matkailun merkitys maailmantaloudessa kasvaa ja on kasvanut tasaisen vahvasti viime vuosina joina muu taloudellinen toiminta on rämpinyt suosta toiseen. Valtiovalta on omalta taholtaan nimennyt sen yhdeksi kärkihankkeekseen ja paikallisesti asian tiimoilta kyllä puhutaan paljon ympäri Suomen niemen ja kylien. Puuhataan messuja ja laaditaan kaavoja joilla matkailualueille luodaan edellytyksiä kehittyä ja kukoistaa. Matkailutulojen kerrannaisvaikutukset ovat omaa…

Matkailun tuki uusiksi

Pälkäneen oli vaikea keksiä, mitä hyötyä kuntaliitoksesta Kangasalan ja Kuhmoisten kanssa koituisi. Liitosselvityksen konkreettisimmaksi eduksi nousi se, että isommalla kunnalla olisi leveämmät hartia tukea Sappeen matkailualueen kehittymistä. Yhdistynyt kunta olisi vapaa-ajan kärkikunta Suomessa, ja Sappee sen ydin, joka poikii ympärilleen monenlaista matkailuun tukeutuvaa yritystoimintaa. Keväällä haudatun kuntaliitoksen jälkeenkään Sappeeta ei ole unohdettu. Sappeen matkailualueen mahdollisuudet…

Uusi kaava mahdollistaa seuraavat harppaukset

Sappeen matkailualueen kasvun mahdollistava kaava on saanut lainvoiman. Kaava pitää sisällään muun muassa golfkentän, kylpylän, hotelleita, uusien palveluita ja yli 400 mökkiä. Lisäksi mökkikortteleiden risteyksiin voidaan rakentaa reilut 30 vakituista asuntoa. Kaava hyväksyttiin Pälkäneen valtuustossa jo reilut kolme vuotta sitten, mutta sen voimaantuloa viivyttivät yksittäisen mökinomistajan valitukset hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaavoitusprosessista tai kaavasta…

Laskettelukausi päättyi Sappeessa

Sappeen rinteet suljettiin sunnuntaina tämän kauden osalta. Viimeisenä viikonloppuna oli auki vielä yli puolet Sappeen 12 rinteestä. Kauden kävijämäärä kasvoi viime kaudesta, mutta ennätysvuosista jäätiin jonkin verran. – Nyt on sattunut peräkkäin kaksi kehnoa talvea. Tänä vuonna tilanne näytti lupaavalta helmikuun puoliväliin saakka. Alkukauden menetykset saatiin kirittyä kiinni eteläisen Suomen hiihtolomiin mennessä. Mutta sitten alkoi…

Ruljanssi tuo polkujuoksijat ja maastopyörät Pälkäneelle

Sappeen ympärivuotinen vapaa-aikapalvelujen kirjo saa tänä vuonna ainakin kaksi merkittävää lisäystä. Pälkäneläisvoimin tuotettavat polkujuoksu- ja maastopyöräilytapahtumat vetävät vuorelle ja lähimetsiin vähintään satoja harrastajia. Molempia tapahtumia järjestää Jussi Ruljan luonto- ja liikuntapalveluita tuottava yritys Ruljanssi Oy, jolle yhteistyö Sappeen kanssa on jo ennestään tuttua puuhaa. Laipanmaan poluilla juostaan Sappee Trail Run elokuun 2. päivänä ja  Sappee…

Vuoden avaus jäi laimeaksi

Veteraanimuusikko Pepe Willberg ponkaisi viime keväänä huimaan arvostelu- ja myyntimenestykseen levyllään, jolla ei kompromisseja tehty, vaan ladattiin 70-luvun progemeiningillä kunnianhimoista, Matti Mikkolan säveltämää musiikkia. Heinäkuisella Kirkastuskeikalla saattoi jo ounastella, etteivät pitkät, monimuotoiset kappaleet saavuta syvien rivien suosiota. Nyt nähty keikka Sappeessa allekirjoitti epäilyt vahvalla kynällä. Viimeistä iltaa tipattoman tammikuun kourissa sinnitellyt väki jäi kotisohvalle, ja…