Helinä Hukkataipaleen ”Ensin on oltava Martta” galleriassa marraskuussa

Helinä Hukkataival: Halkosavotta, 2014.

Kuva- ja performanssitaiteilija Helinä Hukkataipaleen Ensin on oltava Martta – performansseja kameralle -näyttely tuo Kangasala-talon galleriaan valokuvia ja videoteoksia 7. marraskuuta – 2. joulukuuta.

Ensin on oltava Martta -projekti sai alkunsa taiteilijan työskennellessä Roomassa Circolo Scandinavon pohjoismaisessa residenssissä vuosina 2013 ja 2014. Residenssin lähellä, Tiber-joen toisella puolella, Piazza Farnesen laidalla sijaitsi birgittalaisluostari ja nunnien ylläpitämä pieni hotelli.

– Tutkiessani mitä 1300-luvulla Roomassa pitkään elänyt Ruotsin Pyhä Birgitta oli opettanut, löysin lauseen, johon oli tiivistetty opetuksista kaikkein keskeisin: ”Tullaksesi Mariaksi, sinun on ensin oltava Martta”, Helinä Hukkataival kertoo.

Lauseesta tuli aihe Hukkataipaleen teoksille, joiden Martta-hahmo tunnetaan Suomessa myös Martta-liikkeen kautta.

– Kuvieni Martta on hahmo, joka huolehtii arjen välttämättömistä, usein näkymättömistä ja yleensä naisten tekemistä töistä. Martan musta leninki huiveineen on monessa kulttuurissa vanhan ihmisen asu, kuin univormu, joka hävittää persoonallisuuden, taiteilija kertoo.

Hukkataival tuo valokuvissaan ja performanssiesityksissään usein näkyville ajan eri tasoja käyttämiensä esineiden ja pukujen sekä valokuvissa myös valitsemansa ympäristön kautta.

Helinä Hukkataival (s. 1941) on työskennellyt media- ja performanssitaiteilijana vuodesta 1969 ja toiminut taideopettajana vuoteen 2001 asti. Hän on opiskellut Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Hänen teoksiaan on nähty näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hukkataival sai kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2004.