Työllisyystilastoissa näkyy hyviä merkkejä

Työllisyystilanne on kääntynyt Pirkanmaan Ely-keskuksen mukaan muutaman piirun verran aiempaa valoisampaan suuntaan. Marraskuun lopun tilastojen perusteella Ely-keskus katsoo, että työttömyyden kasvu ei todennäköisesti ole niin suurta kuin aiempien lukujen perusteella olisi voinut odottaa ja monet merkit kertovat muutoksesta parempaan suuntaan.

Avoimien työpaikkojen määrä on kuluneen vuoden aikana kasvanut noin 16 prosentilla, ja esimerkiksi marraskuussa oli avoinna vajaa 2200 työpaikkaa. Ely-keskus pitää positiivisena ja osin yllättävänäkin, että yli kaksi ja yli viisi vuotta työttömänä olleiden määrät olivat laskeneet vuodentakaiseen verrattuna. Työvoiman muuttuneen kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuudesta johtuva rakennetyöttömyys kasvoi aiempaa hitaammin, ja vuositasolla rakenteellisen työttömyyden osuus kaikista työttömistä työnhakijoista on laskenut.

Työttömyystilanne on silti edelleen vaikea. Viime vuoden marraskuun loppuun verrattuna työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä on kasvanut – nyt työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla reilu 36 000, joista lomautettujen osuus oli vajaa 3300. Pirkanmaan työttömyysaste, 14,9 prosenttia, oli koko maan keskiarvoa – 13,0 prosenttia – suurempi. Tilanne Pälkäneellä ja Kangasalla oli keskimääräistä parempi: Pälkäneen työttömyysaste oli 12,5 prosenttia ja Kangasalan 11,8. Molemmissa kunnissa loppuvuosi oli työttömyyden osalta niin sanotun nollakasvun aikaa. Osassa pirkanmaalaiskunnista, kuten Valkeakoskella ja Orivedellä, työttömyys kääntyi laskuun.

Paras työllisyystilanne Pirkanmaalla oli marraskuun lopussa Punkalaitumella, jossa työtä vailla oli 9,6 prosenttia työikäisestä väestöstä. Korkeimmat työttömyysluvut kirjattiin Tampereella, jossa työttömyysaste oli 17,4 prosenttia.

Ammattitaidottomiksi luokiteltiin noin 13 prosenttia kaikista työnhakijoista eli vajaa 4800 ihmistä. Ulkomaalaisista työnhakijoista ammattitaidottomiksi kirjattiin yli viidennes. Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden työttömyysaste nousi marraskuussa 33,7 prosenttiin.

Kaikista työttömistä työnhakijoista naisia oli noin 44 prosenttia ja miehiä 56 prosenttia. Miesten suhteellinen osuus kaikista pitkäaikaistyöttömistä korostuu Ely-keskuksen mukaan ennen kaikkea nuorimmissa ikäluokissa ja yli 60-vuotiaissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?