sinilevä

Kirkkojärvessä ja Ukkijärvessä havaittiin sinilevää – levää on ajankohtaan nähden hieman normaalia vähemmän

Tilaajille

Pirkanmaalla havaittiin viikolla 30 sinileviä kuudella valtakunnallisella leväseurantapaikalla. Runsaasti levää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä. Hieman sinilevää havaittiin Sastamalan Houhajärvessä, Kangasalan Ukkijärvessä, Pirkkalassa Pyhäjärven Kranstolpan uimarannassa, Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa ja Virroilla Marttisenalaisen uimarannassa. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden edelleen hieman normaalia vähemmän. Lisäksi Järviwikiin on kirjattu yleisöhavaintoja sinilevistä Lempäälän Mäyhäjärvestä ja Vanajaveden Kuhanselältä. Limalevät eivät…

Sinilevähavainnot ovat viime viikon tasolla – Ukkijärvellä kesän ensimmäinen levähavainto

Tilaajille

Epävakainen sää on hillinnyt leväesiintymiä. Pirkanmaalla havaittiin kuluvalla viikolla sinileviä viime viikon tapaan vain kahdella valtakunnallisella leväseurantapaikalla. Hieman sinilevää havaittiin Sastamalan Houhajärvellä ja Kangasalan Ukkijärvellä. Houhajärvellä sinileviä on havaittu jo viiden viikon ajan, mutta Ukkijärven havainto oli ensimmäinen tänä kesänä. Sinileviä on ajankohtaan nähden edelleen normaalia vähemmän. Pintavesien lämpötilat ovat Pirkanmaalla muutaman asteen pitkäaikaista keskiarvoa…

Sinilevähavainnot ovat vähentyneet viime viikosta – Kangasalan Kirkkojärvellä on edelleen runsaasti levää

Tilaajille

Viime viikolla sinilevää havaittiin Pirkanmaalla vain kahdella havaintopaikalla. Runsaasti levää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvellä ja hieman levää Sastamalan Houhajärvellä. Lisäksi Järviwikiin on kirjattu yksi yleisöhavainto, eli hieman levää Valkeakoskella Vanajaveden Kuhanselällä. – Järviwikin Leväbarometrin mukaan sinilevää on nyt tavanomaista vähemmän. Viilentynyt sää ja navakat tuulet vähentävät sinilevien esiintymistä sekä vaikeuttavat esiintymien havaitsemista, kun levälauttoja ei pääse…

Ensimmäiset sinilevähavainnot on tehty – sinilevää havaittiin muutamassa kohteessa myös Pälkäneellä ja Kangasalla

Tilaajille

Pirkanmaalla on tehty kuluvan kesän ensimmäiset sinilevähavainnot valtakunnallisilla leväseurantapaikoilla. Runsaasti sinilevää havaittiin Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa.  Vähän sinilevää havaittiin Nokian Tottijärvellä, Sastamalan Houhajärvellä, Valkeakoskella Mallasveden Tyrynlahdella ja Vanajavedessä Sääksmäen siltojen kohdalla, Kangasalan Vesijärvessä, Pyhäjärvessä Pirkkalan Kranstolpan uimarannassa, Lempoisten uimalassa Lempäälässä sekä Vesilahden kirkonkylässä, Järvenkylänjärven uimarannassa Hämeenkyrössä ja Virroilla Vähä-Valkeajärvessä. Järviwikiin oli kirjattu lisäksi yleisöhavaintoja sinilevistä Längelmäveden…

Järvivedet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä – sinilevää ei ole havaittu

Tilaajille

Järvivedet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä Pirkanmaalla. Esimerkikisi Längelmävedellä Kaivannossa veden lämpötila oli keskiviikkona 15,9 astetta, mikä on keskiarvoa 0,2 astetta lämpimämpi. Pintaveden lämpötilaa mitataan vain avovesikaudella. Pintaveden lämpötila mitataan perinteisesti aamuisin kello 8 vedenkorkeusasteikkopaikkojen rannan läheisyydestä 20 senttimetriä pinnasta alaspäin. Lämpötilat edustavat kyseistä paikkaa ja ovat siten ohjeellisia, eikä niitä voi yleistää koskemaan laajoja alueita….

Useissa järvissä on edelleen hieman sinilevää

Tilaajille

Useissa Pirkanmaan järvissä on edelleen hieman sinilevää. Hieman sinilevää on esimerkiksi Mallasveden Pakanrannassa Pälkäneellä ja Kirkkojärvessä Kangasalla. Vähän sinilevää havaittiin myös Pyhäjärven Lehtiniemessä, Nokian Maatialanlahdella, Kranstolpan uimarannassa Pirkkalassa, Mäyriänrannassa Lempäälässä, Ikaalisissa Kyrösjärven Hämylänlahdella ja Sastamalan Houhajärvessä. Runsaasti sinilevää havaittiin yhdessä paikassa, Nokialla Halkoniemen uimarannassa. Valtakunnallinen leväseuranta loppuu tällä viikolla. Tänä kesänä sinileviä on ollut ajoittain…