Tapasin kerran harmaahapsisen teräsvaarin. Hän oli edelleen jäntevä ja huippukuntoinen, mutta nuoruudessaan hän oli ollut suorastaan lyömätön. Maailmanmestaruuskisoissa hän oli kahminut kymmeniä mitaleja eri lajeissa. En tiedä, miksi niin tapahtui, mutta yhtäkkiä tuo mies painoi yhden kuudestatoista kultamitalistaan minun kouraani ja sanoi: ”Nyt sinäkin olet mitalimies”.
Tuijotin hölmistyneenä raskasta voittajan palkintoa. En ole sinnikästä voittaja-ainesta, enkä ollut tehnyt mitään ansaitakseni tuota mitalia. Jos mies ei olisi hymyillyt leveästi silmät täynnä varmuutta, olisi kaikki tuntunut väärältä. Hän teki työn, minä sain palkinnon.
Pienellä ranneliikkeellä tuo herrasmies tuli pitäneeksi minulle huikean saarnan, jonka tajusin vasta, kun sain myöhemmin siunata hänet haudan lepoon. Karusti sanottuna elämä on kilpailua, joka päättyy väistämättömään tappioon. Voitokkaasta kamppailusta huolimatta kuolema selättää viimein.
Elämästä voi selvitä voittajana vain, jos saa voittajan palkinnon lahjaksi. Jeesus oli maailman Mestari, joka ei hävinnyt yhtään kamppailua: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh 16:31)
Jeesus kamppaili ristillä ja voitti ylösnousemuksessa. Hymyillen ja täynnä varmuutta hän haluaa ojentaa voittopalkinnon eteenpäin. Se kuuluu jokaiselle, joka ei jää tuijottamaan omien tappioidensa katkeruutta, vaan ottaa vastaan armon ja anteeksiantamuksen. ”Miss’ on nyt, kuolema, sun voittosi, kun Herra Jeesus, olet kilpeni.” (Virsi 555:3)
Marko Sagulin
Seurakuntapastori
