sisäilmaongelmat

Suoraman koulun kuntotutkimukset ovat valmistuneet – tutkimus paljasti ilmatiiveyspuutteita sekä ongelmia liikuntasalin ja ruokasalin alapohjissa  

Kangasalalaisen Suoraman koulun kuntotutkimukset ovat valmistuneet. Tutkimukset teki Vahanen Rakennusfysiikka Oy. Merkittävimpiä korjaustarpeita rakennuksessa ovat rakenteelliset epätiiveyskohdat, liikuntasalin alapohjan kosteusteknisesti riskialtis rakenne sekä ruokasalin alapohjan paikalliset vauriot ja puutteet. Lisäksi rakennuksen alakattotilat on puhdistettava. Ensimmäisinä toimenpiteinä toteutetaan koulun alkuperäisen osan ulkoseinien ilmatiiveyspuutteiden korjaaminen. Korjaustyöt tullaan tekemään tila kerrallaan, ja ne aloitetaan tänä vuonna. Pienempiä töitä,…

Kostian koulun sisäilmatyöryhmän kokous: LVI-ryhmä tutkii koulun ilmanvaihtoa, työsuojelutarkastaja muistutti aikataulujen venymisen mahdollisuudesta

Tilaajille

LVI-työryhmä on aloittanut toimintansa pälkäneläisellä Kostian alakoululla. Ryhmään kuuluu edustajia kunnan teknisestä toimesta, Inspector Sec Oy:stä sekä Optiplanista. Ryhmän tarkoituksena on sisäilmaongelmista kärsivän koulun ilmanvaihdon tutkiminen. Kostian koulun ilmanvaihdon automatiikka on tarkastettu ja sen mukaiset muutokset on tehty. Tarjous jatkotutkimusten osalta on saatu, ja se menee käsittelyyn teknisen lautakunnan seuraavaan kokoukseen. Näiden tutkimusten perusteella selviää,…

Sekä vanhan että uuden osan korjaustarpeiden kartoitusta jatketaan syksyn aikana Suoraman koululla – koululle perustettiin oma sisäilmastotyöryhmä

Tilaajille

Suoraman koulun vanhan osan ja uuden osan kunnon ja korjaustarpeiden kartoitusta jatketaan Kangasalla syksyn aikana. Kartoitusta tekee Vahanen Rakennusfysiikka Oy. Korjaustarpeiden edellyttämä korjaussuunnittelu aloitetaan kartoituksen jälkeen. Kangasalan kaupungin sisäilmatyöryhmä on lisäksi perustanut Suoraman koululle oman kohdekohtaisen sisäilmastotyöryhmän, jonka ensimmäinen kokous pidetään syyskuun alussa. Koulussa keväällä tehdyissä kuntotutkimuksissa todettiin vaurioita joissakin koulun vanhoissa osissa, ja kesällä…

Mikä avuksi, kun lapsi sairastuu huonosta sisäilmasta? – Ratkaistaan yhdessä -hanke etsii konkreettisia ratkaisuja koulunkäynnin tueksi

– Koulupäivä on lapsella aina tänään. Jos lapsi oireilee huonon sisäilman takia, olisi tärkeää löytää konkreettisia ratkaisuja, joiden avulla lapsi voisi käydä koulua mahdollisimman normaalisti ja siten, että hänen sosiaaliset suhteensa eivät kärsisi, Minna Pitkäniemi Kangasalla keväällä toimintansa aloittaneesta Ratkaistaan yhdessä -hankkeesta kertoo. Sisäilmasta oireilu voi vaikuttaa lapsen terveyden lisäksi hänen muuhun hyvinvointiinsa: jatkuvat sairauspoissaolot…

Ensiapua Pikkolan urheilutalolle, alipaineistuksella ehkäistään sisäilmahaittoja

Pikkolan urheilutalo saa alipaineistuksesta ensiapua sisäilmaongelmiinsa. Pikkolan koulun yhteydessä sijaitsevassa urheilutalossa on haissut poikkeavalta, ja tiloissa on tehty kuntotutkimuksia hajun syyn selvittämiseksi. Tutkimuksissa on todettu kosteutta ja vaurioita liikuntasalin lattiarakenteessa sekä vaurioitunut putkikanaali. Lattiarakenteen vaurioiden vaikutusta sisäilman laatuun on minimoitu, ja urheilusalin alla kulkeva putkikanaali on alipaineistettu. Näin pyritään estämään haitallisten ilmavirtausten kulkeutuminen sisätiloihin. Alipaineistuksen…

Jussi Haavisto: Sisäilmaongelmat – uusi kansantautimme

Lähes jokaisen kunnan julkisissa rakennuksissa kipuillaan sisäilmaongelmien kanssa. Syylliseksi on leimattu rakentajat, sairauden lääkitykseen ei sen sijaan ole löydetty yksimielistä ratkaisua. Järjestin puolitoista vuotta sitten Kangasalan lukiolla sisäilmaillan, jossa pohdimme julkisten rakennusten sisäilmaongelmia. Kutsuin tilaisuuteen alamme parhaana asiantuntijan pitämäni professori Ralf Lindbergin. Hän avasi silmämme sisäilmaongelmien laajaan ongelmakenttään. Jokainen meistä on oman rakennusfysiikkansa paras asiantuntija –…

Pohjan koulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat siirtyvät Kuhmalahden päiväkodin tiloihin

Tilaajille

Kuhmalahtelaisen Pohjan koulun sisäilmaongelmat aiheuttavat muutoksia koulun luokkatiloihin. Suurin muutos tapahtuu 1–2-luokkalaisilla, jotka siirtyvät opiskelemaan noin kahdeksan kilometrin päässä koulusta sijaitsevan Kuhmalahden päiväkodin tiloihin. Yhdistetyllä ykkös- ja kakkosluokalla on tällä hetkellä kymmenen oppilasta. 3–4-luokkalaiset ovat opiskelleet koulun laajennusosassa ja he jatkavat koulunkäyntiä entisessä luokassaan. 5–6-luokka siirtyy opiskelemaan ruokalaan. – Koulun henkilökunta on toiminut aktiivisesti ja…

Oireileva seurakuntatalo puretaan

Tilaajille

Pälkäneen seurakunta ei ryhdy korjaamaan sisäilmaongelmista kärsivää seurakuntataloa. Rakennuksen mahdollisesti aiheuttamia terveyshaittoja pyritään rajoittamaan, kunnes toiminta siirtyy muualle. Keväällä 40 vuotta täyttävän seurakuntatalon ongelmat juontavat rakennusvaiheesta. Suojauksia ja salaojituksia ei 1970-luvun lopulla tehty nykymääräysten mukaisesti. Seurakuntatalossa on tehty perusteellisia tutkimuksia, joissa on havaittu vahvoja viitteitä kosteusvaurioista ulkoseinärakenteiden sisällä, yläpohjassa ja maanvastaisissa seinissä. Merkkiainekokeiden perusteella vaurioituneista…

Joko nyt, Vatialan koulu?

Uusia tiloja ja niihin istuvia toimintatapoja mietittiin Vatialan koulussa jo kymmenisen vuotta sitten, kun vanhaa koulua oli määrä peruskorjata. Suunnitelmat eivät kuitenkaan edenneet. Sitten oppilasmäärältään liian pienissä tiloissa toimiva koulu laati yhteissuunnitelmia Tampereelle suunnitellun Vehmaisten uuden koulun kanssa, mutta tämäkään hanke ei edennyt toteutukseen asti. Seuraavaksi Vatialan koulun piti saada lisätiloja Pitkäjärven laajennuksen yhteydessä. Siitäkään…