Silloin tällöin seurakuntauutisissa ilmoitetaan , että seuraavana sunnuntaina jumalanpalvelus on kyläkirkkona siellä ja siellä. Tieto läikähtää hetken mieltä lämmittäen, mutta vain hetken. Jos kyläkirkko on vaikkapa Luopioisten kappelikunnan Aitoon Pysäkillä, sinne mahtuu vain noin 30 henkeä. Onko tuonkertainen palvelus tarkoitettu lähinnä vain aitoolaisille tai vain pienelle osalle heistä. Onko tämänkertaisen jumalanpalveluspaikan valinta samalla vapauttava viesti esimerkiksi kuohijokisille ja ämmätsäläisille, että jääkää ihan luvalla pois ensi pyhän jumalanpalveluksesta, ette siihen mahdu.
Kyläkirkkoajatuksesta ei pidä kuitenkaan luopua. Siihenhän sisältyy pyrkimys olla lähellä seurakunnan jäseniä. Olisiko mahdollista, että esimerkiksi Luopioisissa tuettaisiin perustumaan kuhunkin kylään tai kyläryhmään oma työryhmänsä, esimerkiksi Aitooseen, Puutikkalaan, Kuohijoki-Padankoskelle, Luopioinen-Haltialle ja Rautajärvi-Ämmätsään, ehkä jopa Holjaan? Nämä ryhmät huolehtisivat vuorollaan ns. kyläkirkosta Luopioisten kirkossa, kukin esimerkiksi kerran tai pari vuodessa.
Useimmissa seurakunnissa oli sotien jälkeen erilaisia, usein kylittäisiä toimikuntia, erityisen usein diakonian kylätoimikuntia. Onhan niitä vieläkin, Pälkäneelläkin. Jos voitaisiin käynnistää edellä mainitsemani ”kyläkirkkotoimikunnat”, niillä voisi olla kylän niin halutessa joitain muitakin tehtäviä.
Kyläkirkon järjestämisessä toimikunta huolehtisi työntekijöiden tukena ja rinnalla jumalanpalveluksen valmistelusta. Jumalanpalveluksen jälkeen kylä järjestäisi kirkkokahvituksen seurakuntatalolla. Kylän edustajat ottaisivat kahvilla esille sellaisia ajankohtaisia asioita, jotka ovat senkertaisessa järjestäjäkylässä päällimmäisiä tai muutoin ajankohtaisia.
Näinä aikoina pohditaan paljon seurakuntien tulevaisuutta ja sitä, miten elävä seurakunta toimii ja missä. Ehdottamani kyläkirkkomalli sopii seurakuntien mahdollisten erilaisten hallintomallien juurille.
Esko Koskenvesa
