Tarina kertoo miehestä, joka kuljeskeli tapansa mukaan tutulla merenrannalla. Suurten aaltojen mukana rantaan oli kulkeutunut lukemattomia puunkappaleita, kiviä, simpukoita ja meritähtiä. Samalla rannalla pieni tyttö puuhaili omissa oloissaan. Hän kumartui maata kohti, poimi varovasti käsiinsä meritähden, kulki veden rajaan ja heitti tähden aaltojen syliin. Sitten hän kävi hakemassa toisen meritähden ja kuljetti sen veteen. Ja sitten hän haki seuraavan. Ja taas seuraavan. Ja seuraavan.
Mies seurasi tytön touhua ja mietti itsekseen, että tyttö parka ahkeroi aivan turhaan, ja siihen pitäisi puuttua. Hän käveli tytön luo ja sanoi: ”Kuule, tuo sinun puuhasi on täysin hyödytöntä. Meritähtiä on rannassa aivan loputtomasti, ja uusia tähtiä ajautuu rantaan jatkuvasti. Työsi ei tule koskaan valmiiksi. Ihan turhaa hommaa.” Tyttö oli hetken mietteissään, katseli kädessään lepäävää meritähteä ja vastasi miehelle: ”Se ei ole turhaa tälle meritähdelle.”
Tulevan sunnuntain raamatuntekstit kehottavat kristittyjä seuraamaan Jumalaa ja olemaan uskollisia niissä tehtävissä, joihin hän meitä kutsuu. Ne asettavat meidät pohtimaan, mihin Jumala juuri tänään minua kutsuu, mikä on minun tehtäväni, millaisella paikalla toteutan parhaiten kutsumustani kristittynä. Kertomuksen tyttö oli selvillä omasta kutsumuksestaan. Hän hoiti uskollisesti tehtäväänsä, joka näyttäytyi laajassa mittakaavassa pieneltä ja turhalta puuhastelulta, mutta oli niin hänelle itselleen kuin jokaiselle hänen pelastamalleen meritähdelle erittäin merkityksellistä.
”Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. Älä sano lähimmäisellesi: ’Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!’ – kun sinulla kuitenkin on mitä antaa.” sanotaan Sananlaskujen kirjan kolmannessa luvussa. Maailman hätää seuratessa kuulee aina välillä sellaisia kommentteja, että mitä järkeä on yksittäisten ihmisten auttamisessa, kun koko maailmaa ei kuitenkaan voida pelastaa. Jumala ei ajattele näin – onneksi. Tämän maailman toivottomuuden keskellä me voimme toimia hänen käsinään. Ja kun meidän uskollisuutemme Häntä ja tehtäväämme kohtaan jää vajaaksi, hänen uskollisuutensa ei lopu milloinkaan. Hän antoi meille Kristuksen, joka oli omassa tehtävässään täydellisen uskollinen loppuun asti. Jottei yksikään meistä, Jumalalle äärettömän rakkaista hukkuisi.
Elina Oksanen
seurakuntapastori
Kangasalan seurakunta
