KU janoaa nousua kolmosdivisioonaan

KU-68:n edustusjoukkue salibandyn nelosdivisioonassa on paperilla kovempi kuin koskaan – jopa niin kova, että perinteistä tavoitetta sarjapaikan uusimisesta  sorvattiin tälle kaudelle uusiksi.

– Kun katsoo vastustajia ja omaa joukkuetta, nyt jos koskaan pitää nousta kolmoseen, pelaaja-valmentaja Jussi Hietaranta sanoo päättäväisesti.

Seitsemän joukkueen sarjassa on KU-68:n lisäksi neljä nousijaa ja kaksi kangasalalaisille entuudestaan tuttua porukkaa. Hietaranta laskee vain yhden muista joukkueista olevan ennalta KU:ta kovempi, ja kaksi parasta etenee runkosarjan jälkeen nousukarsintaan.

– Jos emme ole siinä joukossa, jotain on mennyt pahasti pieleen, Hietaranta ynnäilee.

Suosiollisen lohkojaon lisäksi uusiksi rukatun menestystavoitteen takana on melkoisesti uudistunut joukkue. Tulijat ovat osoittautuneet kilpailuhenkisiksi, mikä on näkynyt kasvaneena harjoitteluinnokkuutena. Hietaranta luottaa sitoutumisen näkyvän myös peleissä niin, että mahdollisimman moni junailee itsensä paikalle – ja samalla joukkueen iskukyky otteluissa pysyy mahdollisimman korkeana.

– Emme muutenkaan enää ole yhden kentän varassa, eli ringin laatu on kova. Sosiaalipalloilua tämä sikäli on edelleen, että ei kukaan viltissä istu. Meillä on kuitenkin todella juoksuvoimainen joukkue, pois lukien meikäläisen jarrukenttä.

Tämä näkyi jo cupin peleissä, joissa KU-68 oli hiuskarvan päässä paikasta neljännelle kierrokselle. Pitkäjärven parketti on kangasalalaisjoukkueen hyvä ystävä sekä marraskuun että helmikuun kotiturnauksessa ja tasoittaa asetelmia vaikeiksi tiedettyjen pienten vieraskenttien vastapainona.

KU:n ongelmana saattaa olla kovan ja himoitun tavoitteen saavuttamiseksi vaadittava tasaisuus.

– Panthers-voitto cupissa oli hyvä näyttö siitä, mihin parhaimmillaan pystymme. Toinen ääripää on sitten se, että ensimmäinen harjoituspeli hävittiin viitosdivisioonaporukalle.

Punapaitaisen KU-68:n voittokulku tyssäsi SB Lujan tavoin Suomen cupin kolmannelle kierrokselle, kun jyväskyläläinen kakkosdivisioonajoukkue Nousu palautti kangasalalaiset maan pinnalle. Historiallisen hyvä cup-menestys on kuitenkin antanut uskoa siihen, että KU taistelee tällä kaudella nelosdivisioonassa tosissaan sarjanoususta.
Punapaitaisen KU-68:n voittokulku tyssäsi SB Lujan tavoin Suomen cupin kolmannelle kierrokselle, kun jyväskyläläinen kakkosdivisioonajoukkue Nousu palautti kangasalalaiset maan pinnalle. Historiallisen hyvä cup-menestys on kuitenkin antanut uskoa siihen, että KU taistelee tällä kaudella nelosdivisioonassa tosissaan sarjanoususta.