Ei ole tavatonta, että loman aikataulut täyttyvät hurjan nopeasti. On matkaa, leiriä, kavereiden ja sukulaisten tapaamista, rästiin jääneitä kotitöitä ja levätäkin pitäisi. Eikä arkenakaan helpota sen enempää. Silloin on harrastusta ja tapaamista jos jonkinmoista. Monesta suusta olen kuullut myös, että eläkkeelle jäädessä kiireet vasta alkavatkin. Voi, kuinka paljosta sitä joutuukin kieltäytymään: sorry, ei millään ehdi.
Mihin kaikki aika valuu? Kun oikein tarkastelen, huomaan löytäväni arjesta monia aikasyöppöjä: televisiota katsellessa vierähtää helposti tunti, jos toinenkin, tietokoneella päätyy pientä asiaa nopeasti tarkistaessa surffailemaan sivulta toiselle ja kun jotain hyödyllistä pitäisi tehdä, jäänkin vain haaveilemaan ja haahuilemaan. Luulisi, ettei kännykän viestitulvan nopea vilkuilu vie paljoa aikaa, mutta pienistä puroista kertyykin oikeasti päivittäin useamman tunnin virta. Yhtäkkiä ollaan tilanteessa, ettei aika riitäkään lähimmäisen kohtaamiseen, raamatunlukuun, kirkossa käyntiin tai moniin muihin itselle mieleisiin tai tärkeisiin asioihin.
Lopulta kyse on priorisoinnista. Enkö oikeasti ehdi vai käytänkö aikani muuhun? Joskus pitää pystyä kieltäytymään, kun aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Mutta päätänkö itse, mihin aikani käytän, vai annanko sen hukkua aikasyöppöjen suohon? Mutta entä, kun elämän kiireisimpinä aikoina tärkeitä ja mielekkäitä asioita on enemmän kuin aikaa? Eikä ole, mistä karsia. Kun aika ei ihan oikeasti riitä. Kun arki on paikasta ja tehtävästä toiseen kiirehtimistä. Siihen minulla ei ole vastauksia.
On kuitenkin eräs, jonka seurassa ei tarvitse vilkuilla kelloa. Jumalalla ei ole kiire mihinkään vaan hänellä on kaikki aika kuulla, mitä meillä on mielen päällä ja mitä meille kuuluu. Pieni hetki raamatunlukua tai rukousta ei vie kauaa aikaa, mutta siitä voi saada hyvinkin paljon voimaa ja energiaa. Perusasioiden äärellä hälyt, stressi ja kiire karisevat. Emme voi mallikkaalla suorittamisella lunastaa itsellemme taivaspaikkaa eikä työ tekemällä lopu. Koskaan emme voi omassa voimassamme riittää, mutta meidät on kutsuttu lepäämään ja virvoittumaan. ”Hän vie minut vihreille niityille, Hän johdattaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, Hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden” (Ps. 23:2–3).
Jumalalta voimme saada itsellemme rauhan. Sellaisen, jota mikään muu ei pysty tarjoamaan. ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon” (Joh. 14:27). Vaikkei Jumala ottaisi meiltä pois kiirettä tai antaisi valmiita selkeitä vastauksia ajankäyttöömme tai muihin murheisiimme, antaa Hän mieliimme levon. Varmuuden siitä, että se, mihin pystyt ja ehdit, riittää. Sinä riität.
Senni Nissilä
Nuorisotyönohjaaja, Pälkäneen seurakunta
