Entinen hautaustoimisto- ja pitopalveluyrittäjä Marjo Korteniitty aloitti helmikuun alussa Pälkäneen seurakunnan suntiona. Hänen edeltäjänsä Eija Heikkinen ei lähtenyt kauas hänkään, vaan siirtyi Luopioisten kappeliseurakuntaan syksyllä eläkkeelle jääneen suntio Leila Hertzbergin seuraajaksi.
Marjo Korteniitty on lennähtänyt Pälkäneen suntioksi sattuman kautta, mikäli se nyt oli sattumaa. Ainakaan hän ei tietoisesti muuttanut Pohjois-Savosta Pälkäneelle saadakseen suntion viran.
Vaikea jalkaleikkaus päätti työskentelyn yrittäjänä, ja omat juuret kutsuivat kohti Tamperetta. Maallemuuttopäätöksen taas sinetöivät perheen koirat, joiden tassut kaipasivat kyläteitä ja metsäpolkuja.
– Minulle on ollut suuri ilo tulla tähän seurakuntaan. Toivon, että itselläni on annettavaa vielä paljon, toivon haasteita ja mahdollisuutta tuoda omaa kokemustani tänne, Korteniitty sanoo.
Paluu kotimaisemiin
Marjo Korteniitty toimi pitkään itsenäisenä hautaustoimisto-, pitopalvelu- ja kukkakauppayrittäjänä Juankoskella.
Hänellä on kaksi poikaa, 25-vuotias Eetu ja kohta 18 vuotta täyttävä Arttu, jotka molemmat asuvat Itä-Suomessa.
– Olen onnellinen pojistani, he ovat minulle sanomattoman tärkeä voimavara. Nuorempi oli paljon mukana yrityksessäni auttamassa ja totuimme tekemään töitä yhdessä, Marjo Korteniitty kertoo.
Nykyisin kodin jakavat hänen kanssaan labradorinnoutajat Laku ja Vanilja, joille rauhallinen kotitienoo ja pihasta aukeavat lenkkimaastot ovat omiaan.
– Koiraharrastuksen vuoksi halusin muuttaa maalle. Omakotitalo pellon laidassa sopii meille huomattavasti paremmin kuin kerrostaloasunto kaupungissa, Marjo Korteniitty sanoo.
Muutto Pirkanmaalle oli Marjo Korteniitylle luonteva ratkaisu, sillä hän on kotoisin Tampereelta, missä hänen vanhempansa ovat asuneet koko ajan.
– Isäni kuoli viime vuonna – olen kiitollinen, että sain lopun lähestyessä olla lähellä ja saattamassa häntä rajan taakse. Äitini elää edelleen. Pälkäneeltä on lyhyt matka käydä häntä katsomassa ja auttamassa, Marjo Korteniitty kertoo.
Paljon tuttua työtä
Marjo Korteniityllä on pitkä ja monipuolinen koulutus ja työkokemus, johon kuuluu sekä asiakaspalvelua että hoitoalan ja keittiöalan tehtäviä.
Hän on käynyt Ahlmanin emäntäkoulun ja opiskellut sen jälkeen Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, Mikkelin kauppaoppilaitoksesta, markkinointi-instituutissa ja Kuopion yliopistossa. Hän on myös hoitanut isännöinti-, kirjanpito ja tilintarkastustehtäviä.
Korteniitty ei ole koskaan ennen ollut suntiona missään mutta tehnyt aikaisemmissa töissään lähes kaikkea, mikä siihen kuuluu.
– Hautaustoimistossa kaikki kuolemaan liittyvä tuli tutuksi, välillä hyvinkin raskaalla tavalla, hän sanoo.
Työssä on oltava valmis astumaan silmätysten kuoleman kanssa mihin aikaan vuorokaudesta ja millaisessa tilanteessa tahansa. Koskaan ei tiennyt, millä hetkellä pitäisi lähteä hälytysajoon hakemaan esimerkiksi liikenneonnettomuuksien ja tulipalojen uhreja.
– Siinä työssä ei olisi kestänyt ilman vahvaa uskoa Jumalaan.
Mutta tutuksi tulivat myös juhlien järjestelyt, suunnittelut, somistukset ja tarjoilut.
– Papit ovat aina olleet työtovereitani, ja pitopalvelussa tein kaikki viikonloput töitä seurakuntasaleissa, Korteniitty toteaa.
Hän on hyvillään siitä, että kirkon koristelu ja kukkien valinta kuuluu suntion tehtäviin. Kukkakauppa-alan kokemusta voi yhä hyödyntää.
– Nautin metsässä ja luonnossa liikkumisesta, marjastuksesta ja sienestyksestä. Olen somistuksissakin käyttänyt paljon luonnonmateriaaleja, hän kertoo.
Vapaaehtoistyön kautta
Pälkäneelle muutettuaan Marjo Korteniitty hakeutui vapaaehtoistyöntekijäksi seurakuntaan.
– Ihan alussa minulle oli tunne, että haluan olla yksin. On aika rankka kokemus, kun muuttaa 400 kilometriä, ja paljon entistä jää taakse. Siinä tarvitsee omaa aikaa. Mutta aika pian löysin oman paikkani seurakunnasta. Joulu- tammikuussa tein jo suntion töitä vapaaehtoisena, hän kertoo.
Hän tuntee, että Pälkäneen seurakunta on ottanut hänet lämpimästi vastaan myös työyhteisönä.
– Itselleni seurakuntatyö oli lapsesta asti läheistä. Äitini työskenteli lastenohjaajana ensin Kalevan kirkossa ja sitten Takahuhdin Pappilassa. Itsekin aloitin työurani seurakunnan leirikeskuksessa, kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1977 leirikeskus Torpassa Siivikkalassa, hän kertoo.
Pälkäneelle muutettuaan Korteniitty havaitsi, että Seitsyen leirikeskus on vain neljän kilometrin päässä uudesta kodista.
– Ajoin heti sinne pihaan katsomaan. Ihanaa, että voin työskennellä siellä, Korteniitty iloitsee.
Hän mieltyi myös Pälkäneen siunauskappeliin ja varsinkin pääkirkkoon, josta hän sanoo, että se on kirkon näköinen kirkko.
– Lapsuuteni Kalevan kirkko ja myös Juankosken kirkko olivat moderneja. Minusta on parasta silloin, kun tuntee tulevansa oikeaan kirkkoon, jossa on rauhaa ja arvokkuutta. Pälkäneen kirkko on hyvin kaunis ja juhlallinen, hän sanoo.
