Luja-Lukolle tappio kovia turkulaisia vastaan

Turun Toverit lähti kauteen tavoitteenaan voittaa lentopallon kakkossarja häviämättä otteluaan. Koville puheille on ollut katetta, kun TuTo on ehtinyt jo pudottaa cupissa ykkössarjajoukkueen häviämättä erääkään ja painanut kakkossarjan kärjessä vailla tappioita. Ei epäilystäkään, etteikö Pälkäneen Luja-Lukko ollut varsin tiukassa paikassa TuTo:n vieraaksi saapastellessaan viime viikonloppuna.

Ottelun alku oli ennakkoasetelmiin nähden yllättävän tasaista keskinäistä tunnustelua. Luja-Lukon sorruttua helppoihin virheisiin kova vastustaja rokotti armottomasti ja ratkaisi erän selkeästi edukseen lukemin 25-13. Jo edellisessä pelissä nähtyyn tyyliin pälkäneläisten pää ei kuitenkaan painunut vastoinkäymisten keskellä; toisessa erässä Luja-Lukko sai onnistumisistaan lisää rohkeutta, joka vapautti peliä entisestään. Erävoitto jäi lopulta varsin pienestä kiinni, mutta kolmannen erän pälkäneläisvieraat saivat vietyä nimiinsä kyettyään pitämään virheet minimissä.

Luja-Lukko ei pystynyt kelpo pelistä huolimatta pysäyttämään Turun Tovereiden voittomarssia kakkossarjassa.

Neljännessä erässä TuTo terästäytyi ja osat vaihtuivat jälleen. Ville Järnvallin ja Juho Viitalan sisääntulot eivät riittäneet kääntämään erän kulkua. Aiemmin kokoonpanoja oli säädetty, kun Tuomas Lehtilä oli toisessa erässä korvannut Valtteri Tynyksen, joka oli aloittanut pelin yhdessä Juhani Salmisen, Joni Sokan, Reko Käenniemen, Akseli Viitalan, Tomi Perkiön ja libero Niilo Nurmen kanssa.

Peli-ilo pysyi läsnä koko ottelun, vaikka turkulaisjoukkue piti pisteet erin 3–1 (25–13, 25–21, 22–25, 25–19). Pälkäneläisten esityksessä ei ollut sarjakärkeä vastaan isommin moittimista. Sokka nosti hyvin ja ajottain löi hyvinkin viisaasti, ja Akseli Viitala jatkoi vahvaa pelaamista hakkurin paikalla.

– Keskeltä saatiin pitkästä aikaa kivasti myös tehoja. Samanlaisella pelillä kaatuu jatkossa useampi seura. Palataan pajalle perusasioiden ääreen ja varsinkin tarkkuuteen jatkopalloissa, valmentaja Petteri Miettinen ennakoi.

Myös sairastelun jälkeen kokoonpanoon palannut Reko Käenniemi oli ottelun jälkeen niin tyytyväinen kuin tappion jälkeen voi olla. Hänen mukaansa vastustaja oli juuri niin kova kuin ennalta ajateltiinkin.

– Mutta emme antaneet sen häiritä. Pelasimme rohkeasti ja hyvällä sykkeellä, ja keskityimme omiin hyviin suorituksiin. Toki virheitäkin tuli, niin kuin on oletettavaakin, kun rutiini ei ole ihan se mitä esimerkiksi tänään vastustajalla, Käenniemi tuumaa.

Hän näki vastaanoton toimineen hyvin ja joukkueen päässeen pelaamaan myös siinä määrin paljon keskeltä, että se toi lisää tilaa laitureille. Ottelusta ammennettua oppia Luja-Lukko pääsee kokeilemaan käytäntöön jo perjantaina kotisalissaan. Vieraaksi yhteiskoululle saapuu seuraava uusi tuttavuus Tapanilan Erä.