seurakuntatalo

Raja-aitoja kaatamassa

Kirjautuneille

Kun oppilaat ja koulun väki syönyt, pöydän antimia ei kerätä pois, vaan ruokalan ovet avataan eläkeläisille. Senioriväki kokoontuu mielellään valmiiden patojen äärelle, sillä tarjolla on terveellistä ja edullista kouluruokaa. Kouluruuan menekkiä on vaikea ennakoida, ja siksi sitä tehdään reilusti. Muun muassa Orimattilassa ylijäämäruokaa on alettu tarjota eläkeläisille. Ruokailemassa käy päivittäin viitisenkymmentä eläkeläistä. Ruuan lisäksi väki…

Oireileva seurakuntatalo puretaan

Tilaajille

Pälkäneen seurakunta ei ryhdy korjaamaan sisäilmaongelmista kärsivää seurakuntataloa. Rakennuksen mahdollisesti aiheuttamia terveyshaittoja pyritään rajoittamaan, kunnes toiminta siirtyy muualle. Keväällä 40 vuotta täyttävän seurakuntatalon ongelmat juontavat rakennusvaiheesta. Suojauksia ja salaojituksia ei 1970-luvun lopulla tehty nykymääräysten mukaisesti. Seurakuntatalossa on tehty perusteellisia tutkimuksia, joissa on havaittu vahvoja viitteitä kosteusvaurioista ulkoseinärakenteiden sisällä, yläpohjassa ja maanvastaisissa seinissä. Merkkiainekokeiden perusteella vaurioituneista…

Molemmat seurakuntatalot ovat remontin tarpeessa

Tilaajille

Sekä Pälkäneen seurakuntatalo että Luopioisten seurakuntakeskus alkavat olla remontin tarpeessa. Luopioisten seurakuntakeskuksessa pitäisi uusia katto ja kohentaa eristystä. Sisäilmaongelmista kärsivässä Pälkäneen seurakuntatalossa voidaan kaivata isompia korjauksia, mikäli maanalaiset ja maavaraiset rakenteet ovat kostuneet. Lähes kaikissa seurakunnan kiinteistöissä olisi kohennettavaa ilmanvaihdossa sekä sen käytön opastuksessa. Automatiikan avulla voitaisiin tehostaa ilmanvaihtoa ja lämmitystä, sillä niiden ei tarvitse…

Istuva kirkkovaltuusto päättää kovista säästöistä

Kirjautuneille

Pälkäneen seurakunta teki viime vuodelta reilut 33 000 euroa ylijäämäisen tuloksen. Vuoden pelastivat plussalle Luopioisten asunto-osakkeen myynnistä saatu kertaluontoinen 68 500 euron tulo ja valtiovallan ”joululahjaraha”: kunta- ja seurakuntaverojen jako-osuuksia laskettaessa tapahtunut virhe korjattiin marraskuussa. Syksyyn saakka näytti siltä, että seurakunnan verotulot jäävät kauaksi budjetoidusta. Korjauksen ansiosta ennakoidut verotulot toteutuivat 98-prosenttisesti. Kuluvalle vuodelle ei ole luvassa…

Kun pojat eivät meinaa mahtua seurakuntatalolle

Tilaajille

Näin toimii Pälkäneen malli. Kun törmätään epäkohtaan, siitä ei kitistä Facebookissa ja netin keskustelufoorumeilla. Ei vaadita muita toimimaan, vaan kääritään itse hihat. Epäkohta paljastui Aleksi Saarelle, kun rippikoulussa tuli puheeksi kerhonohjaajan hommat. Tyrmistyksekseen nuorukainen kuuli, ettei seurakunnalla ollut poikakerhoa, vaan pelkkä tyttis. Tämänkaltaista sukupuolisyrjintää ei tarvitse suvaita 2000-luvulla. Päätettiin siis yhdessä Pyry Vaismaan kanssa perustaa…

Katariina Heikkilä esiintyy Pälkäneellä

Laitikkalasta kotoisin oleva mezzosopraano Katariina Heikkilä esiintyy torstaina 17.12. Pälkäneen seurakuntatalolla. Kello 19 alkavassa konsertissa kuullaan muun muassa barokin ajan musiikkia, jota Heikkilä esittää heti vuodenvaihteen jälkeen alkavassa Lappeenrannan laulukilpailussa. – Lappeenrannan kilpailun ohjelmisto on laaja. Se ulottuu barokkimusiikista moderniin suomalaiseen musiikkiin. Barokkimusiikki on minulle mieluisaa, ja painotan sitä omassa alkueräohjelmistossani. Mukana myös espanjalaista ja…

Seurakuntataloa muokattiin turvallisemmaksi

Kappelin ulkoremontti käsittää rapautuneiden siipimuurien korjaukset sekä niiden ja molempien päätyseinien maalauksen. Päädyt maalataan koko pituudeltaan, jotta ei syntyisi sävyeroa niiden ja korjattujen siipimuurien välillä. Ulkoremontin kokonaishinta-arvio on 17 520 euroa, minkä lisäksi suunnittelu- ja valvontakuluihin varataan 1000 euroa. Kappelin sisäremontissa uusitaan wc-tilat ja putkistot sekä kattoikkuna, joka on kärsinyt kosteusvaurioita. Sisäremontin kokonaishinnaksi tulee 44 660 euroa…

Seurakuntatalolla soi entistä kirkkaammin

Virsin, lauluin, psalttarein, harpuin, huiluin, kantelein. – Ei aivan, mutta monin eri tavoin ja soittimin kuitenkin juhlistetaan Pälkäneen seurakuntatalon uusittua äänentoistoa ensi sunnuntaina 27.10. kello 18. Uusimista on suunnittelu jo pari vuotta ja alkusyksystä työ saatiin viimein tehtyä ja laitteet toimintaan. Monissa yhteisissä tilaisuuksissa onkin jo saatu nauttia parantuneesta tekniikasta ja äänenlaadusta. Entiset vahvistinlaitteet olivat…

Seurakuntatalolla pieniä, paikallisia kosteusvaurioita

Pälkäneen seurakuntatalosta ei löytynyt rakenteellisia kosteusvaurioita tai -ongelmia. Alkukesästä tehdyssä kosteuskartoituksessa tutkittiin alakerran tiloja pintakosteudentunnistimella ja rakenteisiin tehdyillä porauksilla. Alakerran perähuoneessa on ollut kosteusvaurio. Myös keittiöstä on vuotanut vettä rakenteisiin, mutta kosteudet ovat nyt normaaleja. Seurakuntatalolle suositellaan uusia korvausilmaventtiileitä. Niillä varmistettaisiin, ettei korvausilma tulisi rakenteiden läpi. Lisäksi tehdään pieniä korjauksia.