Kangasala-talo: Ensimmäinen konsertti pidettiin vielä ilman huippuakustiikkaa

Nyt harjassa, tammikuussa avajaiskunnossa

Kangasalan Pikkupelimannit saivat kunnian soittaa ensimmäisen konsertin Kangasala-talossa, ja vieläpä lähes täydelle salille. Nuoret viulunsoittajat selvisivät tiukasta tilanteesta hienosti, ja yleisö palkitsi viiden kappaleen kokonaisuuden raikuvin suosionosoituksin.

Pikkupelimannit avasivat Kangasala-talon konserttitarjonnan jo puoli vuotta ennen rakennuksen arvioitua valmistumista.

– Tämä talohan on juuri teitä varten, esiintyjinä ja tulevana yleisönä, huomautti rakennuksen harjannostajaistilaisuuden juontanut naapuripitäjän Aimo Kokkola.

Paikalla ollut yleisö oli nälkäistä, myös kulttuurin, mutta itse talo ei ymmärrettävästi ollut vielä täydessä edustuskunnossa.

– Voisihan tämä olla hyvin modernia näinkin, mutta lopputulos tulee vielä olemaan hyvin erinäköinen kuin miltä nyt näyttää, Hartela Oy:n toimitusjohtaja Hanna Kolehmainen myönsi.

Viimeistenkin akustiikkalevyjen on määrä olla paikallaan marraskuun puolivälin jälkeen, jolloin rakennus on valmistumassa. Avajaiset on tarkoitus järjestää tammikuussa 2015.

Rakennuttajan eli kunnan omistaman Kangasalan Torikeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Ollila kävi puheenvuorossaan läpi kovissakin myrskyissä seilanneen hankkeen historiaa.

Mika Ollila.

– Lähimmät vuodet eivät ole olleet omiaan kannustamaan julkisten varojen käyttöä lakisääteisten palvelujen ulkopuolelle, hän arveli.

Ollilan mukaan vaatii eittämättä rohkeutta ja uskoa nähdä investoinnin muuttuvan taloudellisesta rasitteesta kuntalaisten monikymmenvuotiseksi ilon ja hyvinvoinnin kohteeksi. Jossakin määrin talo on poikinut hyötyjä jo nyt: kuntaan kertyneiden veroeurojen lisäksi on saatu tuettua rakennusalan työllisyystilannetta, minkä rakennusyhtiö Hartelan toimitusjohtajan Hanna Kolehmaisen lisäksi näki tärkeänä työntekijöiden puheenvuoron käyttänyt pääluottamusmies Sirpa Ek.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kangasala-talo

Rakennuttajana kunnan omistama Kangasalan Torikeskus Oy

Toiminnan harjoittamiseen perustettu Kangasala-talo Oy

Kangasala-talo Oy:n toimitusjohtaja Timo Kotilainen aloitti työnsä helmikuussa

Perustusten tekeminen aloitettiin kesäkuussa 2013

Talo valmistumassa marraskuun puolivälissä

Kerrosala noin 3050 kerrosneliömetriä

Kustannusarvio noin 9 miljoonaa euroa

Avajaiset suunnitteilla tammikuulle 2015

Omistajaohjeen mukaan aloittaja vie loppuun asti

Kunnan antaman omistajaohjeen mukaisesti se taho, joka on aloittanut Kangasala-taloon liittyvän hankintaprosessin, jatkaa sen hankintaprosessin loppuun asti. Periaatteen mukaan sisustussuunnittelun hankintaa jatkaa Kimmo Pyykkö -taidemuseon osalta kunnan omistama Kangasalan Torikeskus Oy yhdessä Kangasala-talo Oy:n toimitusjohtajan kanssa. Kangasala-talo Oy puolestaan jatkaa ja vastaa museon kalusteiden, koko rakennuksen valvontalaitteiston ja näyttelyarkkitehtuurin hankinnasta.

Kimmo Pyykkö -näyttelyn rakentamisen ja digitoinnin osalta Kangasalan Torikeskus Oy hyväksyy museon sisustuskalusteiden suunnittelun. Kangasala-talo Oy jatkaa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön kanssa varsinaisen näyttelyn suunnittelua.

Muun kuin museon sisustussuunnittelun hankinnan on aloittanut Kangasalan Torikeskus Oy, mutta sen osalta työnjako arkkitehtitoimiston kanssa aiotaan selvittää työvaiheittain. Kunnan tekemä tilaus kattaa sisustussuunnittelun ja graafisen suunnittelun koko rakennukseen. Näiden parissa vetovastuun ottaa Kangasala-talo Oy yhdessä Kangasalan Torikeskus Oy:n toimitusjohtajan ja kunnan kulttuurijohtajan kanssa.

Talon keittiötä on laajennettu kesken rakennushankeen. Sen osalta suunnittelusta ja tarvittavien kalusteiden hankinnasta vastaa Kangasala-talo Oy.

Kalusteiden hankinnasta muuhun kuin museon osaan vastaa Kangasala-talo Oy, mutta valtuustosalin ja kunnanhallituksen kokoushuoneen osalta asiaa hoitaa Kangasalan kunnan tilapalvelu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?