Kasvatusvastuu pitää yksiselitteisesti olla lapsen huoltajilla. Kuka sitten on lapsi? Alakoululainen vai vielä perusoppivelvollisuuden päättänyt 15-vuotias? Kuka on nuori? Alle 18-vuotias vai vielä sen jälkeenkin, vaikka periaatteessa pitäisi olla täysi-ikäisenä vastuussa itsestään ja omista kehittymättömistä aivoistaan. Viimeisimmät tutkimukset kertovat aivojen kehittyvän noin 25-vuotiaaksi saakka. Suomen nuorisolaki määrittää nuoruuden aina 29-vuotiaisiin nuoriin aikuisiin koskevaksi ikäjaksoksi, jonka ylärajaa ei mielestäni voida pitää ainakaan enää lapsuutena. Nuoruuteen yleisesti tulkittava ”holtiton” elämäntyyli sen sijaan näyttää joidenkin kohdalla vielä tuonkin jälkeen jatkuvan.
Yhteiskunnan velvollisuus on tarjota kasvatusta jokaiselle kouluikäiselle lapselle Suomessa. Kouluvuosien aikana lapsi oppii ”työympäristössään” sosiaalisessa vuorovaikutuksessa sekä koulussa olevasta kasvatuskulttuurista sellaisia arvoja, joita hän liittää yleisesti kotona opittuihin malleihin. Kansalaistoiminnassa kuten esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriseuroissa mukana olevat toimintatavat ja arvot muovaavat myös osaltaan lapsen ja nuoren identiteettiä, mikäli lapsen perhe päättää hyödyntää kyseisiä toimintoja.
Joskus käy kuitenkin niin, että vanhempien erilaisista elämän haastavista tilanteista johtuen yhteiskunnan on tarjottava tukea ja viimekädessä kannettava vastuu lapsesta, mikäli lapsen tai nuoren kehitys on vaarantunut tai vakavasti vaarantunut, eikä kotona asumisen katsota olevan toistaiseksi nuoren edun mukaista. Silloin koko perhe voi hyötyä kotipalvelusta, ennaltaehkäisevän perhetyön tai esimerkiksi lastensuojelun avohuollon tukitoimista. Lapsiperheen tilanteen ollessa kriittisen hälyttävä, on lapsi sijoitettava kiireellisesti perhehoitoon, lastensuojelulaitokseen tai muuhun sijaishuoltoa järjestävään toimipisteeseen. Viimekädessä ainoa vaihtoehto on lapsen huostaanotto.
Suomessa niin kotona, koulussa sekä muuallakin kasvatus- ja sosiaalialalla perinteisimmät kasvatus- ja hoitomuodot ovat pääasiassa erittäin toimivia. Meidän pitäisi hyödyntää kuitenkin huomattavasti nykyistä enemmän luonnossa tapahtuvia toiminnallisia menetelmiä, sillä luonnon tarjoamista moninaisista hyödyistä on runsaasti sekä kokemukseen että tieteeseen perustuvaa näyttöä ympäri maailman ja meillä on siihen sitä paitsi aivan ihanteelliset puitteet. Luontoavusteisen toiminnan painopiste kasvatusalalla olisi osattava liittää lasten ja nuorten osallisuutta lisääväksi ja syrjäytymistä ehkäiseväksi toiminnan muodoksi.
Sosiaalialan eri toimijoiden pitäisi keskustella yleisellä tasolla siitä, minkälainen luontoavusteinen toiminta soveltuisi eri toimipisteiden käytettäviksi ja asiakasryhmien hoitomuotojen tueksi. Aiheellista olisi pohtia myös sitä, onko tarvittavaa ammattimaista osaamista omalla henkilöstöllä luonnossa tapahtuvien toimintojen turvalliseen toteuttamiseen vai tulisiko sitä hankkia ulkopuoliselta toimijalta.
Otto Blomqvist
Yhteisöpedagogi/kalastusmatkailuyrittäjä – Fantasy Fishing
