Ihmisen ei tarvitse ymmärtää

Voimaksi viikolle

Maailmankaikkeus on ihmeellinen asia. Mistä se alkaa, mihin saakka sitä riittää. Kun katsot tähtitaivasta näet vain pienen osan äärettömästä kaikkeudesta. Sama ihmeellisyys koskee aikaa, milloin se oikein alkoi ja voiko se laisinkaan päättyä.

Kyllähän tiedemiehet ovat kautta aikain selitelleet näitä asioita. Aika alkoi alkuräjähdyksestä, josta kaikki sai alkunsa. Sitä ennen ei muka ollut aikaa. Mitenkähän sekin on mahdollista, ettei ollut mitään, ei edes aikaa?

Paul Tiililä
Paul Tiililä

Ateistit ja monet tiedemiehet ovat tällä linjalla. Oli suuri pamaus, siitä kaikki lähti kehittymään ja aika juoksemaan. Voi ollakin, että on ollut jonkinlainen kosminen räjähdys, mutta se on kaikkein viisaimmiltakin jäänyt selvittämättä, kuka painoi nappia, kuka tai mikä aiheutti sen räjähdyksen.

Tietysti voidaan selittää uskottavasti tällainen räjähdys tavattoman tiheästä ja kuumasta massasta, joka on räjähdyksenomaisesti alkanut laajentua ja joka laajenee edelleen. Ei se ole oikeastaan ristiriidassa Jumalan sanankaan kanssa, jonka mukaan Hän loi taivaan ja maan. ”Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.”

Vanhan testamentin kertomus maailman synnystä on tavallaan kaunokirjallinen selvitys tapahtumasta. Mitä aikaan tulee, Raamattu tuntee ikuisuuden, iankaikkisuuden. Se on aikaa, joka on aina ollut, on ja on jatkuva.

Kirkkoisä Augustinus kirjoitti, että aika on olemassa vain luodussa maailmankaikkeudessa, joten Jumala on ajan ulkopuolella; Jumalalla ei ole menneisyyttä tai tulevaisuutta, vaan ainoastaan ikuinen nykyisyys. Nämä ovat vaikeita asioita ymmärtää, niin vaikeita, etteivät tiedemiehet ole voineet näitä ratkaista, vain esittää erilaisia hienojakin teorioita.

Mutta paljonko meidän tarvitsee ymmärtää? Saarnaajan kolmannen kirjan otsikko on ”Kaikella on määräaika” ja jakeessa 3:11 sanotaan Jumalan asettaneen kaiken jatkumaan iäti ”mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua”.

Ei meidän tarvitse sen enempää ymmärtääkään, kunhan olemme vahvoja uskossa.

Paul Tiililä