13 vuoden viitossarjataival päättyi

Pälkäneen koripalloväki on kahtena keväänä joutunut pettymään, kun lähellä sarjanousua ollut edustusjoukkue on hyytynyt kalkkiviivoilla. Tällä kaudella miehiltä ei odotettu ihmeitä, mutta kaikkien yllätykseksi joukkue varmistikin sarjanousun jo toiseksi viimeisellä sarjakierroksella. Varsinaisia voitonjuhlia ei yhteiskoululla perjantaina nähty. Korisukat jätettiin leikkaamatta, ja pelaajat lompsivat vastustajat käteltyään suihkun kautta kotiin.

Nousun kannalta ratkaiseva ottelu pelattiin viikko sitten Tampereella. Urheilijan asenteella kärkikamppailuun valmistautuneet pälkäneläiset yllättivät Tampereen NMKY:n kotisalissaan ja veivät ottelun 54–62.

Sarjanousu varmistui perjantaina pelatussa viimeisessä kotiottelussa. Yhteiskoululla vieraillut sarjajumbo Orivesi piti Pälkänettä kaksi jaksoa ahtaalla, mutta taipui lopulta selvin lukemin 67–42.

 

Miehiä kaatuu, joukkue tiivistyy

Pälkäneellä pelättiin, että sarjanousu kariutui, kun vaarallisen pieni kotisali vaati uhrinsa: joukkueen avainpelaajiin lukeutunut Jussi Jokinen teloi talvella polvensa leikkauskuntoon.

Pälkäneläiset korvasivat vauhtiveikon puuttumisen joukkuepelillä, joka käänsi myös kärkikamppailun Luja-Lukon eduksi. Joukkueet lähtivät otteluun tasapisteistä, joskin TaNMKY oli pelannut yhden ottelun enemmän. Panokset olivat selvät: voittaja ottaisi lohkon kärkipaikan kahden pisteen erolla ja pysyisi keskinäisten otteluiden perusteella kärjessä, vaikka toinen vielä nousisi tasapisteisiin.

Pälkäneen miehistö uhkasi kutistua loukkaantumisten ja pelikiellon vuoksi vain seitsemään mieheen. Ahkerasti harjoitellut Kari Tikka teki kuitenkin kahden vuoden tauon jälkeen paluun sarjapeleihin. Paikkapuolustuksessa Sami Rantasen kanssa raatanut Tikka oli tärkeä lenkki, joka säästi isojen korinaluspelaajien askeleita.

Otteluun hyvin latautunut Luja-Lukko sai unelma-alun, ja karkasi kolmessa minuutissa 0–10 johtoon. Alkuminuuttien tehomiehenä kunnostautui Joonas Saukkonen. Toimivaksi reseptiksi osoittautui ajo korille ja syöttö korin alle Saukkoselle.

Namika toipui shokkialusta ja pääsi peliin mukaan. Luja-Lukon paikkapuolustus ei jättänyt tilaa kolmen pisteen heitoille, joita upposi Pälkäneen päätyyn vain yksi. Kotijoukkueen miespuolustus tarjosi pälkäneläisille mies miestä vastaan tilanteita.

Laajemman vaihtopenkkinsä ja hyvän heittopelinsä avulla Namika ajoi pälkäneläiset kolmannella jaksolla kiinni ja siirtyi sen loppuhetkillä kahden pisteen johtoon.

Tomi Ingman ja Joonas Saikkonen punnersivat levypallokamppailun Pälkäneen eduksi, eikä tamperelaisille enää tarjoutunut toisia yrityksiä.

 

Kärkikamppailun trilleriloppu

Luja-Lukko tehtaili väkevällä pariminuuttisella kuusi pistettä putkeen ja siirtyi viiden pisteellä johtoon. Kärkiottelun luonteelle sopivasti tilanne oli kuitenkin kohta taas tasan. Koreja tehtiin tasatahtiin, ja kolme minuuttia ennen loppua tilanne oli 54–54.

Vieraat pelasivat ratkaisuhetket viisaammin ja tarkemmin. Jaakko ja Joonas Saukkonen pääsivät molemmat vapariviivalle, kun tamperelaisten joukkuevirhetili oli täynnä. Veljekset saivat toiset heittonsa sisään, joten puolitoista minuuttia ennen päätösvihellystä peli oli 54–56.

Korin alta hyvin haettu Joonas Saukkonen sai näpeilleen ja pääsi uudelleen viivalle. Tällä kertaa molemmat heitot upposivat, ja Luja-Lukon johto kasvoi neljään pisteeseen.

Kotijoukkue kahmi hyökkäyspäässä levypallot ja pääsi yrittämään kavennusta peräti kolmesti. Pälkäneläisten onneksi heitot kolisivat rautoihin. Kolmannen yrityksen jälkeen Tomi Ingman vei levypallon. Aikaa oli enää 22 sekuntia, joten kotijoukkue pakotti Ingman vapaaheittoviivalle. Heitoista ensimmäinen upposi ja toisesta Niko Nurminen hamusi hyökkäyspään levypallon.

Pallo sössittiin kuitenkin kotijoukkueelle, jolla oli tarjoutui vielä parilla kolmosella mahdollisuus kääntää ottelu edukseen. Luja-Lukon loistava puolustus piti, ja Jussi Romu sai kasvattaa eron kuuteen pisteeseen kahdeksan sekuntia ennen loppua. Kotijoukkue hassasi viimeisen hyökkäyksensä liian hitaaseen pallon kierrättämiseen. Jaakko Saukkonen rikottiin vapaaheittoviivalle tekemään loppulukemiksi 54–62.

Luja-Lukon tehomiehiä olivat Jaakko Saukkonen (21 pistettä ja 11 levypalloa) ja Joonas Saukkonen (15/17). Aloitusviisikko Niko Nurminen, Tomi Ingman, Jussi Romu sekä Joonas ja Jaakko Saukkonen teki peräti 96 prosenttia joukkueen pisteistä. Myös vaihtopenkki vuodatti joukkueen puolesta hikeä erinomaisella asenteella.

 

Puolustus hyydytti Oriveden

Sarjanousu varmistui, kun Koriorit kaatui kotisalissa perjantaina. Nuoret oriveteläiset ovat valahtaneet lohkon hännille, mutta mistään pisteautomaatista ei ole kyse. Kauden aikana peliään parantanut joukkue on yllättänyt lohkon kärkijoukkueitakin.

Orivesi-ottelu alkoi Luja-Lukolta kärkikamppailua tahmeammin. Puolustuksesta puuttui intensiteetti, heittopeli oli ruosteessa ja syöttöpeli niin huolimatonta, että vastustaja pääsi helppoihin läpiajoihin. Kotijoukkue vei avausjakson viidellä pisteellä. Toinen jakso oli vielä uneliaampi esitys, joten Koriorit kavensi eron neljään pisteeseen.

Puolustuksen tiivistys muutti ottelun luonteen. Tauon jälkeen vieraat tahkosivat puolustusmuuria päin kuusi minuuttia ennen kuin onnistuivat ensimmäisen kerran korin teossa.

Hyökkäyspäässä löydettiin edellisottelun tapaan korin alta Joonas Saukkonen. Myös Tomi Ingman alkoi tehdä tuhojaan. Ennen päätösjaksoa ero venähti 12 pisteeseen.

Puolustuspään hyvä vire jatkui päätösjaksolla. Vieraat pakotettiin hakemaan heittopaikkaa melkein koko 24 sekunnin hyökkäysaika. Ratkaisut olivat yleensä hätäisiä ja tulos sen mukainen. Kun vieraiden virhetili alkoi täyttyä ja askel painaa, Joonas Saukkonen ja Jaakko Saukkonen nauttivat hyökkäyspäähän syntyneestä tilasta. Loppuhetkillä voittomarginaali venähti 25 pisteeseen.

Edellisottelun tapaan tehokkaimpia olivat Saukkosen veljekset. Jaakko Saukkonen kuritti Orivettä 22 pisteellä ja kahmi 12 levypalloa. Joonas Saukkonen teki 19 pistettä ja otti 16 levypalloa.

Voitto tiesi sitä, että 13 vuotta kestänyt viitossarjataival päättyy, ja Luja-Lukko pelaa ensi vuonna nelosdivisioonassa. Sarjanousulla voi olla iso merkitys kovassa nosteessa olevalla junnukoripallolle. Korkeammalla tasolla pelaava edustusjoukkue toimii hyvänä esikuvana nuorille ja tarjoaa oman kylän kasvateille tavoitteen, jota kohti edetä urheilijapolulla.

 

Koripallo, miesten 5. divisioona

TaNMKY II – Luja-Lukko 54-62
Luja-Lukko – Koriorit 67-42

PäLuLu

13

10

3

860-735

20

TaNMKY II

14

9

5

844-781

18

Nakkelijat

13

7

6

781-725

14

KT

14

7

7

769-748

14

Koukkupolvet

14

4

10

679-875

8

KO

12

3

9

619-688

6