Valtatie 12

Kolmen auton kolari Lahdentiellä Pälkäneellä

Tilaajille

Yksi loukkaantui lievästi ja kolme selvisi vammoitta Lahdentiellä sattuneessa peräänajossa tiistaina puoliltapäivin Pälkäneellä. Lahden suunnasta tullut autoilija oli kääntymässä vasemmalle Kantokyläntielle, ja hänen perässään tullut kuski oli pelastuslaitoksen mukaan jarruttanut voimakkaasti. Kolmantena jonossa ajanut kuljettaja törmäsi edellään ajaneeseen autoon, ja kaikki kolme autoa kolhiintuivat rytäkässä.

Askel kohti Lahdentien suunnitelmien toteutumista

Tilaajille

Lahdentien Kaarina Maununtyttären tien liittymän kohdalle kaavaillut pisaraliittymät ovat askeleen lähempänä toteutumista. Kangasalan kaupunki hyväksyi Rääkkölänkujan asemakaavan muutoksen, missä kaavoitettiin tiealueelle enemmän tilaa. Näin ollen risteykseen mahdutaan rakentamaan kiertoliittymät, kuten on suunniteltu. Kangasalla on suunniteltu muutoksia myös muihin eritasoliittymiin. Kaikki muutokset liittyvät Lahdentien parantamiseen, jossa tiestä pyritään tekemään nelikaistainen aina Huutijärvelle asti. Samalla järkevöitetään liittymiä…

Lahdentiestä nelikaistainen – Kangasalan kaupungin lausunnossa nousi esille huoli luonnosta ja melusta

Tilaajille

Kangasalan kaupunki antoi Pirkanmaan ELY-keskukselle valtatie 12 parantamissuunnitelmaa koskien. Lausunnossa oli mukana suunnitelmaa vastaan jätettyjä muistutuksia, joihin kaupunki toivoo, että suunnitelman edetessä otetaan huomioita. Valtatie 12 parantamisessa on kyse tien muuttamisesta nelikaistaiseksi Alasjärvi–huhtijärvi välillä. Lisäksi suunnitelma sisältää eritasoliittymien ja ramppien parantamista. Muun muassa Lamminrahkan eritasoliittymän rakentaminen liittyy osittain tähän projektiin. Suunnittelu on kestänyt jo vuosia,…

Sillan korjaustyö hidastaa liikennettä Kangasalla vielä kesäkuussa

Tilaajille

Valtatie 12 on parhaillaan käynnissä sillan korjaustyö. Kangasalan keskustan liittymästä hieman Pälkäneen suuntaan olevan alikulun reunapeltejä ja kaiteita uusitaan. Työ on noin puolessa välissä ja aiheuttaa haittaa liikenteelle vielä muutaman viikon. – Huomenna torstaina valetaan reuna valmiiksi ja liikenne palautuu normaaliksi. Tämän jälkeen asennetaan kaiteet ja odotetaan betonin kovettumista. Viikon kuluttua tästä ruvetaan tekemään samaa…

Uudesta eritasoliittymästä esittelytilaisuus

Lamminrahkan eritasoliittymän rakentamisjärjestelyiden tiimoilta pidetään esittelytilaisuus ensi viikon tiistaina Pitkäjärven koululla. Rakentaminen tulee vaikuttamaan valtatie 12:n liikenteen sujuvuuteen Kangasalan ja Tampereen rajan tuntumassa Vatialan ja Leinolan liittymien välillä. Eritasoliittymän rakennustyöt alkavat marras-joulukuun vaihteessa ja valmistuvat kokonaisuudessaan vuoden 2020 syksyllä. Rakennushanke sisältää Lamminrahkan uuden alueen edellyttämän eritasoliittymän rakentamisen ja siihen liittyvien valtatien ramppien rakentamisen. Eritasoliittymän risteyssillan…

Lahdentien suunnitelmat loppusuoralla

Jo 1990-luvulla seudun kiertoliittymäpioneeriksi noussut Kangasala on saamassa koko joukon uusia ”liikenneympyröitä” Lahdentien nelikaistaiseksi leventämisen yhteydessä. Kiertoliittymät ollaan tuomassa Lahdentien liittymärampeille niin Vatialassa, Ranta-Koivistossa kuin Lentolassakin, jossa eritasoliittymä aiotaan rakentaa kokonaan uusiksi. Ranta-Koivistossa ja Vatialassa Lahdentien liittymiä entrataan nykyisten pohjalta, kuten myös ilman kiertoliittymiä säilyvien keskustan ja Huutijärven liittymiä. Juuri kiertoliittymät mietityttävät Heikki Kerppilää, joka…

Tampereelta Ranta-Koivistoon asti vain kahdeksaakymppiä

Valtatiellä 12 ajellaan toistaiseksi Tampereelta Kangasalan Ranta-Koivistoon asti rauhallisemmin kuin yleensä. Vaihtuvat nopeusrajoitukset on säädetty osoittamaan tilapäisesti alempaa nopeutta eli korkeintaan 80 kilometriä tunnissa. Päällystetyt tiet ovat Pirkanmaalla paikoitellen kärsineet talven lauhoista keleistä normaalia enemmän. Tienpäällysteissä on talven jäljiltä runsaasti uria ja muita vaurioita. Pahimpien päällystevaurioiden kohdalla nopeusrajoitusta on alennettava. Valtatie 12:n lisäksi nopeusrajoitusta alennetaan…

Lahdentie todennäköisesti nelikaistaiseksi tulevaisuudessa

Viime keskiviikkona Pitkäjärven koululla järjestetyssä yleisötilaisuudessa kävi selväksi, että Lahdentie kulkee tulevaisuudessa mitä todennäköisimmin nelikaistaisena Kangasalla. – Siitä lähdetään, että kun tehdään, tehdään kunnolla. Monikaistainen tie on tavoitteemme, sillä liikennemäärät valtatiellä 12 lisääntyvät kaupunkiseudun maankäytön voimakkaan kasvun myötä. Esimerkiksi uusi Ojala-Lamminrahkan asuinalue lisää valtatien liikennettä runsaasti, Tero Haarajärvi Pirkanmaan ELY-keskuksesta kertoi tilaisuudessa. Noin 15 kilometrin…

Yleisötilaisuus Lahdentien parantamisesta Kangasalla

Pirkanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue suunnittelee Valtatie 12:n parantamista välillä Alasjärvi-Huutijärvi Tampereen ja Kangasalan välillä. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään keskiviikkona 15.kesäkuuta kello 18-20 Pitkäjärven koululla. Hankkeesta on laadittu ympäristövaikutusten arviointiselostus josta voi esittää mielipiteitä elokuun viidenteen päivään asti. YVA-selostukseen on koottu ympäristövaikutusten arvioinnit kolmesta eri vaihtoehdoista. Yhdessä vaihtoehdossa Lahdentie säilyisi pääosin nykyisellään. Nykyistä valtatietä kehitetään…

Pälkäneen ja Kaivannon välille pysyvästi 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus

Pirkanmaan ELY-keskus on päättänyt alentaa Lahdentien Raikun ja Varalan välisen noin kahden kilometrin mittaisen tiejakson nopeusrajoituksen pysyvästi 80 kilometriin tunnissa. Perusteluna rajoituksen pysyvälle alentamiselle ovat nopeusrajoitusjärjestelyjen yhtenäistäminen sekä kyseisellä tiejaksolla tapahtuneet onnettomuudet. Muutoksen jälkeen Kaivannon ja Pälkäneen välillä on kokonaisuudessaan 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Rajoituksen muutoksen vaikutukset matka-ajan pitenemiseen ovat vähäiset eli alle 20 sekunnin luokkaa….