Tekevällä työ jatkuu

TET-harjoittelu ja Pälkäneen kunnan kahden viikon pesti vakuuttivat prescolaiset siitä, että 16-vuotias Visa Suonmaa kannattaa ottaa koko kesäksi töihin. Varastotyössä tuotteita pakataan ja puretaan, otetaan vastaan ja lähetetään.

Visa Suonmaan kesätyö sai iloisen käänteen, kun kahden viikon pesti sai jatkoa. Peruskoulun päättänyt Visa haki keväällä nuorille tarkoitettua Pälkäneen kunnan kahden viikon kesätyötä. Työhön haettiin ensin Kuntarekry.fi-palvelun kautta, sen jälkeen hän itse kysyi paikkaa autonhoitotuotteita maahantuovasta Prescosta, missä hän oli ollut työelämään tutustumisjaksollakin (TET).

– Paikasta jäi hyvä tunne TET:issä. Siellä on hyvä henki ja mukavaa porukkaa, joten hain sinne uudelleen, Suonmaa kertoo.

Ilmeisesti hyvä tunne oli molemminpuolinen, sillä kahden viikon työn jälkeen palkanmaksajaksi vaihtui Presco, joka otti nuorukaisen kesätöihin.

– Tarvitsimme työntekijän pidemmäksi aikaa. Oli helppo jatkaa työsuhdetta, koska olimme tyytyväisiä Visaan. Hän on ollut omatoiminen ja tehnyt tehtävät huolellisesti, kehitysjohtaja Minna Syvänniemi toteaa.

Suonmaa työskentelee pääasiassa varastossa ja huolehtii sekä tulevista että lähtevistä tavaralähetyksistä yhdessä Kari Pihlajiston kanssa. Tuotteita lähtee aluemyyjien matkassa jälleenmyyjille tai kuriiripalvelun kyydissä autoalan asiakkaille, niin ammattilaisille kuin kuluttajillekin. Työ sisältää pääasiassa tavaraerien purkamista, keräämistä ja pakkaamista. Välillä kesätyöntekijä on päässyt alan messuille mukaan kokoamaan osastoa.

Visa Suonmaa kuvailee, että työ on tarkkaa, eikä virheitä saisi tehdä. Mukana täytyy olla juuri keräyslistassa mainitut artikkelit, kun kyyti lähtee. Tuotenimikkeitä varastosta löytyy 2000 kappaletta.  Huolellisuutta vaaditaan, jotta oikeat autovahat, – shampoot ja muut hoito- tai puhdistusaineet löytävät paikkansa pakkauslaatikosta.

– Katson Visaa täytenä työkaverina, vaikka hän onkin vasta 16-vuotias. Mielellään tuollaisen kaverin kiinnittäisi töihin, vaan taitavat putkifirmat mennä edelle, Pihlajisto arvelee.

Suonmaa nimittäin lähtee syksyllä Valkeakoskelle ammattikouluun opiskelemaan putkialaa. Nuori itse ilmoittaa tulevansa mielellään töihin tarvittaessa, sillä alan töitä voi joutua vielä odottamaan seuraaviin kesiin.

Prescon tiloissa Onkkaalassa työskentelee neljä vakituista työntekijää ja sen lisäksi seitsemän henkilöä myynnissä. Pienessä työyhteisössä työkavereiden ominaisuudet tulevat kyllä nopeasti selville olipa nuori tai vanha. Työtä on tarjolla ”nuorisoystävällisesti” kello 10–16. Toimistopäällikkö Terhi Niemisen mukaan ainoa mikä erottaa vastuullisen nuoren aikuisesta työntekijästä liittyy puuttuvaan ajokorttiin.

– Toisaalta asian hyvänä puolena on se, että Visa on aina läsnä, koska häntä ei voi vielä lähettää auton kanssa muualle. Lisäksi hän on tarkka ja kysyy, jos on jotain epäselvää, Nieminen kertoo.

– Mukavasti on annettu vastuuta, Suonmaa kiittelee omasta puolestaan.

Vastuullisella nuorella on myös vastuulliset suunnitelmat kesätyörahoille.

– Hankin jotain pientä ja osan laitan säästöön. Varmaan maksan jotain harrastuskuluja, laskettelua ja Luja-Lukossa salibandyä pelaava nuori mies suunnittelee.

Kari Pihlajisto (vas.) ja kesätyöntekijä Visa Suonmaa työskentelevät varastossa, mutta pienessä työpaikassa puuhaa keksivät tarvittaessa myös toimistopäällikkö Terhi Nieminen (vas.) ja kehitysjohtaja Minna Syvänniemi.

Visa Suonmaa aikoo olla työpaikan käytettävissä myös opiskeluaikana.

Kunnan kesätyö

Pälkäneen kunta työllistää 16–18-vuotiaita nuoria kahden viikon jaksoihin kunnan omiin yksiköihin, yrityksiin tai järjestöihin. Nuori solmii työsopimuksen Pälkäneen kunnan kanssa ja kunta maksaa palkan, joka on 335 euroa 60 tunnin työstä.

Yrittäjille menettely on entistä yksinkertaisempi, kun kunta maksaa palkan suoraan ja tekee yrityksen kanssa vain edelleensijoitussopimuksen nuoren sijoittamisesta työpaikkaan.

Nuorisotyöntekijä Minna Rauaksen mukaan kunta työllistää jokaisen 16–18-vuotiaan pälkäneläisnuoren kertaalleen. Tänä kesänä kuntaan palkattiin 52 nuorta ja yrityksiin 16. Yhteensä ikäluokkaa on yhteiskoulussa ja Anna Tapion koulussa noin 80. Suurin osa kesätyöläisistä on juuri päättänyt peruskoulun ja on ensimmäisessä työpaikassaan. Kesäpestiä haetaan Kuntarekry.fi-sivuston kautta netissä.

– Hakijat itse päättivät haluavatko ensisijaisesti kuntaan vai yrityksiin. Yritys ei voi kuitenkaan olla perheen oma yritys. Nuori saa vastuuta ja hänen on itse kysyttävä työpaikkaa yrityksestä. Näin pyritään siihen, että hakuprosessi muistuttaa mahdollisimman paljon normaalia työnhakua. Moni työnantaja on myös jatkanut nuoren kanssa kesätyötä ilmaisen jakson jälkeen, Rauas kertoo.

Tämän kesän osalta haku on jo ohi, mutta menettely jatkuu ensi vuonna.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>