Joulumieltä kursseilta

Sappeen belen-seimi oli viime joulun aikaan esillä ruuttahuoneella ja vieraskirjaan kertyi yli 300 nimeä. Taideteos laitetaan tänä vuonna esille 17. joulukuuta ja se on katsottavissa loppiaiseen asti. Kuva: Helvi Jousmäki

Valkeakoski-opiston väkeä vieraili Kyynärö-Ämmätsä- Vahdermetsän kyläyhdistyksen kutsumana Ämmätsän kylätalolla. Tapaamisen ensimmäisenä tuloksena opiston ohjelmaan lisättiin yhden lauantain olkikurssi, jolla herätellään vanhoja oljen käsittelytaitoja. Lauantain aikana perusneliön kokoaminen tulee tutuksi ja valmistetaan pikkuhimmeleitä kuuseen tai vaikkapa ikkunaan. Kodikkaaseen Ämmätsän kylätaloon sopii saapua vaikka kauempaakin, yhdistyksen väki ja opettaja Kirsi Tahkola toivottavat kaikki tervetulleiksi.

Sappeen koululla rakennetaan jouluseimeä neljän kokoontumiskerran kurssilla, joka alkaa marraskuun 11. päivä. Kurssilla voi rakentaa oman pienen seimen jouluhenkilöineen tai vaikkapa jouluisen tunnelma-asetelman lyhdyn sisään. Kurssille voi tulla myös jatkamaan Sappeen oman seimen rakentelua, lisätä siihen Sappeen taloja ja joulukertomuksen hahmoja. Opettaja Pauliina von Bellin ohjauksessa sujuvat erilaiset rakentelutekniikat ja henkilöhahmojen valamiset.

Kostian koulun käsityöluokassa aloitetaan puolestaan nukkekodin joulu opettaja Milja Förstin ohjauksessa sunnuntaina 26.11. Pikku koti saa esimerkiksi joulukuusen, kynttiläkruunun ja uunissa massasta paistettuja jouluisia ruokia. Kursseille voi ilmoittautua opiston nettisivuilla www.valkeakoski/valkeakoski-opisto tai puhelimitse 03 5691 7100.