Vuoroni kirjoittaa tälle palstalle osui Kalevalan päivään. Muistin, että omissa värssyn tekeleissäni on yksi, josta voisin ottaa juttuuni säkeitä juhlan kunniaksi. Se näet mukailee kalevalaista tyyliä. Ja sisältää asian, josta haluan tänään puhella. Värssyn kirjoitin jo kolmekymmentä vuotta sitten. Sen nimeksi sopisi Pelastuksen historia. Alku siitä kertoo Jumalan tavasta valita tietty kansa pelastustekonsa välikappaleeksi. Hän puhui sille, kasvatti sitä, ilmestyi sen keskuuteen. Vuosisatojen ajan jatkuneen Jumalan valmistelutyön se kansa talletti pyhiin kirjoituksiinsa, Vanhaan testamenttiin. Jatkoa, mikä tapahtui sen itsensä keskellä suurin osa kansasta vierasti eikä hyväksynyt. Tähän liitän nyt kuvauksen Jeesuksesta.
”Sai kansa sanottavaksi – itse jääenkö ilotta? – on meillä Jumala yksi, Isän Poika polvellansa, osana Isän olosta, sen on lähetti lähelle, hyvän hoivan antajaksi. Niin tuli maan oloihin, syntyi ihmisen sylihin Jumalasta ihmiseksi, heikommaksi heikointakin. Kasvoi kuin sinä kasuisit, venyi kuin sinä venyisit, sinun laillasi kyseli, tavallasi talletteli. Paitsi ihmisten puheita, ennen saatuja sanoja, hänpä kuunteli ilolla ilmetessä Isän äänen, oman opin ottaaksensa. Niin voi toistaa tietämiset, julka’ista jumalaiset. Niin myös itsensä esitti Valituksi Voimallisen. Kuoli kuoleman vihatun runneltuna ristin päällä, ettei ihmisten enempi tulis kuolla synteihinsä, vaan on saisivat alati anteeks’annossa asua, elon tiellä jo eritä syyllisyy’en taakan alta. Vaikka on vääräkin vaellus, hyvyyttä ei hyppysessä. Saa sen sanoman sanella, omaksensa omistella – ennen kansaan kuulumaton, varemmin valitsematon – Vapahtajan valitsema Kotikansaan kuuluvaksi.”
Jatkan pohdinnalla Valitun kansan nykyhistoriasta ja koko maailmalle ennustetusta tulevasta: ”Miksi kulkee Kirjan kansa, jolle enin ennätettiin, jota varemmin varattiin, kuin ei kuullutkaan olisi? Sen on peite silmillänsä, pimeys pään peittehenä. Aina eelleen oottelevi lunastajan löytymistä, saapumista Messiaansa. Kerää väkensä keoille, vuorille ja virroillensa viljelemään, varjelemaan, rakentamaan rantojansa, että valmiina olisi, tehtynä jo temppelinsä tulla Kunnian Kuninkaan, ehätellä Ensimmäisen. Meille tuttuna tulevi miksi jo ostamilleen kuolemasta kirvoitettu, esimerkki Elämästä, taivaan Kotiinsa kohonnut puolestamme Pyytelijä. Tulee täysin tajuttuna Tuomarina tulisena. Tulee kansojen Kuningas. Ei Hän enää etsittävä. Alkaa ajaton Aika, ihme meille ilman määrää. Onni, Rauha rikkomaton.”
Ensi pyhänä kirkkokansan tutkittavaksi avataan Johanneksen evankeliumista kohta Joh. 8: 46 – 59. Siinä kerrotaan, miten vaikea Jeesuksen olemusta ja historiaa oli tajuta ja hyväksyä. Siitä tuli juutalaisille kompastus. Siitä on yhä edelleen kelle tahansa ihmiselle vaarana tulla uskoon heittäytymisen este. Vain Jumalan oma Pyhä Henki kykenee auttamaan meitä tämän lahjan omistajiksi. Jumalan antamaa herätystä tarvitsemme yksilöinä ja kansoina. Aikataulut ovat Hänen.
Viime aikoina on yhtenään keskustelua ja uutisia tuon Jumalan erityistehtävään valitseman kansan nykyisistä vaiheista. Suuri joukko juutalaisia on muuttanut maahan, jonka uskovat Jumalan heille tarkoittamaksi. Niin kuin Jeesuksen olemusta oli ja on vaikea tajuta Jumalan ilmenemiseksi, yhtä vaikea on ollut hyväksyä juutalaisia. Onko sen vainotumpaa kansaa maailmanhistoriassa? Moni kristitty on omassatunnossaan saanut tehtävän rukoilla sen kansan puolesta. Moni on kiirehtinyt edistämään lähetystyötä siihenkin suuntaan. Jännittävä on lukea Sanasta ennustus, kuinka Jeesuksen palatessa kunniassaan maan päälle se kansa tunnistaa hänessä Messiaansa.
Marjatta Koskenvesa,
eläkepappi,
Luopioisten kappeliseurakunta
