Karu paluu arkeen

Edellisessä SM-karsintapelissä polvensa satuttanut Oskari Ketola palasi kentälle, kun Pälkäneen ja Raholan yhteisjoukkue matkasi Kaarinan vieraaksi.

Täksi kaudeksi C-poikiin muodostettu Pälkäneen Luja-Lukon ja Raholan Pyrkivän yhteisjoukkue pelasi syysloman alla huipputurnauksen Baltian liigassa. Ennen reissua joukkue otti myös avausvoittonsa SM-karsinnassa.

Syysloman jälkeen Kaarina pudotti vieraansa karusti arkeen. Ura rokotti armottomasti vieraiden puolustuksen heikoista kohdista ja karkasi ensimmäisellä jaksolla ylivoimaiseen 25–5 johtoon. RaLu:n ainoat pisteet syntyivät Oskari Ketolan (3) Aleksi Räväsmäen (2) käsistä.

Korinteon vaikeuksiin osattiin varautua, sillä syysloman vuoksi Kaarinaan merkattiin vain kahdeksan pelaajan voimin. Matkasta puuttui pelaajia, jotka ovat tehneet hyvän osan joukkueen pisteistä.

Nyt Räväsmäki (yhteensä 10 pistettä) ja Ketola (8) saivat apuja vain Aaron Kolajolta ja Eetu Kangasniemeltä (3) sekä Olli Piekkarilta (1). Ura ei piitannut vieraiden korintekotuskasta, vaan naulasi ottelun ennen puoliaikaa. Tauolle lähdettiin tylyssä tilanteessa 48-8.

Olli Piekkari oli yksi viidestä pisteidenteossa onnistuneesta RaLu-pelaajasta.

Jo avauspuoliskolla hyviä paikkoja luonut RaLu esitti tauon jälkeen entistä parempia hyökkäyskuvioita, mutta viimeistely oli edelleen ontuvaa. Kaarinalaiset saivat jatkaa pistetehtailua, kun yhteisjoukkueen puolustuspeli oli virkamiesmäistä ja kaverin auttaminen unohtui liian usein. Lopulta Ura otti kauden avausvoittonsa SM-karsintasarjassa murskalukemin 92–25.

Vierasjoukkueelle ilonaiheita tarjosivat ennakkoluulottomasti pelannut Eetu Kangasniemi, sairastuvalta palannut Oskari Ketola sekä RaLu:ssa debytoinut Rauli Aho. Sunnuntaina kello 10.15 yhteisjoukkue hakee taisteluilmettä ja toista SM-karsintavoittoa, kun Tesoman palloiluhallissa vierailee sarjataulukon hännillä majaileva Salon Vilppaan kakkosjoukkue.

 

C-pojat, SM-karsinta

Vilpas 5 5 0 390-192 10
LoKoKo 4 4 0 318-150 8
Pyrintö W 5 3 2 445-250 6
TuNMKY 4 3 1 263-207 6
KH 4 2 2 238-252 4
Ura Basket 4 1 3 240-261 2
BC Nokia 3 1 2 150-202 2
RaLu 4 1 3 172-314 2
Pyrintö R 3 0 3 115-249 0
Vilpas 2 4 0 4 114-368 0