Luja-Lukko painoi lohkovoittoon – joulutauko häämöttää yhden vieraspelin jälkeen

Puheet kaikkien aikojen kaudesta eivät ole enää joukkueen sisäistä hehkutusta ja hengen luontia – kun Luja-Lukko niittasi VaLePan kumoon Pälkäneellä vuoden viimeisessä kotipelissään, varmistui samalla kakkossarjan lohkovoitto. Vieläpä ennen viimeistä sarjakierrosta.

– Urheilussa usein saa sen, mitä ansaitsee. Meillä ei ole tullut kuin yksi heikompi ottelu, ja muut olemme
pystyneet pelaamaan sillä osaamisen tasolla, joka meillä on, Luja-Lukon valmentaja Heikki Kosonen myhäili
ottelun jälkeen.

Vaikka Luja-Lukko onkin jo varmistanut lohkovoittonsa, ei Kosonen suostu julistamaan Kuortanetta vastaan
pelattavaa viimeistä peliä merkityksettömäksi otteluksi.

– Ei sellaisia olekaan. Tuloksen kannalta jokin ottelu voi olla vailla merkitystä, mutta itse uskon, että kun
vedetään pelipaita päälle ja tuomarit paikalle, on se paras paikka harjoitella.

Lentopallon kakkossarjaa:
Luja-Lukko – VaLePa 3–0 (25–14, 25–18, 25–12)
Vilppulan Tähti – Lukko 1–3 (25–12, 21–25, 16–25, 18–25)

Luja-Lukko suostui tonttuilemaan vasta lohkovoiton varmistuttua. Ykkössija ei tullut pelkällä tuurilla eli ”joululla” vaan sen eteen on tehty määrätietoisesti työtä jo ennen kauden varsinaista alkuakin. Kuva: Asko Niemi.