Liikunta kaventaa terveyseroja

Pälkäneen kunnanvaltuusto hyväksyi hyvinvointikertomuksen, jonka avulla pyritään kaventamaan kuntalaisten terveyseroja. Terveyden edistäminen säästää kunnan kustannuksia, vaikka terveydenhuolto siirtyy maakunnan kontolle, sillä valtionosuusjärjestelmä palkitsee kuntia onnistuneesta työstä tällä saralla.

Rainer Zeitlin (kok) oli huolissaan siitä, että neljäsosa koululaisista kokee kuntonsa huonoksi.

– Liikunta on opittava jo varhaisessa vaiheessa. Siitä nousisi iso haloo, jos koulussa ei olisi ruokatuntia, mutta siitä ei olla lainkaan huolissaan, jos koulussa ei liikuta riittävästi. Etenkin välituntiliikkuminen on tärkeää terveyden edistämisen kannalta, Zeitlin sanoi.

Hän toivoi, että sekä päättäjät että ruohonjuuritasolla toimivat työntekijät pohtisivat joka asiassa ja päätöksessä, edistääkö se hyvinvointia.

Myös Timo Ailio (sd) korosti fyysisen kunnon ja liikkumisen merkitystä. Hän huomautti, että liikunnan harrastamiseen on pian entistä paremmat mahdollisuudet, sillä liikuntahallin rakennustyöt ovat alkamassa piakkoin. Kunnanhallitusta johtava Eero Laesterä toi iloisia uutisia Helsingistä: yli kuuden miljoonan euron hankkeeseen saatetaan saada valtiolta 250 000 euroa luvattua enemmän.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?