Tämän lehden välissä jaetaan Pälkäneen lukioliite. Päävastuun sen sisällöstä ovat kantaneet yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset, jotka ovat haastatelleet ja kuvanneet lukion opiskelijoita ja opettajia.
Yhdeksäsluokkalaiset ovat osaltaan ratkaisemassa lukion kohtaloa. Jos kotikunnan pikkulukio ei heitä kiinnosta, koululla ei ole tulevaisuutta.
Lukion oppilasmäärä on pienentynyt nopeasti, kun ammattikoulujen suosio on kasvanut ja naapurikunnat ovat rakentaneet uusia vetovoimaisia kampuksia. Lisäksi entistä useampi nuori haluaa kokeilla siipiään jo viidentoista vanhana. Kaupungin erikoislukioon hakeutumalla voi lähteä äidin helmoista.
Pälkäneen lukion kohtalo irrotettiin kunnan säästöpaketista, koska koulun pelastamista pohtivalta työryhmältä odotetaan kevään aikana ihmettä.
Lukion, kunnanhallituksen, sivistyslautakunnan ja lukion killan edustajista kootun työryhmän tuloksiin suhtaudutaan kuin filosofi Pekka Himasen tulevaisuusselvitykseen: se ammutaan lukematta alas. Erityisryöpytyksen tulevat saamaan entisen opinahjon perinnettä vaalivat eläkeläiset.
Myös koulun opettajille on sysätty erikoinen tehtävä: keksikää jotakin, jos haluatte säilyttää työpaikkanne, budjetti nolla euroa. Jos ette keksi mitään, varautukaa kulkemaan Aitoon ja Pälkäneen väliä, jotta saatte tarvittavat tunnit kokoon.
Oman sivumakunsa lukiokeskusteluun antavat koulun sisäilmaongelmat. Koululla ei ole yksittäistä selkeää kohdetta, jossa kärsittäisiin kosteusongelmista. Pikemminkin sisäilmaongelmat on aiheutettu remonteilla ja käytöllä.
Kuntien rakennukset mätänevät käsiin, koska kiinteistöillä ei ole enää vaalijoita. Jos säästöjen jälkeen vielä on olemassa talonmies, hän on muuttunut puhelintytöksi. Talonmies ei enää kulje jakoavaimen, vaan puhelimen kanssa. Jos eteen tulee työkaluihin tarttumista edellyttäviä vikoja ja puutteita, hän soittaa paikalle putkimiehet, sähkömiehet tai timpurit.
Asenteen lisäksi syynä on nykyrakennusten tekniikka: on oltava asiantuntija, jotta laitteille voi tehdä mitään. Rakennusten suurin ongelma on juuri tässä jälkikäteen asennetussa tekniikassa, jota ei ole osattu sovittaa edeltävän sukupolven rakenteisiin.
Lukioon suhtaudutaan vihamielisesti, koska kyläkoulujen puolustajat kuvittelevat sen olevan kunnan päättäjien erityissuojelussa. Jokainen lukiokirjoitus poikii kiukun purkauksia.
Voisi silti toivoa, että liitteen nuoret kirjoittajat ja haastateltavat säästettäisiin loanheitolta. Lukiolaiset ovat kertoneet itseään nuoremmille haastattelijoille avoimesti arjestaan. Koululaiset ovat kirjoittaneet juttunsa vilpittömästi. Opettajien ääni ei kuulu päällimmäisenä, vaikka liitteessä kerrotaan myös siitä, miksi opettajat keskittyvät työhönsä, eivätkä sen puolusteluun.
Lukiolehti on koulun ja lehden yhteistyötä, jonka soisi yleistyvän. Tässä tapauksessa molemmat yrittävät myös pelastaa tulevaisuuttaan. Lehdetkin tietävät olevansa ahdingossa, jos seuraava sukupolvi ei opi niitä lukemaan.
Nyt koululaiset ovat opetelleet tekemällä sekä kyläkoulumaisen lukion että sanomalehden etuja.
