Kahdeksan käskyä

Voimaksi viikolle

Paul Tiililä.

Sattuipa käteeni jonkinlainen käytöskirja vuodelta 1926. Onhan siellä paljon vanhentunutta asiaa, mutta monet moitteettoman käytöksen ja hyvien tapojen säännöt pitävät edelleenkin paikkansa. Mielenkiintoisinta on kuitenkin kirjasen alussa olevat kahdeksan käskyä. Ne ovat varsin helpot ja selkeät:

Tee työtä!

Ole luonnollinen!

Ole hienotunteinen!

Ole kiitollinen!

Ole tyytyväinen!

Älä ole ylpeä!

Älä ole mateleva!

Älä anna vietellä itseäsi kateuteen, vihaan eikä suuttumukseen!

Mikään näistä ei taida olla ristiriidassa oppimiemme Kymmenen käskyn kanssa, pikemminkin nämä täydentävät niitä tai selittävät ne hiukan toisella tapaa, ainakin osittain. Näiden mukaan eläminen tekee kanssakäymisestä ja yhteiselosta muiden kanssa helppoa. Vaikka nykyisin kaikki eivät aina voikaan toteuttaa ensimmäistä kohtaa, tehdä työtä, niin voihan sen käsittää laveastikin: tee hyvin kaikki se, mitä teet kotonasi ja ystäviesi kanssa, vaikkei sinulla olisikaan vakituista työtä. Onhan kodinhoito, ruoan laittaminen, pyykinpesu ja kaikki sellainen ihan oikeata työtä sekin.

Kirja antaa myös taloudellisia neuvoja. ”Jokainen perhe voi elää sillä, minkä työkykyinen mies ansaitsee. On vain sovitettava suu säkkiä myöten. Ja tällöin riippuu kaikki, tai ainakin suurin osa, vaimosta. Hän on kodin rahaministeri, jonka on pidettävä huoli siitä, että menot ovat jonkin verran pienemmät tai eivät ainakaan suuremmat kuin tulot.”

Vähän vanhanaikaista vuonna 2017, mutta on varmaankin pitänyt hyvin paikkansa 1926. Kun palkka aikoinaan maksettiin palkkapussissa, paperisessa kuoressa, moni mies kantoi tilinsä kuorta avaamatta suoraan vaimolle, joka sitten antoi miehelle tupakkirahat. Tiedän näin tapahtuneen vielä 1960-luvullakin.

Oppaamme varoittaa kovasti lainavarojen käyttämisestä. ”Kerran koittaa maksupäivä, ja helposti myönnetty luotto peritään tavallisesti kovin kourin.” Tämähän on ihan totta ja moni rahavaikeuksiin joutunut tietää varsinkin suurten pankkien armottomuuden.

Emmeköhän selviä tästä elämästä jotenkuten kunhan yritämme elää Kymmenen käskyn mukaan ja samalla soveltaa näitä kahdeksaa ohjetta. Nuo Kymmenen käskyä ovat yhä edelleen erinomaiset elämänohjeet ja sopivat kaikkien noudatettaviksi, vaikka niiden antamisesta on jo yli 3000 vuotta.

Paul Tiililä

Pälkäne