törkeä rattijuopumus

Kesä tuo rattijuopot – Pälkäneellä ja Kangasalla rattijuopumusten määrät kasvussa vastoin yleistä trendiä

Tilaajille

Kesällä mökkeilijöiden ja hyttysten lisäksi lisääntyvät valitettavasti myös rattijuopot. Varsinkin kesäiltoina saattaa yllättäen huomata edessä ajavan auton kaartelevan kaistalla reunasta reunaan vaihtelevalla nopeudella. Rattijuopon perässä ajaminen voi tuntua turvattomalta, vaikka useimmiten juopuneet kuskit aiheuttavat vaaran lähinnä itselleen ja samassa ajoneuvossa matkustaville. Mitä siis tehdä, jos epäilee ajavansa rattijuopon perässä? Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen antaa tilanteeseen…

Vastahakoisesti käyttäytynyt kuski puhalsi reippaat lukemat

Tilaajille

Pälkäneen huristeli torstain ja perjantain välisenä yönä kolmea ennen rattijuoppo. Poliisit pysäyttivät auton Keskustiellä. 51-vuotias kuljettaja puhalsi alkometriin törkeään rattijuopumusepäilyyn yltävät lukemat. Mies käyttäytyi vastahakoisesti. Juopunut kuljettaja saatiin vietyä verikokeisiin ja kiinniotettuna poliisiasemalle. Miehen kyydissä oli kaksi matkustajaa.

Törkeät lukemat kiirastorstaina

Tilaajille

Torstai-iltana hieman ennen kahdeksaa poliisi pysäytti auton liikennetarkastukseen Kangasalan keskustan liepeillä Finnentiellä. Auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman, ja hänet vietiin edelleen tarkkuusalkometrikokeeseen. Poliisi siirsi auton pois pysäytyspaikalta, kuski määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kaksi päihtymystä Pälkäneentiellä – yksi kuski kiinni aamuneljältä, toinen keskellä päivää parkkipaikalta

Poliisi otti lauantaina aamuneljältä Pälkäneentiellä kiinni viisikymppisen pälkäneläismiehen, jolta mitattiin litrassa uloshengitysilmaa noin 0,8 milligrammaa alkoholia – eli yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Viime viikon keskiviikkona poliisi otti saman tien varrelta kerrostalon parkkipaikalla talteen yli 70-vuotiaan miehen, joka istui kuskin paikalla osittain puskaan päätyneessä autossa hieman ennen puoltapäivää. Toista autoa kolhaissut mies puhalsi 1,17 milligrammaa litrassa…

Auto rajusti ulos Pälkänevedentiellä

Tilaajille

Suuri ylinopeus vei auton tien pientareelle ja yhden sairaalaan perjantaina Pälkänevedentiellä. Poliisi lähti selvittelemään iltayhdentoista jälkeen vauhdilla ojaan ajaneen kohtaloa kuutisen kilometriä Lahdentien risteyksestä. Kolaripaikalta löytyi noin 70 metrin matkan vierintäjäljet ja tien reunamilta romuttunut auto keula tulosuuntaan sekä kaksi parikymppistä tamperelaismiestä. Heistä ensimmäinen mittautti alkometriin lukemiksi 0,7 milligrammaa litrassa eli noin 1,4 promillea ja…

Törkeät lukemat Kaivannon kohdalla

Poliisi pysäytti Lahdentiellä henkilöauton maanantaina puoli kymmenen jälkeen illalla Kaivannon kohdalla Kangasalla. Autoa kuljetti noin 60-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Kuski otettiin kiinni ja kuljetettiin Kangasalan poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Törkeä rattijuopumus Suoramalla sunnuntaina

Poliisipartio pysäytti auton tarkistusta varten Laulurastaantielle Kangasalan Suoramalla myöhään sunnuntai-iltana. Auton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittäneet lukemat. Mieskuski vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka myös näytti tulokseksi törkeää rattijuopumusta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.