– Kyllä sitä joskus säpsähtää, jos lintu lähtee vedestä lentoon kovalla vauhdilla tai pensaasta kahahtaa jokin eläin matkoihinsa. Mutta muuten yöllä saa mennä yleensä aika rauhassa ja itsekseen. Siinä yökuvaamisen viehätys pitkälti juuri piilee, vaikka toki luonnossa liikkuminen ja upeiden hetkien ikuistaminenkin viehättävät, pälkäneläinen Eero Mäki-Mantila miettii.
Seisomme Aitoon Laivarannassa kello kymmenen aikaan illalla. On jo täysin pimeää, ja hiljaisuus on käsin kosketeltava. Autosta noustessamme pimeydessä ei näe juuri mitään, mutta muutaman minuutin jälkeen silmä tottuu pimeyteen. Pimeys ei enää ole täydellinen. Rannasta alkaa piirtyä esiin yhä tarkempia muotoja, samoin taivaalta.
– Parissa minuutissa silmä tottuu jo vähäsen, mutta puolen tunnin päästä tottuminen on huipussaan, Mäki-Mantila, kokenut yöllä liikkuja kertoo toimittajalle, jolla ei ole kovin paljon kokemusta liikkumisesta öiseen aikaan.
Katselemme taivaanrantaa. Rannan toisen puolen metsikön päällä loistavat Pälkäneen ja Kangasalan valot. Taivas on heti metsän yläpuolella paljon vaaleampi kuin lakipisteessään.
– Valo kulkee yllättävän pitkiä matkoja. Valonlähteen ja kohteen välissä pitää olla useita kymmeniä kilometrejä, jotta valon vaikutus häviää. Tykkään kuvata yöllä niin, että on mahdollisimman pimeää. Käytän välillä apunani valosaastekarttaa, johon on listattu keinovalon kuten liikenteen ja asutuksen aiheuttaman valaistuksen lähteet. Kotikulmilla nuo paikat tietää toki jo suurelta osin valmiiksi, Mäki-Mantila sanoo.
Öinen Pälkäneen tienoo on minulle aivan uusi tuttavuus. Erikoisinta on täysi hiljaisuus ja rauhallisuus, joka seudulla ainakin reissumme aikana, torstain ja perjantain välisenä yönä, vallitsee. On helppo ymmärtää, miksi jotkut koukuttuvat kuvaamiseen juuri öiseen aikaan. Tunnelma on silloin ihan omanlaisensa.
Revontulet houkuttivat kuvaamaan öisin
Olemme liikkeellä pilvisenä ja lämpimänä yönä. Pilviä on niin paljon, ettei tähtiäkään juuri näy. Monen yökuvaajan toiveiden täyttymys, revontulet, loistavat nekin poissaolollaan. Öinen seutu näyttäytyy kuitenkin tyystin erilaisena kuin päiväsaikaan. Matkaan lähtiessämme Pälkäneen torille on parkkeerannut kolme autoa, joissa paikalliset nuoret huudattavat stereoitaan ja juttelevat. Laivarannan tienoolla taas näemme yhden kissan yönselässä sekä yhden koiraansa ulkoiluttavan myöhäisillan menijän.
Eero Mäki-Mantila kertoo seistessämme Laivarannassa, että hän innostui yöllä kuvaamisesta alun perin revontulien takia. Revontulet tai muut taivaan ilmiöt saa kuvattua parhaiten juuri öiseen tai täysin hämärään aikaan. Tällöin pienikin valo on pahasta. Revontulien kuvaaminen vaatii pitkän valotusajan, ja tämä taas vaatii hieman tietämystä kameran toiminnasta ja tekniikasta.
– Revontulia kuvatessa asetan kameran jalustalle ja sitten vain suuntaan kameran kohti revontulinäytelmää. Kameran asetuksista valitaan sopiva aukko, herkkyys eli ISO-arvo ja valotusaika. Valotusaika on pimeällä usein pitkä: revontulien noin kahden ja kahdeksan sekunnin välillä ja linnunradan taas 25–30 sekuntia. Jalusta on ihan pakollinen varuste, käsivaralla kuvaten tarkkaa kuvaa ei saa otettua millään, Mäki-Mantila selventää.
Mies jatkaa, että revontulia kannattaa tähyillä aina pohjoistaivaalta. Hyviä paikkoja niiden kuvaamiseen ovat esimerkiksi Niitty-Seppälän takana oleva alue Pälkäneellä sekä Vesaniemi ja Kaivanto Kangasalla. Rauniokirkon luona mies tallensi viime
talvena monet upeat revontulikuvat. Nyt kirkko on valaistu, joten revontulia on vaikeampi kuvata.
Revontuliennusteita kootaan Ilmatieteen laitoksen sivujen lisäksi usealle ulkomaiselle nettisivustolle. Parhaat sivut ovat Mäki-Mantilalla visusti tallessa puhelimen nettiselaimen kirjanmerkeissä. Revontulibongareilla on myös oma Facebook-ryhmänsä, Revontulikyttääjät. Ryhmässä jaetaan revontuliennusteita lähes reaaliajassa ja jaetaan omia otoksia sekä kommentoidaan ja arvioidaan muiden kuvia.
– Facebook-ryhmä on tietolähteenä melkeinpä paras. Parhaimmillaan homma toimii niin, että joku kuvaaja lähiseudulta ilmoittaa, että nyt näkyy upeita revontulia. Siitä on helppo lähteä itsekin kuvauskeikalle. Useammin käy kyllä niin, että olen jo valmiiksi kytiksessä jossain ennusteiden mukaan hyvässä paikassa, ja liikun sieltä käsin sitten tarpeen mukaan.
Monta monessa, kaikki riippuu kaikesta
Alkaa tuntua siltä, että öinen Laivaranta ja pala Aitoota on nyt nähty. Jatkamme matkaamme kohti Pälkänettä ja Onkkaalaa. Päätämme suunnata seuraavaksi Rauniokirkolle. Automatkan aikana oppaani kertoo, ettei normaalisti olisi liikkeellä
tämänkaltaisen yönä. Millä kriteereillä hän sitten suuntaa ulos kuvaamaan? Kysymys aiheuttaa pienen naurunremakan, kaikki riippuu niin paljon kaikesta.
– Kuvausreissut ajoittuvat paljolti sään, mielentilan, revontuliennusteiden, työpäivien sekä vaimon ja toki myös puolitoistavuotiaan tyttären mielipiteen mukaan. Jos pilviennusteet näyttävät vähänkään lupaavilta, kohtalaisillakin revontuliennusteilla tulee liikkeelle lähdettyä vaikka väkisin.
Innokas valokuvaaja kertoo tarkistavansa auringonnousu ja -laskuajat kalenterista ja miettivänsä niiden perusteella kuvausajat. Auringonlaskuja ja -nousuja kuvatessa pieni pilvisyys on yleensä hyväksi, sillä taivas saattaa silloin värjääntyä upeaksi. Täysin pilvetön taivas puolestaan ei yleensä kummoiselta näytä.
– Myös kuunnousut ja -laskut löytyvät helposti, ja myös ilmansuunnat tapahtumiin ovat saatavilla, eli nämä pystyy aika hyvin etukäteen miettimään ja aikatauluttamaan ennen reissuun lähtöä.
Tämä ei kuitenkaan öiselle tarkkailijalle vielä riitä, sillä tähtitaivaallekin löytyy oma ohjelmansa, jolla pystyy hiukan katsomaan vaikkapa linnunradan suuntaa ja asentoa päivämäärän ja kellonajan mukaan.
– Käytännössä uusikuu sekä auringonlaskun ja -nousun puoliväli on kuitenkin se pimein ajankohta saada kuvia, Mäki-Mantila lisää.
Kuvaajan kulta-aika on kohta käsillä
Saavumme Rauniokirkolle. Täälläkään ei näy lisäksemme ristinsielua. Mäki-Mantila kuitenkin huikkaa, että jos Pälkäneellä törmää yöaikaan toiseen kuvaajaan, niin todennäköisimmin se tapahtuu juuri Rauniokirkolla. Mutta juuri nyt yö ympärillämme on lähes hiljainen, vain vieressä loistavalta Lahdentieltä kuuluu aika ajoin auton hurinaa. Eero Mäki-Mantila katsahtaa tien suuntaan ja sanoo, että on silloin tällöin ajellut Lahdentielläkin siten, ettei ketään ole ennen Lentolan liittymää tullut vastaan. Hän sanoo, että tämä tosin vaatii matkaan lähtemisen puoli neljän, neljän aikaan arkiaamuna.
– Tuohon aikaan saa aika rauhaksiin mennä. Silloin tällöin lähdenkin noihin aikoihin, sillä starttaan töihin usein muutaman tunnin etuajassa. Matka kotoa Kukkolasta Tampereelle taittuisi paljon nopeamminkin, mutta varaan aika usein aikaa kuvaamiseen työmatkan varrella tai jossakin päin Tamperetta, kuorma-autonkuljettajana työskentelevä Mäki-Mantila kertoo.
Lahdentie on tänäkin yönä hyvin hiljainen. Silloin tällöin ohitsemme sujahtaa auto, mutta muita ääniä ei kirkon kupeessa kuulu. Vielä jokunen aika sitten linnut olisivat saattaneet pitää meille öistä konserttiaan, mutta tähän aikaan syksystä valtaosa niistä on jo suunnannut muuttomatkalle lämpimämpiin maihin. Syksy on kuitenkin pimeässä kuvaamista rakastavalle Mäki-Mantilalle kulta-aikaa. Aamut ovat parhaimmillaan häikäisevän kauniita, sillä yöllä on jo kylmä, ja auringon ensi säteet sekä sumu luovat luontoon taianomaisen tunnelman.
– Kesällä pimeässä kuvaaminen ei juuri edes onnistu. Syksyn ja talven tullen pääsee taas kuvaamaan pimeässä jo aikaisemmin. Pimeässä kuvaamisen kauteni alkaa siis juuri päästä parhaaseen vauhtiin. Pitkinä öinä on hyvin aikaa etsiä uusia paikkoja tähtitaivaan kuvaamiseen.
Mäki-Mantila valokuvaa useimmiten kotikonnuillaan tai lähiseudulla. Pari pidempää kuvausreissua hän on kuitenkin tehnyt, yhden Poriin superkuunpimennyksen perässä ja yhden Sastamalaan.
– Yksi kuvaaja bongasi ottamiani kuvia Rauniokirkosta Facebookissa. Hän pyysi minua kuvaamaan heidän kirkkoaan
Sastamalaan. Tein siis syyskuun alussa reissun sinne ja kuvasin Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa.
Syksyinen viileys tuntuu jo
Öinen retkemme alkaa olla lopuillaan. Vaikka yö on auton lämpömittarin mukaan lämmin, plus seitsemän astetta, syksyn viileys tuntuu jo. Pipo ja hanskat eivät ole yhtään liikaa. Kuuma kahvi tekisi nyt hyvää.
Eroamme Onkkaalassa. Mäki-Mantila suuntaa kotiinsa ja minä lähden kohti Kangasalaa. Lahdentiellä on liikennettä harvakseltaan. Pitkiä ajovaloja saa kuitenkin räpsytellä tasaisesti päälle ja pois, päälle ja pois, vastaantulevan liikenteen mukaan. Kangasalan keskustan kohdalla päätän kurvata katsomaan, mitä sinne kuuluu. Torilla on rauhallista, ja keskusta ammottaa tyhjyyttään. Ihmisiä ei näy missään. Todellista yömeininkiä. Näyttääköhän täällä erilaiselta viikonloppuöinä, mietiskelen.
Samoihin aikoihin Eero Mäki-Mantila vetää kotioven perässään kiinni Kukkolassa. Vaimo ja tytär ovat jo nukkumassa. Mäki-Mantila laskee kameran ja jalustan eteisen nurkkaan. Siinä ne ovat valmiina taas seuraavaa reissua varten. Millaistahan keliä aamuyöksi luvataan?
