Luja-Lukko hakee jatkoa voittoputkelleen kotikentällä

Kolme ottelua, kolme voittoa, yksi hävitty erä. Pälkäneen Luja-Lukko on avannut kautensa lentopallon kakkossarjassa vakuuttavasti.

– Ihan hyvin on mennyt. Tasoerot ovat kuitenkin pieniä, ja klassisesti se ”päivän kunto” ratkaisee. Meillä on ollut hyvä tahtotila ja pelaajat ovat noudattaneet pelisysteemiä, myhäilee Luja-Lukon päävalmentaja Heikki Kosonen.

Luja-Lukon pelin kulmakivenä on ollut syöttöpeli yhdistettynä hyvään vastaanottoon.

– Torjuntoja pitäisi saada vielä enemmän, Kosonen ynnäilee.

Viime viikonloppuna pälkäneläiset kaatoivat Vammalan Lentopallon maajoukkuetason nuorisokaartista koostuvan joukkueen vieraskentällä erin 1–3 (18–25, 14–25, 32–30, 17–25).

Luja-Lukolla ei ollut hätää kuin pitkäksi venyneen kolmannen erän ratkaisuhetkillä, kun neljäkään ottelupalloa ei riittänyt pelin päättämiseen ja erä kääntyi tappiolliseksi. Neljännessä erässä kävi kuitenkin selväksi, ettei pälkäneläisjoukkue kipsaantunut tilanteesta vaan päinvastoin nousi sisuuntuneena takaisin omalle tasolleen.

– Pienet asiat ratkaisivat kolmannessa erässä. Meillä oli siinä turhan kiire ratkaista ja maltti vähän loppui. Lopussa vastustaja vain hyökkäsi erittäin hyvin, emme pelanneet huonosti missään vaiheessa. Neljännen erän ryhtiliike oli meiltä hyvä suoritus.

Joukkuetta nousi kannattelemaan etenkin Lempäälän Kisasta tullut farmiapu Tomi Perkiö, mutta samalla vahvoja signaaleja omasta ja joukkueen eteenpäin menosta antoi myös esimerkiksi pallontappajanvaistoaan illan mittaan väläytellyt Tuomas Lehtelä.

Sunnuntaina kotikentällään Luja-Lukko mielii jatkoa voittoputkelleen Häijään Äijien kustannuksella. Äijät ovat ottaneet kahdesta edellispelistään kaksi voittoa – ja lisäksi tuuppasivat VaLePa:n kumoon kauden avauspelissään erin 3–0.

– Jos niiden antaa pelata omaa peliään, kyllä ne tuhojaan tekevät. Meidän tehtävämme on tylsyttää vastustaja hyvällä syöttö- ja torjuntapuolustuspelillä. Vastustaja saa syöttää aika kovaa, jos haluaa rikkoa vastaanottomme – ja silloin vastaavasti syöttöjen virheprosentti väkisinkin nousee, päävalmentaja Kosonen ennakoi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?