Olin sunnuntai-iltana Pekka Simojoen ja etCeteran konsertissa Hyvinkään helluntaitemppelissä. Siellä vietettiin kristittyjen yhteistä iltaa ja kirkko oli aivan täynnä väkeä. Pekka juonsi tapansa mukaan ja kertoi tapauksen, joka oli sattunut heidän Kangasalan kodissaaan jokin aika sitten. Perheen nuorimmainen, 12-vuotias oli tullut eräänä aamuna isän luo ja sanonut: ”Kuule isä, minä olen hyvin onnellinen poika.” Se vaikutti isään niin, että hän teki ajatuksesta uuden biisin.
Kun me tunnemme itsemme joskus oikein onnellisiksi, miksi emme sanoisi sitä ihan ääneen jollekin lähimmäisellemme. Näin levittäisimme onnellisuutta ympäristöömmekin.
Tuosta onnellisuuden ”tunnustamisesta” tuli mieleeni kultahäämme, minun ja Kaisan. Niitä vietettiin syyskuun lopulla Hyvinkään ja Rajamäen välimaastossa, Solttilan majalla. Rajamäen kirkossahan meidät 25.9.65 vihittiin. Perhepiirin juhlassa haluttiin kertoa läheisillemme, miten suuri Jumalan siunaus on siinä, että kaksi erilaista ihmistä elää yhdessä vuosikymmenet ja vielä rakastaa toisiaan.
Vaikka puolisot tekisivät parhaansa, inhimillinen rakkaus ei siihen riitä, vaan kestävä rakkaus tulee Jumalalta. Apostoli Johannes kirjoittaa sattuvasti: ”Siinä on rakkaus, ei siinä, että me rakastimme Jumalaa vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” 1Joh 4:10. Ilman tuota Jeesuksen sovitustyötä ei olisi avioliitossa eikä elämässä yleensä sitä anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen mahdollisuutta, mikä nyt – Jumalan kiitos – on.
Tämän tervehdykseni päätän vielä toiseen henkilökohtaiseen ”paljastukseen”.
Autoni rekisterinumero on VUX-318. Virren 318 ensimmäinen säkeistö kuuluu: ”Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton. Pyhyys ja puhtaus, rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus, Sinussa on.” Se on minulle päivittäinen muistutus ja rohkaisu kristittynä. Myös oma tunnustukseni. Samaa toivotan myös sinulle, hyvä lukijani.!
Jaakko Uronen
Eläkerovasti
