Kirkkojärvellä sinilevää viimeisellä seurantaviikolla

Vuosien 1998–2016 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna leviä oli selvästi keskimääräistä runsaimmin heinäkuun alussa viikoilla 27–28 ja elokuun puolivälin jälkeen viikoilla 33–34. Useimmin havaintoja tehtiin Pyhäjärven Lehtiniemessä (12 havaintokerralla), Sastamalan Houhajärvessä (10 havaintokerralla) ja Vesilahden kirkonkylän rannassa (11 havaintokerralla).

Kangasalan Kirkkojärvessä havaittiin vähän sinilevää viime viikolla. Pirkanmaalla levähavaintoja tehtiin yhteensä seitsemällä seurantapaikalla, joista kolmella paikalla leviä oli runsaasti. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden hieman normaalia enemmän.

Sinileväesiintymät eivät ole poikkeuksellisia syksyisin, sillä pintavesien jäähtyessä vesimassat sekoittuvat, ja tämä voi nostaa alempien vesikerrosten fosforia levien käyttöön. Tyynellä säällä sinilevä muodostaa veden pinnalle harsomaisen vihertävän kalvon tai pahimmillaan vihreää tai kellertävää maalia muistuttavan kukinnan.

Valtakunnallinen leväseuranta ja Pirkanmaan ELY-keskuksen säännöllinen sinilevätilanteesta tiedottaminen loppui viime viikolla. Viime kesä oli melko normaali leväkesä. Vaikka oli viileää, sinileviä hyödytti runsaiden kesäsateiden valuma-alueelta tuoma kuormitus.

Sinilevätilannetta seurattiin Pirkanmaalla 39 havaintopaikalla kesäkuun alusta syyskuun loppuun saakka 18 viikon ajan. Havaintopaikat edustivat rehevyydeltään, kooltaan ja vedenlaadultaan erityyppisiä järviä. Seurannan tarkoituksena oli antaa yleiskuva levätilanteesta erilaisissa järvissä. 12 seurantapaikalla ei havaittu lainkaan sinileviä koko seurantajakson aikana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?