Diakonia on lähimmäisen auttamista

Mirja-Leena Hirvonen.
Mirja-Leena Hirvonen.

Jeesus antoi kristityille esimerkin siitä, miten kaikkien kristittyjen tehtävänä on huolehtia apua tarvitsevista. Diakonia perustuu Jumalan käskyyn lähimmäisen rakastamisesta. Kirkkojärjestys, joka antaa kirkkolakia yksityiskohtaisempia säädöksiä kirkon hallinnosta ja toiminnasta määrittelee seurakuntadiakonian näin: ”Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.”

Kristillinen diakonia on siis Jumalan rakkauden vastaanottamista, kierrättämistä ja jakamista kaikkien seurakunnan jäsenten toimesta. Lähimmäisen auttamisesta puhutaan myös Vanhassa Testamentissa. Mooseksen laissa on useita kohtia, joissa mainitaan apua tarvitsevat. Profeetat vaativat armeliaisuutta. Jesaja kirjoittaa: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jesaja 58:6−7).

Kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta saamme esimerkin monin eri tavoin auttamisesta. Samarialainen näki, pysähtyi, sääli, hoiti, hoivasi, hankki ulkopuolista apua ja käytti rahaa hädässä olevan auttamiseksi. Jeesus kehotti lainopettajaa: ”Mene ja tee sinä samoin.” Pelkkä näkeminen ja sääliminen eivät siis riitä. Teenkö minä samoin? Voiko käydä niin, että teen vain sellaisia asioita, jossa pääsen itse helpoimmalla ja voin sen jälkeen ajatella, että olen osani tehnyt, muut saavat jatkaa. Jeesus on esikuva siitä, miten koko kirkon ja yksittäisen kristityn tulisi palvella. ”Ei ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Matt. 20:28).

Jeesus antoi seuraajilleen esimerkin samaistumalla huono-osaisiin, nälkäisiin, janoisiin, alastomiin, kodittomiin, sairaisiin ja vankeihin. Jeesus osoitti, että oikea uskonnollisuus johtaa hyvän tekemiseen ja oikeudenmukaisuuteen kaikkia luotuja ja koko luomakuntaa kohtaan. Kohdatessaan ihmisiä Jeesus antoi lähimmäisenrakkauden näkyä. Hänen rakkautensa ei ollut vain tunne, vaan osa arkea ja tekoja.

Ps. Yhteisvastuukeräys alkaa viikon kuluttua.

Mirja-Leena Hirvonen

Diakonissa

Kangasalan seurakunta