Aikamme yksi iso ilmiö on auktoriteettien mureneminen. Se liittyy muun muassa opetukseen, vallankäyttöön ja instituutioihin. Nykyisin eivät kuntien johtajat, opettajat eivätkä papitkaan ole kritiikin ulkopuolella. Epäkohtiin tartutaan herkästi ja kansan oikeustajua loukkaavat teot nostetaan esiin aikailematta.
Arvovalta syntyy ihmisten mielissä. Se on heijastusta kulttuuristamme, sen arvoista ja asenteista. Muodollinen auktoriteetti (asema) suojaa ihmistä yhä vähemmän. Kritisoimme yhä herkemmin tahoja, jotka ovat olleet joskus lähes suojassa arvostelulta. Perinteisistä arvoista voidaan nyt vieraantua piankin ja omaksua tilalle uusia.
Koulutustason nousu, tiedon ja sen saavutettavuuden huima kasvu sekä kansainvälistyminen ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat arvoihimme kaiken aikaa. Moniarvoisuus valtaa alaa.
Muutama vuosikymmen sitten nuoremme arvostivat koulutusta korkealle. Nyt nuorille ovat tärkeitä asioita muun muassa ihmissuhteet, yhteisöllisyys, itseä kehittävä työ ja arvostuksen kokeminen. Niiden toteutumista koulutuksenkin pitäisi toki tukea.
Kirkkokin on menettämässä auktoriteettiaan. Kirkon tutkimuskeskuksen 2015 mukaan enää 33 % suomalaisista uskoi kristinuskon Jumalaan. Ilmiö on liki maailmanlaajuinen. Puolueille on osin käymässä samoin. Puoluetoiminta ei enää juurikaan nostata intomieltä.
Koulun ote nuorista on herpaantumassa. Kaikkiin nuoriin koulu ei saa enää kunnon otetta. Opettajuus ja vanhemmuus elävät murrosaikaa. Yhä harvemmin kodin poliittinen ja/tai uskonnollinen arvoperintö ohjaa. Digitaalinen maailma on tunkeutunut koteihimme, ystäväksemme ja jopa usein arvojenkin lähteeksi.
Luin äskettäin kommentin: ”Oppilaat eivät kunnioita enää ketään aikuista.” Tuon raadollisuuden näkeminen avaisi silmiä päättäjillekin. Vahva tuki opettajille ja vanhemmille on aina tarpeen, mutta hankalia vanhempia kasvattavat yhteisöt eivät tarvitse.
Jotkut oppilaat saattavat nauhoittaa ja jopa julkistaa tilanteita, joissa opettaja menettää malttinsa. Loukkaaminen ja kiusaaminen ovat ehkä hätähuutoakin – toki myös tuomittavaa. Häiriköinti kouluissa ei koske vain murrosikää tai vain yläkouluja, vaan enenevästi myös nuorempia ikäkausia.
Kansallisessa perusopetuksen pedagogiikan arvioinnissa 2008 havaittiin, että opettajien urallaan kohtaamista ongelmaryhmistä selvästi merkittävin oli oppilaiden häiriköinti, kurittomuus ja levottomuus. Näin kertoi alakoulun opettajista 25 ja yläkoulun opettajista 20 prosenttia.
Osa huoltajista odottaa kasvatukseensa vahvempaa tukea koululta. Asialla on yhteys joissain tapauksissa ”kadonneeseen” vanhemmuuteen tai jopa neuvottomuuteenkin kasvatusasioissa. Ensisijainen kasvatusvastuu lapsesta ja nuoresta kuuluu kuitenkin huoltajille – onhan kasvattajatietoisuus vanhemmuuden perusta.
Jos tekojamme ei ohjaa keskinäinen kunnioitus, ihmisyydessä on jotain dramaattisesti särkynyt. Tavoite on vaativa yhteisöllisesti, jokaiselle meistä, ja uskomattoman hyödyllinen kaikille.
Esko Korkeakoski
Valkeakoski
