”Kukas se sinä, sinä se vasta olet mukava tyttö”, kysyy Alzheimer-potilas häntä hoivaavalta puolisolta.
Riikka Pulkkisen Raja-romaanin sanat ja kirjan haikea tunnelma laukaisivat itkuisen ahdistuksen ja pohdinnansekaisen myrskyn elämästä ja kuolemasta. Ajatukset seurasivat uniin painajaisena, jossa kuolin uudestaan ja uudestaan monenlaisista epätoivoisista korjausliikkeistä huolimatta, ja sekava olo viipyi kolkkoisuutena ja levottomuutena vielä aamullakin. Tapahtuneesta elpyneenä aloin pohtia aihetta tarkemmin.
Wikipedian mukaan ”kuolema tarkoittaa eliön elintoimintojen päättymistä”. Vanhetessa elimistöön kertyy sen toimintaa haittaavia aineita, ja solujen mutaatiot lisääntyvät. Soluja ei muodostu enää samalla nopeudella kuin entisiä kuolee, koska niillä on vain tietty määrä jakautumiskertoja.
Tieteellisin keinoin ei ole vielä onnistuttu kuvailemaan kuolemaa tarkemmin, mutta uskonnoista löytyy monenlaisia selityksiä sille ja sen jälkeiselle elämälle. Useimmiten uskontojen mukaan on tuonpuoleinen: taivas, helvetti tai paratiisi. Buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa uskotaan uudelleensyntymiseen.
Joidenkin mielestä viimeisen hengenvedon jälkeen ei ole mitään tai ihminen jää nykyiseen maailmaan jonkinlaisena henkenä. Mielipiteitä ja teorioita on loputtomasti.
Mitä on, kun ei ole mitään?
Kuoleman ajatteleminen on paradoksaalista aivoille, koska ne eivät tunne käsitettä ”ei mitään”. Jos me vain lakkaamme olemasta, on mahdotonta kuvailla siihen liittyviä tuntemuksia.
Olemme nähneet kaiken ensimmäisen persoonan näkökulmasta, ja ajatus sen katoamisesta pelottaa. Emme voi enää osallistua maailman menoon tai olla tietoisia siitä. Tämän takia on keksitty kaikenlaisia jatkeita: lopulta herätään unesta tai koko homma alkaa alusta.
Nämä vaihtoehdot tuntuvat toisinaan liian fiktionaalisilta. Ei kasvien kuollessa ajatella, että ne menevät paratiisiin, jossa ne voivat rehottaa mielin määrin ikuisesti. Kasvisolut vain kuolevat ja hajoavat. Siinä se. Ei se kuitenkaan tarkoita, että muut vaihtoehdot tulisi tiukasti hylätä.
Pelottaako kuolema vai kuoleminen?
Kuollessamme tuntemamme elämä päättyy. Se kuolemassa onkin pelottavinta: tuntematon. Pelätään, että ei ole ehtinyt tehdä ja kokea tarpeeksi. Jokin tehty tai tekemättä jäänyt kaduttaa. ”Jospa saisi uuden mahdollisuuden”, ajatellaan, kun seisotaan korkean kerrostalon katolla. Miksi panostaa elämään, jos se on kuitenkin kohta ohi?
Toiset pelkäävät kipua. Kuoleminen levollisesti petiin ei ole ainoa tapa mennä; voi menehtyä esimerkiksi onnettomuudessa hitaasti kituen. Onneksi kuitenkin nykylääketiede tarjoaa hyviä kivunlievityskeinoja ja vaihtoehtoja rauhalliseen kuolemaan. Vaikka eläimen ampuminen päähän on aika varma ja nopea toimenpide, lopetus nukuttamalla on hellää eläimen lisäksi sen omistajalle.
Onko oikein päättää toisen elämästä?
Kuolemanrangaistus on ollut käytössä läpi historian. Nykyään se on tullut harvinaisemmaksi, koska ihmisoikeuksia on parannettu. Ihmisiä tapetaan kuitenkin joka päivä, kuten muitakin eläviä olentoja.
Tappaminen on tietyissä rajoissa sallittua ruoan hankkimisessa ja ääritapauksissa oman hengen puolustamisessa. Aborttikin on hyväksyttyä, jos ei tee sitä viime tingassa tai vain hetken mielijohteen takia.
Mielestäni ihminen ei voi päättää toisen elämästä kevyin perustein, vaikka hän olisi tehnyt jotain hyvin pahaa ja anteeksiantamatonta, juuri kuoleman mysteerin takia. Jos elämä eletäänkin vain kerran, ei ole oikein riistää sitä toiselta.
Tämän logiikan mukaan itsemurhakin on väärin, vaikka kuinka kärsisi. En silti halua evätä tätä vaihtoehtoa keneltäkään, vaikka elämä on arvokas asia.
Me kaikki kuolemme lopulta viimeistään vanhuuteen. Se on yhtä lailla yksi jokaisen elämän etapeista, mutta vain se viimeinen. Vanhetessa maailmaa tulee nähtyä ja elettyä. Kokemusta on kertynyt, jos jonkinlaisista asioista.
Elämiseen kyllästyy, yhtä hyvin kuin ihminen saa tarpeekseen lempiruoastaan, jos syö sitä joka päivä. Mieli väsyy, keho rappeutuu. Voi saavuttaa rauhan, kun tietää, että kohta ei tarvitse enää tehdä mitään. Voi vain laittaa silmät kiinni ja rentoutua, tuntea kuinka elintoiminnot pysähtyvät ja lopulta ei o-
Eveliina Sundberg
