”Ei jaksa kiinnostaa”, ”Olenko tyhmä kun en tee, vaikka tiedän”, ”Miksi juuri minä sairastuin”, ”Välillä tuntuu, ettei vaan jaksa”.
Siinä lausahduksia, joita diabetesliiton psykologi Kirsi Ikuli usein kuulee diabeetikoiden suusta.
– Joskus kyseessä voi jopa hoitoväsymys, eli ”diabetes burnout”. Tuossa tilassa ihminen kokee olonsa täysin voimattomaksi ja nujerretuksi sairautensa edessä.
Ikuli on sitä mieltä, että itselle kannattaa olla armollinen. Toisaalta on kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on vakava, etenevä sairaus, joka vaatii jatkuvia arjen valintoja.
– Diabeteksen kanssa elämisen ei tulisi olla pelkkää sairaudenhoitoa. Toisaalta toinenkin ääripää on huono, eli että ei kiinnitä sairauteen mitään huomiota. Tärkeintä olisi, että diabeetikko kykenisi elämään elämäänsä, ja että sairaus kulkisi siinä rinnalla. Ei liian esillä olevana, muttei myöskään piilotettuna asiana.
Tunteet pinnassa
Mielialanvaihtelut ovat normaaleja diabeteksen kanssa elävälle. Matala verensokeri saa olon ärtyisäksi ja tekee keskittymisestä vaikeaa. Stressi puolestaan voi nostaa verensokeria, jolloin olo väsynyt, haluton ja ”tahmea”.
Myös sairauden puhkeamisvaihe voi koetella.
– Alussa voi tulla shokkivaihe, jossa ihminen ei suostu hyväksymään sairauttaan. Pyydetään uusia verikokeita, ollaan levottomia tai täysin lamaantuneita, Ikuli kuvailee.
Shokkivaiheen jälkeen eletään usein vahvojen tunteiden aikaa. Tuolloin sairautta pyritään ymmärtämään, hankitaan tietoa ja pohditaan, olisiko sairastumisen voinut estää.
Pikkuhiljaa vahvojen tunteiden tilalle tulee ymmärrys elämän jatkumisesta.
– Ihminen löytää keinot, miten sairauden kanssa pärjää. Huomataan, että monia asioita voi yhä tehdä. Parhaimmillaan sairaus tarjoaa oivalluksia, joita ihminen ei muuten saisi.
Hitaita muutoksia
Miten diabeetikko kykenisi tekemään hyvinvointiaan tukevia muutoksia ilman, että ne aiheuttaisivat liian suurta stressiä?
– Elämäntapamuutoksia tehtäessä sellaiset tavoitteet kuin ”liikun enemmän” tai ”alan syömään terveellisesti”, ovat liian epämääräisiä. Hyvinvointiaan parantavan ihmisen kannattaa tehdä konkreettisia tavoitteita, ja edetä niissä hitaasti.
Liikunnassa konkreettinen tavoite voisi olla lupaus kävellä yhtenä päivänä viikossa.
– Jos kunto on todella huono, voi aluksi kävellä yhden lampun välin, ja seuraavana kaksi. Terveellisemmän syömisen puolestaan voi aloittaa vaihtamalla leivänpäällysrasvan terveellisempään, Ikuli havainnollistaa.
Ikulin mukaan itseään ei kannata liikaa soimata, jos repsahduksia tulee.
– Repsahdukset kuuluvat muutosprosessiin. Aivoratamme ovat aktivoituneet toimimaan tietyllä tavalla. Ei kukaan herää seuraavana päivänä että tidam!, nyt minä olen täysin muuttunut, Ikuli hymyilee.
