Vilkas koripalloviikonloppu ajelutti Luja-Lukon joukkueita

Pälkäneen koripallojoukkueet pelasivat viikonloppuna kaikissa ikäluokissa. Sarjajoukkueiden lisäksi myös Kirsi Tuholan valmentamat 7–8-vuotiaat koripallotytöt pelasivat Tampereella supermikroriehassa kolme ottelua, joista tuliaisina oli kaksi tappiota, yksi voitto ja roppakaupalla kokemusta.

 

Mikrotytöt hakevat vielä avausvoittoaan

Pälkäneen yhdeksänvuotiaat koripallotytöt eivät onnistuneet avaamaan pistetiliään mikrotyttöjen 1. divisioonassa, vaan Forssan turnauksen tuomisina oli kaksi tappiota.

Päivän ensimmäinen peli Feeniks Basketia vastaan oli juuri sellainen, kuin ennakkoon arvelinkin. Vauhdikkaat ja näppärät forssalaiset juoksivat pälkäneläistytöiltä jalat solmuun. Luja-Lukon peliä vaikeuttivat tuomarit, jotka eivät vaatineet kahden pelaajan voimin pallolliseen iskeneiltä forssalaisilta pelaajavartiointia.

Forssalaiset veivät ottelun ylivoimaisesti 77–18, mutta pälkäneläistenkin pelissä oli paljon hyvää. Pisteitä pussittivat Sonja Tuhola (10), Taimi Raivio (4) Martta Mattila ja Miia Hirvonen (2).

Toinen peli Turun Rientoa vastaan oli tasaisempaa vääntöä. Muutamasta nukahduksesta rankaissut Riento onnistui ensimmäisellä jaksolla repäisemään yhdeksän pisteen kaulan, mutta Pälkäneen tytöt olivat taistelumielellä liikkeellä ja kuroivat eroa umpeen. Harmillisesti jaksot loppuivat kesken, ja lopputuloksena oli niukka tappio lukemin 46–52. 26 pistettä pussittanut Taimi Raivio heitti yli puolet Pälkäneen pisteistä. Sonja Tuholalle kirjattiin 12, Martta Mattilalle 6 ja Elsi Jokiselle 2 pistettä.

Mikrotytöt jahtaavat sarjan avausvoittoa kotiturnauksessa 11.11. Tuolloin vastassa ovat Tampereen Pyrintö ja BC Nokia.

 

Mikrotytöt, 1. divisioona

Luja-Lukko – Feeniks Basket 18–77

Luja-Lukko – Turun Riento 46–52

Pyrintö 4 4 0 232-60 8
Feeniks 4 3 1 230-96 6
TuRi 4 2 2 131-178 4
BCNokia 4 1 3 77-201 2
PäLuLu 4 0 4 102-237 0

 

 

Minitytöt eivät pysyneet Pyrinnön vauhdissa

Pälkäneen 11-vuotiaat koripallotytöt pystyivät parin jakson ajan haastamaan alueen kärkijoukkueen, mutta sitten Tampereen Pyrinnön vauhti oli Luja-Lukolle liikaa.

Pyrintö yritti juosta vieraansa kumoon nopeilla hyökkäyksillä. Hyvin heittänyt Luja-Lukko piti kuitenkin ottelun tasaisena ensimmäisen jakson ajan. Toisella jaksolla muutamia näyttäviä koreja tehneet tamperelaiset karkasivat muutaman pisteen johtoon.

Puoliajan jälkeen Luja-Lukon puolustus ei enää onnistunut vastaamaan Pyrinnön vauhdinpitoon. Pälkäneläisten hyvästä taistelusta huolimatta Pyrintö eteni voittoon lukemin 49-32.

 

Minitytöt, 1. divisioona

Feeniks Gr 5 5 0 293-174 10
Pyrintö Re 5 4 1 233-188 8
Pyrintö W 5 3 2 221-204 6
BC Nokia 5 2 3 182-167 4
PäLuLu 5 1 4 151-213 2
Ura Basket 5 0 5 146-280 0

 

 

Minipojat voittivat Salon

Nuorempien minipoikien sarjassa pelaavat Pälkäneen mini- ja mikropojat nappasivat sunnuntaina Raision turnauksesta kauden toisen voittonsa, kun Salon Vilpas kaatui lukemin 56–36. Heti perään pelatussa ottelussa Raision Palloseura juoksi tuoreilla jaloilla selkeään 77–17 voittoon.

Pieniä pelimiehiä koripallon saloihin vihkivä valmentajakaksikko Iiro Moisio ja Erkki Ojala voi olla tyytyväinen poikien kehitykseen, sillä sarjan vastustajat ovat isojen seurojen hyviä joukkueita.

 

Minipojat, 2. divisioona

Luja-Lukko – Salon Vilpas Wh 56–36

Luja-Lukko – RaiPS  17–77

RaiPS 3 3 0 222-72 6
PäLuLu 5 3 2 178-280 6
Ura Basket 3 2 1 224-82 4
Vilpas Wh 3 2 1 122-110 4
Rapy Sin 5 1 4 139-287 2
Pyrintö M 3 0 3 97-151 0